Kotikutoinen manaaja-elokuva

Taas on joku vaihe. Ai että mä rakastan vaiheita. Niitä on joka päivä, joka viikko, ja siltä väliltä. Ja ne menee päällekäin ja ristiin ja rastiin.

Ei kauaakaan sitten alkoi vaihe, jolloin meillä ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen alettiin nukkua kokonaisia yöunia!!? Aplodit sille. Alkoi taas tuntua vähän siltä, että palaisi kotiin joltain taikasienimatkalta muumilaaksosta ja voi tervehtiä itseään pitkästä aikaa. Sitten alkoi puhjeta hampaita. Ja tuli flunssa. Ja vatsatauti. Ja sienireissu jatkuu..

Nyt meillä on vaihe, jolloin minua jo pelottaa jäädä pikkuneidin kanssa yksin kotiin illalla, koska joudun nukuttamaan hänet! Se ei ole kaukanakaan manaaja-elokuvasta. Tuskin edes hämmästyisin (enempää) vaikka neiti nousisi ilmaan ja pää kääntyisi akselinsa ympäri.. sen verran hurjaa on meno. Ensin ajattelin, että neidin olo on jotenkin tuskainen, mutta kuvittelin sen menevän ohi. Toisena iltana annoin varmuudeksi panadolia, koska huuto (raivokas, hysteerinen, karmea) vaan jatkui ja aamulla tilasin lääkärin. Tällaisina hetkinä sitä oikeasti toivoo että lääkäri löytäisi vaikkapa korvatulehduksen. Tällä kertaa sitä helpotusta ei saatu. Kaikki kunnossa. Ai kun kiva. Ja kotiin. Onneksi herra-O oli kotona ja lupasi löysine pinnoineen nukuttaa neidin. Kuinka ollakaan; tiedättekö sen kohinan joka alkaa korvissa kuulua kun ympärillä on ihan hiljaista! Isukki ei siis saanut huutoa. Helpotuksen huokaus, ehkä tämä vaihe olikin nyt ohi. Ennenkin on käynyt niin, että lääkäri on pelästyttänyt kaikki oireet pois. Seuraavana iltana oli isukilla menoa ja äiti sai taas, yllätys yllätys, tunnin verran pikkumaanaajaa osakseen ennen unen voittoa.

Voi mikä vaihe! Huh heijakkaa.

Tehomummo ja ternimaito

Kävimme pikkuneidin mummolassa moikkaamassa pohojammaan serkkusta, eli suunnilleen pikkuneidin ikäistä siskonityttöä. Ja vähän siskoakin :) Pikkuiset näkevät suhteellisen harvoin ja heidän yhdessäoloaan onkin hauska seurata, miten se kehittyy ja monipuolistuu joka kerta. Pikkuneiti on kovasti mummon perään siellä kyläillessämme ja tällä kertaa hän sai pitää sylipaikkansa aika hyvin, koska kylässä olivat myös serkkusen toiset isovanhemmat isänsä puolelta. Sylejä siis riitti! Karvarouvakaan ei ujostellut vaan hyppäsi sille tuntemattoman vaarin syliin niinkuin olisivat parhaita kavereita. Ja kyllä kannatti, rapsutuksia irtosi.

Nuo serkkusen isovanhemmat ovatkin ihan oikeita maatalon asukkeja. Maatalon emäntä ja isäntä! Heillä oli juuri lehmät poikineet ja tuliaisina toivat vanhemmilleni ternimaitoa ison tönikän. Eli litratolkulla tuota taikamaitoa, josta jotkut ihmiset maksavat maltaita. Tehomummo, jonka kanssa aiemmin tehtiin karjalanpiirakoita, sai idea tehdä maidosta kotijuustoa. Ei muuta kun sotkotetaan maito ja hieman suolaa sekaisin ja kypsytetään uunissa n. tunnin verran, vai olikohan se pari tuntia.. no mutta kuitenkin, siitä tuli valtavan pehmeää ja makoisaa juustoa! Eipä onnistuisi varmaan kevytmaidolla.

Ja valmiista juustosta unohtui ottaa kuva, koska sen syöminen oli mukavampaa!

"Suunnistus on hyvä harrastus"

Katsoimme joskus vuoden alussa herra-O:n kanssa jotain random-ohjelmaa, jossa näimme suunnistajan kartan kera. Siitä virkosikin puheenaihe hetkeksi. Suunnitus on joskus koulussa kokeiltu harrastus, jota ei oikein pitänyt silloin minään, mutta molemmat ajattelimme suunnistuksen voivan olla hauskakin harrastus. Kuulin joskus vanhan lauluopettajani maininneen jollekin vähän lahjattomammalle laulajalle, että "suunnistus on hyvä harrastus". Hänen vetämänsä kuoro silloin oli opettajan letkautuksesta innostuneena yllättäneet johtajan ennen esitystä asettamalla otsalamput päähän. Olisinpa ollut näkemässä. Onneksi kyseinen lauluopettaja ei koskaan minulle suositellut suunnistusta, mutta löysinpä sen silti.

Mielestäni täydellinen harrastus voisi olla joku tämänlainen:

- joustava ajankohdalta
- innostava, ei liian tylsä
- kohtuullisen matkan päässä kotoa, mitä lähempänä sen parempi
- tarpeeksi hikoiluttavaa, muttei liian rankkaa
- sopivasti välineistä riippumatonta
- lapsen saisi tarpeen vaatiessa mukaan
- koiran saisi tarpeen vaatiessa mukaan

Suunnistus on aikalailla tuota kaikkea. Lisäksi rakastan metsässä samoilua ja olemme yrittäneetkin välillä käydä lenkillä eri paikoissa. Kävely ilman päämäärää ei kuitenkaan mielestäni ole kovin innostavaa. Varsinkaan jos ei tunne ympäristöä entuudestaan. Lenkit tahtovat jäädä kovin lyhyiksi. Nyt siis pelkään pahoin löytäneeni "sen oikean". Oh, hyvästi kilot! Metsä, täältä tullaan! Tutkin siis herra O:n kanssa käydystä keskustelusta intoutuneena suunnistuskurssitarjontaa Helsigin seudulla ja löysin yhden sopivan, mutta se oli suunnattu vain naisille. Ei muuta kun viestiä luotto-aktiiville Hulille ja homma oli selvä. Me kävisimme kurssin ja opettaisimme sitten miehillemme minkä opimme!

Keskiviikkoiltana klo 18 istuimme siis n. 30 muun naisen kanssa ulkoilumajan kahvilaan opiskelemaan karttamerkintöjä. Kurssissa tuli paljon uutta asiaa ja paljon palautui mieleen myös kouluajoilta. Vahvistui vain tunne, että oikeassa paikassa olen. Torstaina kurssi jatkui kun kokoonnuimme vesisateeseen ns. viuhkasuunnistukseen. Lunta oli vielä reiteen saakka paikoin metsässä kun harpoimme menemään pikkuruiset kartat kädessä. Viuhkasuunnistuksessa siis annettiin kartta ja rasti ja kun rastin oli löytänyt niin palattiin aina lähtöpisteeseen saamaan uusi kartta ja rasti. Yhden rastin "haku" tuntui nopeasti tylsältä ja jatkoinkin kolme rastia kerralla muutaman yksittäisen jälkeen. Aivan huomaamatta tuli käveltyä metsässä (vesisateessa) 1h 45min. Eikä tehnyt tiukkaakaan! Lopulta olin läpimärkä hymyilevä ja paleleva, koukkuuun jäänyt suunnistaja.

Helsingissä järjestetään lähes viikottain iltarasteja, joihin aion osallistua aina kuin voin! Pikkuneidin voi ottaa lyhyelle rastireissulle mukaan vaikka selkärepussa ja karvarouva osaa kävellä itsekin, helpottaa kummasti. Herra-O odottaa myös innolla ensimmäistä iltarastiaan. Kyllä nyt on koko perhe valmiina!  Ei muuta kun otsalamppujen ostoon! 

Tallinna, ravintola Leib Resto ja Aed

Valitsimme ravintolan Viron 50 parasta ravintolaa listalta. Ystäväni pommitti muutamalla hyvällä vaihtoehdolla, joita ei ollut vielä kokeillut ja minä sitten valkkasin parhaan! Ja kyllä täytyy sanoa että tyytyväisiä oltiin!

Ravintola johon päädyimme oli Leib Resto ja Aed vanhassa kaupugissa, mutta hieman syrjempänä keskustorin vilskeestä. Ravintola oli elämys. Sisälle kuljettiin hämyisen puistontapaisen läpi, linnanmuurien ympäröimänä. PIhalla oli jostain ihme syystä Sean Conneryn pää pölkyllä..

Sisustusta jaksoimme kehua lattiasta kattoon. Se oli mielenkiintoinen sekoitus erittäin vanhaa ja modernia. Katosta riippui pallonmuotoiset lamput, mutta ne olivat kiinni vanhoissa vesiputkissa. Seinät olivat lautaa, joka kasana olisi näyttänyt jätelaudalta, mutta seinään sopi kuin nakki silmään (tässä taas minun sivistyneet kuvailutaidot). WC:n edessä oli odotustila, jossa seisoi kolme eri pituista koivupölliä, joiden päässä oli yksinkertaisesti hehkulamput pystyssä. Eräänlainen jätkänkynttilä. Ikkunat vanhan tiilirakennuksen kaarevat syvät ja jätetty lähes koskemattomaksi, pelkästään ohut läpikuultava vaaleampi rappaus päällä. Istuimme mukavilla puutuoleilla, joiden päällä oli lampaanvillapeite.

Ruoka oli myös erittäin aitoa. Aito on paras sana kuvaamaan. Se ei ollut mitenkään erityisen maustettua, vaan ruoan omat maut saivat toimia maun antajana, ja sehän toimii (lähes) aina. En ollut koskaan aiemmin maistanut sipulikeittoa, joten nyt oli korkea aika. Se oli oikein maukasta, mutta puolet olisi riittänyt. Lautaselle jäi aika satsi. Liiallisesti kerralla syötynä maku toistuu liikaa ja raikkaus välissä puuttuu.

Pääruokani oli pihvi. Ehkä melko tylsä valinta, mutta nykyään kun pääsen kovin harvoin kuitenkin kunnolla ulos syömään, en uskalla kokeilla useinkaan mitään uutta. Ja mieleni tekee aina mieli pihviä. Joten sallittakoon se minulle. En ajatellut ihan loppuun asti menu kokonaisuuttani, koska myös pihvin kanssa tuli sipulia jota ei oikein enää tehnyt sopan jälkeen mieli.Ystäväni söi kuhaa, joka oli kuulema myös erinomaista. Tarjoilijamme Hansin suosittelema viini oli täy-del-li-nen! Käsittämättömän hyvää. Hyvä etten alkanut itkeä kun se loppui. Siinä oli kaikki hyvä, mikä punaviinissä tuoksuu tai maistuu, eikä mitään karvautta, tanniinisuutta tai muuta liikaa. Siis aivan kuin samettia. Palvelu ravintolassa oli erinomaista, joten uskalsin pyytää Hansilta viinin nimeä paperille: Laudum Gran Reserva 2003, Espanjan Alicantesta. Siinäpä seuraava matkakohde! Viinitila!

Estonian beef fillet

 Pan fried pike perch

Olen alkanut rakastaa Crème brûléetä ja sen nappasin listalta jo ravintolaa päättäessä. Crème brûlée with black bread kuulosti hieman oudolta ja luulinkin aluksi että kyseessä oli kirjoitusvirhe, varsinkin kun vanukkaan päällä oli mustaviinimarjoja. Seassa kuitenkin tuntui hieman leipänmurusen oloisia paloja, jotka toivat hauskaa koostumusta ja maistuivat hyvältä. Ja päällinen oli aivan rapsahtavan rapea, nam!

Crème brûlée with black bread

Suosittelemme siis lämpimästä Leib-ravintolaa. Se kodikkuus ja lämmin tunnelma on nähtävä ja koettava itse.

Toipumista Tallinnasta kotiin..

Minulle ravintola-arvostelun kirjoittaminen Tallinnan reissulta tuottaa hieman vaikeuksia. Kaikkeen olimme kyllä tyytyväisiä, mutta illan jatko ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.Hyppäänpä siis ensin aikaan syömisen jälkeen.

Sattuipa niin sopivasti, että ravintolasta poistuttuamme vatsani tuntui todella täydeltä. Niin täydeltä että teki vähän pahaa. Jatkoimme vielä drinkeille, joka osaltani jäi kesken. Päätimme käydä hotellilla nauttimassa lasilliset punaviiniä huoneessamme ja jatkaa sieltä matkaa kun ähky on laantunut, jos jaksamme. Parasta näissä reissuissa on se, ettei mihinkään ole pakko mennä! Jos tuntuu tärkeämmältä nukkua yö hyvin niin se on täysin sallitua. Ähkyni ei kuitenkaan väistynyt, paheni vaan pahenemistaan ja lopulta päädyin melko redikaaliin ratkaisuun ja halasin hotellin kaunista pönttöä. Ensimmäisen kerran. Olo helpottui hetkeksi, mutta jotenkin säilyi vielä vähän huonona, joten päädyimme jäämään nukkumaan kunnon yöunet. Höpöttelimme vielä hetken kunnes uni voitti. Nukahdin itse hetkeksi, jonka jälkeen alkoi vessaralli. Sitä jatkuikin sitten aamuun saakka, tasaisin väliajoin, hervoton palelu ja unettomuus vain välissä. Että sellainen akkujenlatausreissu. Kauhulla ajattelin vain aamua, jolloin täytyy A. poistua hotellista B. päästä terminaaliin ja sieltä Suomeen 3,5h laivassa ilman hyttiä! Onneksi aamulla sain jo pari tuntia nukuttua, huono-olo alkoi hälvetä ja söin jopa aamiaisella muutaman siivun appelsiinia.

Olo reipastui appelsiinin siivuista sen verran että kävelimme satamaan.Matkaseurani on oikein otettu uhkaavista tuliaisistaan kotiin.  Varmuuden vuoksi "nautimme" paluumatkalla lasilliset vatsalääke Fernet Brancaa. Huh. Pahempaa tököttiä saa etsiä, mutta se toimii! Ystäväni säästyi kuin säästyikin taudilta!
Tuliaisia en jaksanut kovin paljoa ajatella, saati kantaa. Nappasin mukaan punaviiniä, Bilar-nameja ja pistaasipähkinöitä. Sekä tietenkin pikkuneidille Muumipeikko! Se oli täysosuma :)

Muumipeikko&Pikkuneiti nokosilla

Aamulla laitoin viestiä miehelleni, epäillessäni tietenkin ruokamyrkytystä, mutta selvisi että pikkuneiti oli ollut sairaana myöskin. Voi pientä. Helpottavaa sinänsä, että vierailemassamme ravintolassa ei siis ollut vikaa ja uskallan suositella sitä kaikille. Jatkoa siis seuraa!

Toipumista kohti Tallinnaa!

Ei loppunutkaan vapaailta nro 1 lasilliseen Lambruscoa. Naapuri neenee ihmetteli chatin kautta miksi vapaailtalainen on online-tilassa ja siitä sitten suora leikkaus Helsingin yöelämään :)
Kävimme testaamassa karaokelaitteiden toimivuutta Malmilla "Lakkarissa". Katri Ylanderin Mansikkamäen jälkeen uskaltauduin laulamaan Nightwishiä. Välitön palaute biisin alkaessa oli upeaa: "Eiiii, ÄLÄ", mutta onneksi kauhuhuudot ja korvienpitelemiset hellittivät jo ensimmäisen sävelen aikana. Yö päättyi ehkä elämäni hauskimman taksikuskin kyytin joka viihdytti meitä laulullaan. Yöunet jäivät vähäisiksi ennen Tallinnaan suuntausta, mutta eipä se haittaa. Hyvää seuraa ja hauskaa matkaa jaksaa aina!

Aamulla heräsin ensin klo 7 jolloin kävin laittamassa passin matkatavaroiden sekaan. Jatkoin unia vielä kymmeneen ja ehdin hienosti laivaan ja passikin tuli mukaan, vaikkei sitä kukaan kaivannutkaan. Menomatkan matkasimme M/S Starin kahvilassa katkarapuleipien, puolikkaan sacher-kakun ja skumpan säestyksellä..Hinta ja tunnelma korjasivat hieman tuota annoksen esteettistä nautintoa.


Kävelimme terminaalista reippain askelin kohti Tallinnan vanhaa kaupunkia, jossa hotellimme sijaitsi. Savoy Boutique hotelli oli viihtyisä ja huoneemme rappukäytävän ja varauloskäynnin välissä 4krs. hiljainen ja miellyttävä. Rakastuin ikkunaluukkuihin, joita harvemmin suomessakaan näkee. Verhoja mielummin ottaisin itsekin sellaiset kotiini.Voin muuten suositella myös booking.com:ia josta varasin hotellin, erittäin selkeä ja helppo tapa saada huone ja vielä alennuksella.
Nautiskelimme hieman hienosta hotellihuoneestamme ja lähdimme samoilemaan kaupungille odotellen malttamattomana mitä kaikkea mukavaa ilta tuokaan tullessaan..

Onneksi ystäväni on tullut tutuksi jo aiemmin Tallinnan (ja minun suuntavaistojeni ja valmistautumisten) kanssa, joten löysimme kaikkialle kovin vaivattomasti. Hotellilta lähtiessä pyysimme respantyttöä soittamaan valitsemaamme ravintolaan ja saimme pöydän varattua sitä kautta.

Sauna

Odotellessa tallustimme pitkin vanhaa kaupunkia ja kävimme hauskassa ja erittäin lämpimän oloisessa kahvilassa nimeltä Cafe & Chocolaterie. Siellä jopa vanha labratorinnoutaja hauva oli kuin kotonaan (harmi ettei kameraan osunut kuin epätarkka häntäpuoli). 

 

 

Ravintolasta lisää seuraavassa postauksessa. Paluumatkasta voin jo vinkata sen verran, että älkää hyvät ihmiset tehkö samaa virhettä kuin minä, ja tilatko M/S Starin nopean 2h reissun sijaan Silja Europan 3,5h matkaa krapulaisten ja haisevien junttien seurassa takaisin Suomeen. Siinä suoraa palautetta. Yök.

Musiikki-vapaa-ilta

Ooppera jäi, korkeakulttuuria pelkäävät ystäväni eivät uskaltautuneet kukaan mukaan! Ei vaan, sain kyllä seuraa, mutta päivämäärä oli huono, joten päädyin vähän lyhyempään konserttiin tällä kertaa. Kivempi mennä itsekseen sellaiseen konserttiin jossa ei ole yksin vietettävää väliaikaa. Nautin ensin täysin rinnoin vapaudesta laahustaa pitkin katuja ihan niin rauhassa kun vain huvittaa ja löysin itseni yhden sushiaterian, shoppailun ja kilometrien tallustelun jälkeen Uspenskin katedraalista kauppatorin liepeiltä. Koskaan en ole aiemmin tuolle kukkulalle kiivennyt ja oli sieltä hienot näkymät. Sitten seuraa kysymys itselle; miksi kamera ei ollut mukana?

Teos jota menin kuuntelemaan, on Vigilia (lat. yövartio), ortodoksisen kirkon ehtoo- ja aamupalveluksesta sekä ensimmäisestä hetkestä koostuva (öinen) juhlapalvelus, joka edeltää sunnuntain tai kirkollisen juhlapäivän liturgiaa. - selvennys lainattu Ortodoksi.net sivulta. Sergei RahmaninovinVigilia kuuluu myös Helsingin Filharmonisen kuoron ohjelmistoon, joten sitä pääsen mahdollisesti laulamaan joskus itsekin. Mikä onkaan parempi tapa tutustua oman kuoron ohjelmistoon kun kuunnella se alusta loppuun ja vielä oman kuoronjohtajan, Dani Juris, johtamana. Esiintyvät kuorot olivat tällä kertaa Kamarikuorot Kaamos ja Addictio.

Konsertti alkoi ikävästi kännykän kalenterimuistutus äänellä yleisöstä (!). Niin noloa. Mutta johtaja kärsivällisesti (l. pakotettuna) odotti kunnes viimeinenkin muistutusääni oli kilkahtanut ennen aloitusta. Musiikki kun alkoi niin kyllä sitä jähmettyi kuuntelemaan. Hämmästyin kun kuoro todella kuulosti siltä, että äänet sekoittuisivat yhdeksi massaksi. Ihan kun yleisön ja kuoron välissä olisi pehmeä sametti.. hmm.. en osaa paremmin kuvailla. Täydellinen kontrasti tuli siitä kun kaksi solistia kuulosti "terävämmältä" ja läpäisi tuon kalvon tullen äänellään enemmän esiin. Siinä oli mahtava tasapaino. Aivan lopuksi olisin niin toivonut säveltäjältä ylimääräistä "helppoa" tahtia.  Loppu vaikutti haastavalta, vaikealla korkeudella pitkiä säveliä ja harmillisesti vireys ja äänen värit eivät kestäneet täydellisinä aivan viimeiseen säveleen. Kuoron hiljaisten osien intensiivisyys ja harmonia olivat kuitenkin vaikuttavia koko teoksen ajan. Voi kunpa osaisin kuvailla esitystä hienoilla termeillä ja kuvaavasti. Suosittelen mielummin tulemaan kuuntelemaan seuraavalla kerralla itse, ehkäpä HFK:n esittämänä!

Olisi kauniista musiikista innostuneena tehnyt mieli itse laulaa koko ilta kotona, mutta kello on jo liian myöhä. Olisipa omakotitalo! Onnistuneen vapaailta nro 1:sen kunniaksi nautin siis kuohuvan lasillisen Lambruskoa Voice of Finlandin säestyksellä.

Odottavan aika on piiitkä

Mainitsin aiemmin lähteväni ehkä reissuun.. No, reissu on tiedossa, mutta päädyimmekin lähtemään hieman pienemmällä mittakaavalla. Huomenna koittaa siis vastuuvapautus päiväunien aikaan kun herra-O ja pikkuneiti hurauttavat mummi&ukkilaan viikonlopuksi ja minä jään kyydistä! Suunnitelmat ikiomalle viikonlopulle ei nyt kuitenkaan ole Irlannissa.. Sitä pitää vielä odottaa.

Huomenna päiväunien aikaan ajattelin siivota. Höpölöpö! Otan rennosti, laitan naaman päähän ja lähden oopperaan! Ehkä.. en tiedä kehtaanko mennä sinne yksin ja jotenkin porukka ei innostu lähtemään seuraksi. Jännä. Haluaisin kuitenkin kovasti nähdä Leoncavallon Pajatso oopperan, koska itse olin Lahden kaupunginteatterissa mukana kyseisessä oopperassa kuorolaisena! Se oli taatusti elämän parasta aikaa top5:ssä! Ooppera on niin lyhyt, että se kestää vain yhden puoliajan verran. Tämän vuoksi sitä esitetään oopperassa yhdessä jonkun toisen lyhyen oopperan kanssa. Kansallisoopperassa ensimmäinen esitys ennen puoliaikaa on Herttua Siniparran linna. Siitä en ole koskaan kuullutkaan, joten sekin olisi ihana nähdä.

Lauantaina alkaa sitten se mainitsemani ulkomaanmatka! Kyllä! Etelänmatkalle hop! Klo 13:00 starttaamme ystäväni kanssa Länsiterminaalista M/S Star aluksella, kyllä, Tallinnaan!

Vähän harmittaa kun pikkuneidin nenukkiin tuli valuvika ja toivon ettei flunssa pahene kovin paljon. Viimeinen kenkku kulmahammas on puskemassa läpi ikenestä, joten sekin aiheuttaa hieman nenän vuotoa. Toivotaan että neiti säilyy niin hyvässä kunnossa, ettei pahempaa huonoa omaatuntoa tarvitse potea lomaviikonlopusta. Tehoparanemisen lääkkeetä käytössä, maitopullo, muumit ja mukava asento. Kyllä niillä taas jaksaa.

Helsinki sai pisteitä. Kiitokset ystävälliselle henkilölle, joka tuli perhekerhoon kysäisemään josko jollain olisi tarvetta jatkettavalle sängylle. Noh, sehän on ollut meidän kauppalistalla jo vähän aikaa, joten minäpä hihkaisemaan jippiaijee siihen. Lupasi oikein kuljettaa perille saakka puolenpäivän maissa, ihana tyyppi! Kello on kyllä jo yli yksi ja sänkyä ei näy, mutta mennee puolestapäivästä vielä. Jospa siitä vielä askartelisi valkoisen, saapi nähdä. Ostin kiitokseksi kahvipaketin ja suklaalevyn kun ei rahaa halunnut huolia. Toivottavasti eivät ole kahviallergikkoja ja suklaan vihaajia. Eikai sellaisia olekaan..?

Ovikellokin kilkatti tänään iloisesti ja karvarouvan ja pikkuneidin säestyksellä pomppasimme ylös. Pikkuneiti oli juuri katsomassa Ukia ja palasi pian takaisin kun näki ketä ovella seisoi. No huomattiinhan se jo lasten pääsiäiskirkossa että tarinat raamatusta ei ihan vielä uppoa, mutta Jehovan todistajien kanssa höpöttely ei senkään vertaa. Koira harmikseni hiljeni nopeasti; sen suosio on kovin helposti ostettavissa parilla silityksellä.. Ja minä kiltisti kuuntelin raamatunsäkeitä ja haistelin kuinka sulamassa oleva voi käryää kattilassa. Eivät saaneet käännytettyä, mutta onhan se hassu höpötellä hetki jonkun kanssa ja vähän kiltisti kyseenalaista heidän maailmaansa, vaikkei siitä tullutkaan hullua hurskaammaksi. (Mitähän tuokin tarkoittaa..?)

Tässä se nyt on!

Olohuonejumppaa

Vielä hetki sitten ajattelin, että pikkuneiti on vaan niin liikkuvainen, ettei jaksa koskaan keskittyä piirrettyjen katsomiseen. "Huonoja" vanhempia kun ollaan niin olemme kuitenkin yrittäneet opettaa lastamme myös telkkarin tuijotukseen.. ainakin aamuisin kun meitä vielä nukuttaisi. Naapurini vinkkasikin pienen untuvatin tuijottavan animaatiota nimeltä Uki mielellään. Kokeilimme pariin otteeseen Ukin katselua ja kun se tuli tutuksi niin johan meilläkin taputetaan mukana ja hihkutaan innoissaan kun pupu tulee näkyviin. Edelleen Uki on ykkönen, vaikka muumeja enemmän pyydetäänkin kotona. Muumeissa taitaa olla parasta se, että me ymmärrämme mitä pikkuneiti pyytää ja alku- ja loppumusiikki. Juoni ei sinänsä ole tärkeä.. Jaan siis vinkin eteenpäin, kannattaa kokeilla jos haluaa hetken hengähdystauon joskus:
UKI: pupu tahtoo lentää

Ukin katselu ei kylläkään ole muuttanut pienokaista vähemmän liikkuvaiseksi. Me vanhemmat joudumme nykyään joskus koville, jännä että näin mukavuuden haluisille vanhemmille on syntynyt lapsi, jolla on meidän ja ehkä isovanhempienkin energiat yhteensä! Tai ainakin se saa meidät kaikki kuusi väsähtämään välillä, hehe.
Katsoin eilen telkkarista toisella silmällä ohjelmaa Kulta, sinusta on tullut pullukka tms. ja tunsin piston omassatunnossani jossain siellä syvällä rasvakuoren alla :D Päätin siis laittaa läskin taas liikkeelle ja alkaa jumpata olo huoneessa telkkarin ääressä. Jumppaaminen olikin hyvää ajanvietettä myös neidille. Sain tehtyä kiertolihasliikkeitä puoli-istuvassa asennossa, kiertämällä neitiä sylissä puolelta toiselle, pakaralihastreeninä toimi selinmakuuasento jalat koukussa ja lantion nosto - neiti painona. Mitä nopeammin pompahti sen hauskempaa. Tein myös punnerrusasento-treeniä. Eli olin valtavan hauska "tunneli". Naama punaisena, kädet ja vartalo suorana ja koitin pitää itseni ylhäällä niin ettei altaryömijä jää alle kun luovutan! Aika yksinkertaisia liikkeitä, mutta kyllä niistä hiki irtosi. Pikkuneiti oppi samalla uuden sanan: jumppa (pumppa) Minua käskettiin siis joka kerta jatkamaan kun koitin lopettaa: "Pumppaa" ja kun en heti totellut niin "pumppaapumppaa!" Taidamme kasvattaa tulevaa personal traineriä.

Olohuonejumppa voisi kyllä tulla tavaksi.

Tajunnanvirtaa

Tänään koitti ensimmäisen kerran tilanne, jolloin ei tehnyt mieli kaivaa konetta esiin kirjoittamista varten, koska ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Päivät rullaa siis sujuvasti eteenpäin ihan ilman kommelluksiakin. Ajattelin nyt kuitenkin alkaa kirjoittaa, ihan vaan nähdäkseni mihin se johtaa.

Kevät on tänään meidät hyljännyt ja juurikin kamalana tuiskupäivänä ukkeli-O:n täytyi lähteä piipahtamaan 140km päässä. Juurin näillä näppäimillä odottelen kotosalla ja ajattelin yllättää herran herkkuhampurilaisella. Ihan kotikutoisella. Toivottavasti herralla on nälkä. Sehän näissä ihanissa yllätyksissa on riskinä, että pieleen menee, mutta tiedättehän kaikki: Ei se haittaa! Yllätyksissä ajatus on tärkein ja jos toinen on sattumalta syönyt ennen ruokayllätystä niin mitäs sitten. Ainakaan yllätyksen järjestäjän ei tarvitse hävetä ;)
Nytkin ylläri sinänsä vähän latistui, koska hampparipihvit ja paistetut munat on kyllä jo jäähtyneet. Kotiintuloaika on näköjään hieman myöhempi kuin oletin, mutta mitäpä tuosta. Hauskaa se on kuitenkin yhdessä syödä jäähtyneitä hampurilaisia. Yllättäminen on tämänkin riskin uhalla hauskempaa kuin se, että soittaisin moneltako herra on saapumassa kotiin ja toivoisi ylläriruoan olevan valmis. Plääh. Yllätys pitää olla yllätys ja ajatus on tärkein. Vähän epäreilua se tosin on kaikille muille, joiden tuurilla kaikki menee pieleen, koska minun tuurilla kaikki just onnistuu ja menee nappiin! Asennevamma kai :P

Lämmintä kevättä!

Kesätukka(/turkki)

Ennen

Jälkeen

Karvarouvan silmät kiiluivat inhosta kun otin esiin Moserin, eli trimmauskoneen pääsiäisen jälkimainigeissa. Jos kerran kesärajoituksetkin tulevat hiljalleen liikenteeseen, on karvarouvan aika päästä talviturkistaan.

Toipenpide itsessään on kivuton, mutta siinä joutuu seisomaan paikoillaan höösättävänä, joten se ei kuulu karvarouvan lempipuuhiin. Ja lopputuloskin oli taas kalju. Paitsi rouvan säärikarvat ja parta säilytettiin. Pari viikkoa ja taas on rouva valkoisen ihanan karvan peitossa, siihen saakka puetaan ulos pooloneule ja pienellä tuhisijalla on lupa tulla peiton alle nukkumaan.

Käääk!

Ehkä lämmitetään rouvalle myös sauna, jälkilöylyissä lauteilla makailu kun kuuluu hänen lempipuuhiinsa, heti syömisen jälkeen.

Pohdintaa paikka elämässä - hengessä

Matkalla pääsiäisreissulta kotiinpäin mietimme autossa taas vaihtoehtoja elämällemme. En siis tarkoita että puhuimme kuolonkolareista tai jostain muusta överiaiheista.. Vaan mietimme mikä voisi olla se meidän paikka elämässä. Lempiaiheeni.

Minulle on sisäänkirjoitettuna, että kerrostaloasuminen on väliaikaista ennen sitä oikeaa kotia. En vain kotiudu kerrostaloon, olen sen jo kokeillut kolmessa eri kaupungissa ja hetkinen..  kahdeksassa eri asunnossa. Haluan omakotitalon piste. Meillä ei ole ikinä varaa ostaa omakotitaloa pääkaupunkiseudulta piste. Siinä kaksi painavaa pistettä. Puhuimme kuinka erilaisia olemme tässä elämänmuutos asiassa niinkuin muissakin asioissa, ukkelini kaipaa varmuutta ja suunnittelua ns."valmiiseen uuteen elämään astumista" minä taas olen valmis syöksymään suinpäin uuteen ja tuntemattomaan, tiedän että asiat kuitenkin järjestyvät. Mietimme kompromissia, jossa suunnittelisimme uuteen kaupunkiin, pikkuneidin isovanhempien lähelle muuttoa, tekemällä joitakin valmiita suunnitelmia ja hyppäämällä jossain asioissa vaan uuteen virtaan. Tällä hetkellä hoitovapaalla ollessa olisi maailman paras hetki lähteä kokeilemaan löytyisikö elämää myös 100km päästä. Ei olisi huolta työpaikan irtisanomisista ennen kuin päätös olisi varma. Ilman kompromisseja parisuhteessa eläminen olisi lähes mahdotonta, tai ainakin se lienisi pirun hankalaa.

Uusi näköalanurkkaus

Innoissani tästä mietintämyssyn päähän asettelusta (mitään päätöksiä ei siis olla tekemässä vielä pitkään aikaan) ja oli minulla vähän tekemisen puutetta joten muutin kotona seuraavien huonekalujen paikkaa, ihan vaan huvikseni: tv ja tv-taso, sohva, sähköpiano, rahi, kukkapöytä ja legolaatikot, hehe. Saa nähdä mitä toinen osapuoli sanoo kun kohta saapuu "tuntemattomaan" kotiin..Varsinkin kun legot on siirtyneet.

Niin ja pikkuneidin puolitoistavuotismitat: 86cm, ylimmäistä käyrää hipoen ja 11,5kg. Hyvin kuulema kasvaa. Tottakai, onhan hän täydellinen kaikin puolin :P

Tampereen tohinaa

Pääsiäisvaelluksen jatkoa. Pitkäperjantai oli melko pitkä. Aamu näet alkoi melko ikävästi jo klo 05:25 jonka jälkeen uni ei enää maistunut. Liekö pieni päänsäryn poikanen ja levoton olo syynä. Puoli yhdeksän herätin ukkelin ja nautimme aamiaisen hotellilla. Siellä oli tarjolla muuten nakkien, munakkaan ja pekonin lisäksi mustaamakkaraa, niinpä tietenki. Sekä tietenkin pakolliset rehut ym. leivät ja karjalanpiirakat. Itsehän join kahvia ja mehua ja söin vähän jugurttia marjoilla. Jotenkin teki mieli vaan jotain kirpsakkaa. Ja sitäkin tosi hitaaseen tahtiin.. Voi surku. No, ensi kerralla olen viisaampi (cocacolaaa!)

Melko nopeasti jatkoimme matkaa Hervannan suuntaan ukkelin serkkuselle. Päivän kohokohta lieni Hervannan Speakeasy! Mustamakkara on niin maistettu, Tampere on ehdoton siipikaupunki! Jännä juttu, että siivet ovat niin suosittuja Tampereella, muttei muualla Suomessa. Tiesittekö, että Tampereella ja sen lähiseudulla syödään lähes puolet kaikista Suomen kanansiivistä!? Tampereen siipihulluuden takana on tamperelainen Pekka Yli-Houhala. Kiitos Pekka!

22. Ken ”SMOKEY HAM” Eto alias ”TOKYO JOE”

Speakeasyn listalla on erilaisia hamppareita/sandwitchejä ja kanansiipiä. Niitä myydään 12/18/25/40/60 ja suuremmissa annoksissa ja tarjoillaan Texas Pete-kastikkeen ja varsiselleri ja porkkanatikkujen sekä aurajuustodipin kera valinnaisella tulisuudella. Itse valitsin 25 (liikaa!) siipeä ekstra vihannestikuilla ja medium kastikkeella. Ensimmäisellä kerralla en niin koukuttunut siipiin, mutta taitaa olla sama juttu niin ruoassa kuin musiikissakin, joskus toistot koukuttaa. Samoin kävi sushia ensimmäistä kertaa syödessä ja nyt voisinpa melkein elää siivillä ja sushilla. No ei vaan, liika on aina liikaa.

Tampereelta pääsimme kyydissä Lahteen mummilaan jossa pikkuneiti jo odotteli pihalla innokkaana äitiä ja isiä takaisin. Hyvin oli mennyt, saadaan kuulema mennä joskus toistekin. Jippii!!

JonesAndYou

Huh, nyt on Tampere käyty ja edelleen ollaan pääsiäisreissulla, tällä kertaa Mummila&Ukkilassa. Bloginkirjoitus jäi useaksi päiväksi lomalle, mutta taas mennään. Jo tätä olikin ikävä!

Tampere-keikka torstaina oli täy-del-li-nen. Vain yksi asia meni vähän pieleen. Minun pitää opetella sanomaan "Coca Cola" klo 01:53 yöllä kun joku kysyy mitä saisi olla. Ei punaviini, vaan Coca Cola! Tai vaikka vesi! Eli siis niin hauskaa oli, että sen vielä aamullakin tunsi. Hups.

JonesAndYou eli Aki Virta, Joonas Häkkinen ja Otto Alahuhtala

Illan ohjelmaan kuului siis hurmaavan yhtyeen JonesAndYou:n kannustaminen voittoon Under the Bridge - bändikilpailun ensimmäisessä alkukarsinnassa Ruby & Fellas Irkkuravintolassa. JonesAndYou tietenkin voitti ja jatkoa siis seuraa myös Tampereen suunnalla. Ravintola oli todella hassun hajuinen, mutta muuten viihtyisä. Haju tuli kai vieressä virtaavasta joesta tai siitä aiheutuneesta kosteudesta, sijainti kun on suoraan hämeensillan "alla". Kävimme lähtiessä kurkkaamassa ravintolan muutakin osaa kuin pubipuolta ja tilaa kyllä riitti! Erityisesti mieleen jäi karaoke "koppi". Ihan mahtava idea, laulajat saavat lauleskella lasikopissa ja musiikki ei tuppaa joka nurkkaukseen niille jotka karaokea vähemmän arvostavat.

JonesAndYou on siis yksi lempibändeistäni. Samaan listaan kuuluvat ainakin Coldplay, David Gray ja Tim Christensen. Tunnelmallista "soft pop" musiikkia joka iskee aisteihin oikein positiivisella vaikutuksella. JonesAndYou:lla on seitsemän julkaistua kappaletta youtubessa ja lisää ilmestyy tasaiseen tahtiin. Yhtyeen yhteenkuuluvuus on ilmiselvää ja jopa suloista. Musiikki on koskettavaa, englannin ääntäminen erinomaista, kokonaisuus huippua. Vaikea keksiä tarpeeksi kuvaavia sanoja, suosittelen kuuntelemaan! Heidän keikoillaan tullaan minut näkemään erittäin usein. Tämä keikka oli hieman erilainen, koska mukana ei ollut rumpusettiä akustisen bändikisan sääntöjen mukaisesti. Rumpali Otto Alahuhtala soitti rumpujen sijaan päällä istuttavaa Cajonia. Se on käytännössä laatikko jonka päällä istutaan ja jota läpytellään. Näin amatööritermein.. Aki Virta ja läskibasso näyttivät ja kuulostivat upealle, Jones on vastuussa laulusta ja biisinteosta: Wau, ihmeidentekijä. Tuomaristo antoi keikan jälkeen kaikille kolmelle osallistuneelle bändille palautetta ja viimeisenä heistä JonesAndYoulle. Sanoisinko, että voitto oli ylivoimainen. Yleisöäänet menivät heille sekä tuomariston palautteessa kuului monen monta kertaa sana ihanaa, jopa pelottavimman näköiseltä heebolta.

Ruby & Fellasista Tampere tour matka jatkui Paapan kapakkaan ja siellä höpöteltiin jazzin säestyksellä vielä tovi ystävien ja sukulaisten kesken. Kahden maissa köpötimme ukkelin kanssa iloisina tien toiselle puolelle Hotelli Ilvekseen ja kaaduimme valtavaan sänkyyn höppänän onnellisina vailla huolta huomisesta. Paitsi ehkä siitä jaksammeko nousta tarpeeksi ajoissa aamiaiselle. (Paljastunee seuraavassa postauksessa.. )