Väliaikojen väliaika

 Terve!

Korona tekee elämästä TYLSÄÄ. Joten terveisiä kodin työpisteeltä. Julkaisin äsken jonkun vanhan, vuoden 2017 luonnoksen, kesken oli jäänyt sekin. Mutta kirjoitetaan nyt sitten neljän vuoden välein, ei ainakaan ahista liika suorittaminen tässä 😂

Paikka elämässä on jälleen muuttunut. Puolen km päähän edellisestä. 73 neliötä vähän kauniimpaa ja kätevämpää tilaa. Omena-mummeli on mukana menossa, 15v mittarissa. Kuulo ja näkö vähän haperoita, dementiaa pukkaa, mutta juoksentelee välillä kuin pieni pentu (ruokakupille, jos sattuu muistamaan missä se on). Tassut vähän harittaa ja äkäinen siitä on tullut, kynsienleikkuu tai trimmaus EI kuulu hänen arvolleen enää, mutta onneksi hampaatkin alkaa olemaan jo niin pehmoiset, että likaisten legojen näyttely ei niin pelota ja kynsiä leikataan edelleen. 

Enää ei tarvitse tallata katuja yksin, vaan sellainen herrahenkilökin on jo kohta pari vuotta jakanut matkaa. Suunnitelmissa olisi hänen tavaransa upottaa tänne meille ja sitten jatkaa yhteistä matkaa oikein yhteisen asuntolainan kahleissa :D Mutta se päivä on vasta tulevaisuudessa. 

Pikkuneiti, melkein 10v, on niin kiinni jo lähistön kavereissa, että tuntuisi vaikealta lähteä täältä sinne, missä unelmien asuntoon olisi varaa.. Joten hengenhätää ei nyt ole lähteä etenemään. Toukokuinen muutto 5,5 vuoden jälkeen vei niin kovasti voimia, että nyt just näin on hyvä. 

Tuleivaisuus näyttää kuitenkin makoisalta, ja sinne kuulunee hyttysen ininäkin. Mahdollisesti minusta tulee joskus mökkiläinen <3 Autan tätiäni hoitamaan omaansa, kun hän itse ei sinne enää pääse ja mökki parka aivan villiintyy yksinään. Minä ja viikate taas ollaan aivan parhaat kaverit! Mikään ei ole parempaa kuin häärätä mökillä asioita, joiden tuloksenkin näkee heti! Mikä unelma! Ja tätä unelmointia jatketaan tästä eteenpäin ihan sata lasissa. 

Uusi alku vanha paikka

Hellurei.

Elämä on tässä viime vuosina muuttunut ja ei muuttunut. Mukaan on tullut ehkä uusi pienempi ja suloisempi asunto ja iltaiset candycrush tuokiot, joiden sijaan voisin vaikka taas kirjoittaa tänne.

Pikkuneiti on täyttänyt jo 6 vuotta ja on aika mainiota seuraa. (Paitsi leikit, vieläkään en vaan jaksaisi leikkiä. Punastus.) Ja jokapäiväinen laulu on eskarin jälkeen "Äiti mul ei oo ketää leikkikaverii". Voi kun äiti toivoisi että pikkuneidillä olisi leikkikaveri.

Sisällä myllää edelleen tunne etten ole paikkaani elämässä löytänyt. Mutta yhden paikan kyllä löysin, Kreikan Kossin saaren. Sinne voisi pikkuneidin kanssa palata toistekin, vietimme toukokuussa ihanan viikon lämmössä. Pikkuneiti ikävöi edelleen Kreikan ruokia ja matkaa. Ja tottahan minäkin haluaisin heti uudelleen. Kun vaan olisi joku kenen kanssa lähteä..

Kaikilla muilla tuntuu olevan se kustannusten jakaja mukana matkalla, meillä ei. Lapsesta joutuu maksamaan täyden hinnan etelän lomalla. Viime kerralla lähdettiin ystäväni ja poikansa kanssa, mutta heilläkin seuraava reissu on jo tiedossa puolison kanssa. Meillä ei. Ja se saa vähän surulliseksi. (=kateelliseksi ja katkeroituvaksi). Enkä myöskään uskaltaisi lähteä pikkuneidin kanssa ihan kahdestaan, koska pelkään että jotain tapahtuisi ja ketään ei olisi auttamassa. Ei varmaan olisi ensimmäinen kerta kun esimerkiksi turisti joutuisi kovan vatsataudin vuoksi sairaalaan tiputukseen ym. Mihin silloin pieni neiti menisi, pieni neiti joka sen verran edelleen vierastaa ihmisiä, ettei esimerkiksi suostu menemään Bamse kerhoihin leikkimään. Järkytys olisi molemmille kamala jos joku opas joutuisi neidistä huolehtimaan. Joten kahdestaan ei lähdetä.