maanantai 3. kesäkuuta 2013

Negatiivipläjäys

Nyt on jo vierähtänyt melkein viikko ilman kirjoituksen kirjoitusta. Olen tainnut alitajuisesti alkaa nostaa rimaa mitä jorinoita tänne laitan, joten nyt aion sitä laskea. Positiivisuusviikolle heitin hyvästit ja aloin taas valittaa. Eikä se ole edes kivaa. Mutta kun on niin kuuma ja on niin kova meteli ja tahtoisi maalle huljuttamaan varpaita pesuvatiin vailla kiirettä ja suorittamista.

Helsingissä on jotenkin hassu meininki. Kaikkialle pitäisi lähteä jotenkin suunnitellusti.. tai joka tapauksessa lähteä. Kaikki tuntuu olevan suorittamista. Työmatkapyöräilykin täytyy tehdä hirmuista suoritusvauhtia, leikkipuistoon lähdetään sisälle ja maksetaan pääsymaksu, tai sitten sinne on vaan pitkä matka, johon varataan eväät. Ja täytyy muistaa ottaa vettä mukaan. Koirat viedään koirapuistoon ja ne saavat tietyn ajan leikkiä olevansa vapaita. Ja täytyy muistaa ottaa vettä mukaan. Olen niin kyllästynyt tähän  betoniviidakkoelämään. Asuntoomme ei saa läpivetoa ja sisääntullessa tuntee kuinka kostea ilma on oikein hauduttanut asunnon kuumaksi verrattuna jo kivasti viilenneeseen ulkoilmaan. Ja nyt parvekkeen avoimesta ovesta pauhaa iso uneton maantie jatkuvaa mölinäänsä.

Tämä kesä ei olekaan kiva, tämä kesä saa pahalle tuulelle ja mielelle. Olen myös huono äiti eli saanut pikkuneidiltä kiukuttelutartunnan ja kyllästynyt totaalisesti kotiympäristössä ulkoiluun. Monta kertaa päivässä samat hiekkalaatikot, samat korkeat kalliot joiden päällä saa sydän syrjällään viipottaa koppaamassa pikkuneitiä kiinni ennenkuin käy pahasti. Samat karkureitit ja vaaralliset kiviportaat. Samat hiekkakakut ja lelut joita raahaan kassissa (!) minne menemmekin, työnnän vaunuja toisella kädellä, pidän karvarouvaa fleksissä yhdellä kädellä. On siinä solmuja selviteltävänä. Ja hups vaan niin neiti on jo juossut taas seuraavaan vaaratilanteeseen. Kotityöt ei vaan edelleenkään tee itse itseään. Yhden väsymyspäivän jälkeen koti oli kaaos. Siitä seurasikin monta väsymyspäivää lisää kun tällä kertaa siivous ei tuntunutkaan terapialta. Suorittamista suorittamisen perään.

Tällä viikolla ehkä päästään mökille, sieltä alkaakin sitten taas tulla iloisempaa tekstiä. Ryven täällä pohjamudissa hetken ja pomppaan sitten taas ylös kun aika on kypsä.




8 kommenttia:

  1. Sen minkä voi ihan varmasti sanoa on, että tuo olotila menee ohi. Elämä ei ole koskaan niin huonosti tai hyvin kuin kuvittelee. Olipas tosi "lohdullista", keskinkertasesti mennään vaikka päät ois kui pilvilinnois tai pohjamudissa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se taitaa olla, ei vaan malttais odottaa koska se meee ohi. Onneksi eilen tuli vähän irtiottoa pohjamudista kun pääsi ihanan ystävän kanssa piknikkaamaan ja sillä reissulla viihdyttiinkin yhteensä 7h. Oikein hyvä ensimmäinen "terapiasessio" :D

      Poista
  2. Tsemppiä ja jaksamista! Kurjaa...

    VastaaPoista
  3. Mullakin on känkkäränkkä, joskin sille on eri alkuaiheuttaja (eräskin isähenkilö), mutta melua lukuunottamatta samat asiat ottaa päähän.

    Leikkipuistosta aloin just maanantaina taas nauttia erilailla, kun puistoruokailu taas käynnistyi kesän ajaksi ja kakrun saa ruokittua siellä ilmaiseksi lämpimällä ruualla, kunhan ottaa omatmruokailuvälineet mukaan. Ei tartte ruoka-aikana kiirehtiä pää kolmantena jalkana kotiin, vaan voi hyvillä mielin vielä nauttia ulkoilusta.

    Miinuksena tosin se pirun houkutteleva uima-allas, jonne kaikki pyrkivät, iästä ja uimataidosta välittämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, onks siellä allas.. huh.. pelottaa jo valmiiksi. Mutta tuo ruokailu on kyllä aika mahtijuttu! Sieltä vaan pitää meillä nopeasti kipittää kotiin torkkumaan :)

      Poista
  4. Hei, nyt on kesä ja ei saa negailla!! :D Sä (te) jos kuka osaa ottaa just rennosti ja mennä minne mieli tekee. Tietäisit minkälaista on elää tän järjestelmällisen pääkopan kanssa välillä.. Huh!

    Haluutko lähteä mun kanssa joku päivä (päivä on toki pakko suunnitella etukäteen ;)) Magnumin pop-up liikkeeseen jätskille? Kurkkaa mitä jätskiherkkuja! http://herneetkinrokkaa.blogspot.fi/2013/06/magnum-pleasure-store-3613.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, koitan lopettaa negailun. Monta päivää mökillä järven rannalla, kaukana metelistä sai taas piristymään. Ja kiva palata hetkeksi pääkaupunkiin karkuun hyttysiä ;)

      Kyllähän mä lähden jätskille, tottakai! Ja ei haittaa vaikka päivän joutuu suunnittelemaan, sitten on jotain kivaa mitä odottaa :D

      Poista