Hei vaan hei.
Minusta tuntuu että nyt kirjoitan. Ja niin kirjoitankin kun tekstiäkin näkyy!
Tällä hetkellä, piiitkän blogitauon jälkeen aatoksissa on ruoka! Mikäpä muukaan! Ja kalorit. Ne ihanat kalorit. Olen saanut hurjan tsempin ruokailutottumusten muuttamiseen kiloklubin oivalla avustuksella, sekä loistavan työporukan tuella. Painoa on tippunut mahtavasta painoennätyksestäni nyt 4,5 kiloa ja olo on jo nyt höyhenkevyt! Energiaa olisi vaikka kenelle jakaa.
Hetki sitten ei ollut näin. Sen takia kirjoittaminenkin jäi. Väsymys painoi ja mikään ei oikein tuntunut miltään tai ei ainakaan hyvältä. Loppujenlopuksi näin taaksepäin katsoessa tuntuu, että pääni sisälle oli keritty iso kasa piikkilankaa. Sähköä johtavaa rautalankaa johon kaikki ajatuksen poikaset ja aivoimpulssit takertuivat ja jäivät kiertämään kehää. Jokainen painavampi ajatus muodosti piikkisykerön ja sitten niitä ajatuksia kun koitti saada vedettyä ulos ja purettua niin jokainen piikkinykerö tarttui vuorollaan kiinni.
Sen paremmin en osaa kuvailla masennusta. Se voi iskeä salakavalasti vuosien saatossa tai nopeasti ja yllättäen, mutta onneksi tuon viheliäisen kerän saa kärsivällisyydellä poistettua ja impulssit pääsee taas vaeltelemaan villinä pitkin poikin pehmoisia mössöaivoja niinkuin on tarkoitettu!
No mutta, voisin toivottaa itseni ja sinut tervetulleeksi takaisin! Tästä se taas lähtee, kovin henkilökohtaisella kirjoituksella.
Saatanpa silti hieman toitottaa tästä eteenpäin noista kaloreista, niistä on tullut oikein ystävä. Eli hyvää ystävänpäivää kalorit, toivottavasti tapaamme tästä eteenpäin paljon vähemmän!!
perjantai 14. helmikuuta 2014
perjantai 18. lokakuuta 2013
Aatoksia
Vähän harmittaa töihin paluu.. ennen jaksoi illalla katsoa telkusta Emmerdalea vielä kymmenenkin jälkeen.. (tai tehdä jotain muuta) enää ei. Ja pikkuneiti monesti kukkuu vielä lähes kymmeneltä.. oma aika on nyt sitten täysin mennyttä elämää. Ennen jaksoi käydä illalla ulkona pikkuneidin kanssa, enää ei oikein jaksaisi kuin lössähtää pikkukakkosen ääreen ja voivotella.
Aivojen käyttö pitkän tauon jälkeen on kyllä mukavaa, mutta se vie lähestulkoon kaikki voimat. Ja tämän blogin kirjoitus on nyt ollut yksi niistä jonka joutuu useimmiten jättämään väliin. Pelastukseni on vapaat perjantait, teen 83% työaikaa jolloin perjantait vietän pikkuneidin kanssa kun herra O on töissä. Tänään päivä oli niinkuin ennen töihin paluuta. Kävimme uimassa, josta neiti oli aivan haltioissaan! Tein ruokaa, siivosin, siivosin ja siivosin ja se oli mukavaa. Otin torkut pikkuneidin tuhistessa vieressä ja olen energiaa täynnä vielä puoli yhdeltätoista illalla. Neljä iltaa viikossa koomassa eläminen ei kyllä vedä vertoja näille kolmelle viikonlopun päivälle. Niistä pitäisi vaan jaksaa repiä aika myös itselle.
Ja kun aikaa ja jaksamista on hyvin rajallisesti niin kirjoittamisen aiheita ei ole loputtomiin. Monesti blogi on ollut mielessä mutta aihetta mistä rustata ei vaan saa päähän vaikka kuinka hiuksia nykisi. Mutta koitan tästä eteenpäinkin kirjoitella silloin kun aiheita on, mutta valitettavan harvoin.
Nyt loppu valitus ja konditionaalit. Kirjoitan tähän huolisilppuriin ensimmäisenä "blogituska" ja sitten jatkan iloisena bloginkirjoitusta aina kun siihen on aihetta ja aikaa!
Ja sienimetsällekin ehdin, ihanaa. Tässä kuva tulevasta piirakasta:
Aivojen käyttö pitkän tauon jälkeen on kyllä mukavaa, mutta se vie lähestulkoon kaikki voimat. Ja tämän blogin kirjoitus on nyt ollut yksi niistä jonka joutuu useimmiten jättämään väliin. Pelastukseni on vapaat perjantait, teen 83% työaikaa jolloin perjantait vietän pikkuneidin kanssa kun herra O on töissä. Tänään päivä oli niinkuin ennen töihin paluuta. Kävimme uimassa, josta neiti oli aivan haltioissaan! Tein ruokaa, siivosin, siivosin ja siivosin ja se oli mukavaa. Otin torkut pikkuneidin tuhistessa vieressä ja olen energiaa täynnä vielä puoli yhdeltätoista illalla. Neljä iltaa viikossa koomassa eläminen ei kyllä vedä vertoja näille kolmelle viikonlopun päivälle. Niistä pitäisi vaan jaksaa repiä aika myös itselle.
Ja kun aikaa ja jaksamista on hyvin rajallisesti niin kirjoittamisen aiheita ei ole loputtomiin. Monesti blogi on ollut mielessä mutta aihetta mistä rustata ei vaan saa päähän vaikka kuinka hiuksia nykisi. Mutta koitan tästä eteenpäinkin kirjoitella silloin kun aiheita on, mutta valitettavan harvoin.
Nyt loppu valitus ja konditionaalit. Kirjoitan tähän huolisilppuriin ensimmäisenä "blogituska" ja sitten jatkan iloisena bloginkirjoitusta aina kun siihen on aihetta ja aikaa!
Ja sienimetsällekin ehdin, ihanaa. Tässä kuva tulevasta piirakasta:
torstai 26. syyskuuta 2013
Pyöräilyviikko päiväkirja
Meillä on haaste! Viime viikolla sain tartutettua pyöräilyinnostusta Huliin, joka reippaudestani ärsyyntyneenä innostui haastamaan minut mukaan tämän viikon reippailuannokseen. Joka päivä pyörällä töihin. Siis maanantaista torstaihin, koska se on minun työviikkoni kokonaisuudessaan. Apunani käytän Sport Trackeriä, joka kertoo matkan pituuden (näyttää sen kartalla), maksiminopeuden ja keskinopeuden. Tässäpä tuntemuksiani matkan varrelta:
Maanantai. Siis niin maanantai.
Heräsin aamulla kännykän herätyskelloon ja samalla sekunnilla näin Hulin ärsyttävän pirteän pyöräintoiluviestin ;) Olen aivan varma, että ilman tätä pyöräilyhaastetta en olisi tänään istunut satulaan. Ihan maanantai olo. Käynnistin Sport Trackerin ja aloin polkea. Matkalla kuulin myös tunnelmaan sopivia keskusteluja; nainen työnsi kärryissä kahta lasta ja kuuli pyytävän anteeksi molemmilta sitä että äiti oli kotoa lähtiessä vähän kiukkuinen.. heti sen perään päiväkodin edestä autosta kuului aivan hulluna huutoa. Maanantai muillakin. Myös lapsilla. Pääsin kuitenkin perille, mielestäni todella hitaasti. Trackerin unohdin sammuttaa ja se mittasi aikaani myös suihkussa olon ajan. En yhtään ymmärrä mistä tuli huippunopeus, en tietääkseni ohittanut yhtään nopeusrajoitusten mukaan kulkevaa autoa.. tulokset kuitenkin tässä:
Matka 9,55km, kesto 46min 29s, keskinopeus 12,3km/h, maksiminopeus 57,3km/h (?!) Sisältää siis suihkun..
Iltapäivän matka sujui jo paljon joutuisammin. Mitä nyt parista sienestä oli pysähdyttävä ottamaan kuva. niistä tuli niin lapsuuden kotikatu mieleen! Trackeri innostui antamaan pari kilometriä lisämatkaa ja hurjan vauhdin:
Matka 11,1km, kesto 33min 17s, keskinopeus 19,9km/h maksiminopeus 153km/h!!
Kartalla näkyy, että GPS signaali on jossain vaiheessa kadonnut hetkeksi ja ilmeisesti hetken päästä kun signaali on taas löytynyt, on signaali luullut, että olen siirtynyt samalla sekunnilla paikasta A paikkaan B. Että ihan sokeasti näihin ei voi luottaa. Kiva silti saada vähän vertailla eri matkoja.
Tiistai:
Aamulla vein karvarouvan lenkille urheiluvaatteet päällä, mutta palelin kummallisesti. Sisään palatessani muistin myös että pikkuneiti pitääkin hakea siskoltani hoidosta töiden jälkeen ja minulla ei ole turvaistuinta! Eli se siitä, hyppäsin bussiin.
Keskiviikko:
Flunssa kolkuttaa. Pikkuneidillä on myös flunssa, joten tämä ei ehkä ihan mielikuvituksen tuotetta ole kuitenkaan.. vaikka aamulla olikin +2 astetta "lämmintä" ja pyöräily ei vaan houkuttanut.. mutta ihan oikeasti, flunssainen olo esti tänään pyöräilyn, eli bussiin!
Torstai
Koska flunssat harvemmin parantuvat päivässä (vaikka sainkin eilen ihan rauhassa lepäillä, muun perheen vieraillessa mummilassa) en tullut tänäänkään pyörällä. Voinen siis jo julkaista tämän aika surkean pyöräilyviikko postauksen :)
Nyt vaan koitan saada itseni terveeksi ja OLLA LUOVUTTAMATTA! Flunssa tuskin palaa jos nyt sairastan sen pois ja alan uudelleen pyöräillä! Se tuo pahan luovutushoukutuksen tuo pieni tauko. Jää nähtäväksi.
Maanantai. Siis niin maanantai.
Heräsin aamulla kännykän herätyskelloon ja samalla sekunnilla näin Hulin ärsyttävän pirteän pyöräintoiluviestin ;) Olen aivan varma, että ilman tätä pyöräilyhaastetta en olisi tänään istunut satulaan. Ihan maanantai olo. Käynnistin Sport Trackerin ja aloin polkea. Matkalla kuulin myös tunnelmaan sopivia keskusteluja; nainen työnsi kärryissä kahta lasta ja kuuli pyytävän anteeksi molemmilta sitä että äiti oli kotoa lähtiessä vähän kiukkuinen.. heti sen perään päiväkodin edestä autosta kuului aivan hulluna huutoa. Maanantai muillakin. Myös lapsilla. Pääsin kuitenkin perille, mielestäni todella hitaasti. Trackerin unohdin sammuttaa ja se mittasi aikaani myös suihkussa olon ajan. En yhtään ymmärrä mistä tuli huippunopeus, en tietääkseni ohittanut yhtään nopeusrajoitusten mukaan kulkevaa autoa.. tulokset kuitenkin tässä:
Matka 9,55km, kesto 46min 29s, keskinopeus 12,3km/h, maksiminopeus 57,3km/h (?!) Sisältää siis suihkun..
Iltapäivän matka sujui jo paljon joutuisammin. Mitä nyt parista sienestä oli pysähdyttävä ottamaan kuva. niistä tuli niin lapsuuden kotikatu mieleen! Trackeri innostui antamaan pari kilometriä lisämatkaa ja hurjan vauhdin:
Matka 11,1km, kesto 33min 17s, keskinopeus 19,9km/h maksiminopeus 153km/h!!
Kartalla näkyy, että GPS signaali on jossain vaiheessa kadonnut hetkeksi ja ilmeisesti hetken päästä kun signaali on taas löytynyt, on signaali luullut, että olen siirtynyt samalla sekunnilla paikasta A paikkaan B. Että ihan sokeasti näihin ei voi luottaa. Kiva silti saada vähän vertailla eri matkoja.
Tiistai:
Aamulla vein karvarouvan lenkille urheiluvaatteet päällä, mutta palelin kummallisesti. Sisään palatessani muistin myös että pikkuneiti pitääkin hakea siskoltani hoidosta töiden jälkeen ja minulla ei ole turvaistuinta! Eli se siitä, hyppäsin bussiin.
Keskiviikko:
Flunssa kolkuttaa. Pikkuneidillä on myös flunssa, joten tämä ei ehkä ihan mielikuvituksen tuotetta ole kuitenkaan.. vaikka aamulla olikin +2 astetta "lämmintä" ja pyöräily ei vaan houkuttanut.. mutta ihan oikeasti, flunssainen olo esti tänään pyöräilyn, eli bussiin!
Torstai
Koska flunssat harvemmin parantuvat päivässä (vaikka sainkin eilen ihan rauhassa lepäillä, muun perheen vieraillessa mummilassa) en tullut tänäänkään pyörällä. Voinen siis jo julkaista tämän aika surkean pyöräilyviikko postauksen :)
Nyt vaan koitan saada itseni terveeksi ja OLLA LUOVUTTAMATTA! Flunssa tuskin palaa jos nyt sairastan sen pois ja alan uudelleen pyöräillä! Se tuo pahan luovutushoukutuksen tuo pieni tauko. Jää nähtäväksi.
torstai 19. syyskuuta 2013
Aloitteleva pyöräilijä
Syksy on tullut ja syksy on energistä aikaa! Kaivoin siis kypärän ja pari vuotta varastossa pölyyntyneen fillarin yksi aamu aivan hetken mielijohteesta esiin ja pyöräilin töihin! Matkaa on reippaat 8 kilometriä. Tunne oli mahtava, otin oikein rauhallisesti alkuun etten hikoilisi hulluna töissä. Vaatetuskin oli aivan perus työvaatetus, otin sentään vaihtopaidan mukaan. Olen täällä Helsingissä asuessani jotenkin karsastanut mielettömissä merkkivaatteissa pyöräileviä ihmisiä jotka painattaa tuhatta ja sataa eikä viittoile mennessään. Itsehän en sellaiseen ärsyttävään kastiin liity!
Tai sitten... Ensimmäinen työmatkapyöräily oli mukavaa, selvisin yhdellä n. kilometrin eksymisreitillä ja töissä oli hyvä mieli ja reipas olo koko päivän. Neljältä pakkasin kimpsut ja lähdin takaisin kotiin - kaatosateessa! Puolessavälissä autotien viertä polkiessa muutamat autot roikivat lätäköstä vettä päälle oikein kunnolla ja ei tuntunu missään! Oikein hymyilytti kun oli jo niin märkä että ei mitään väliä! Pitkässä ylämäessä painoin ykkösvaihteella hissukseen piitkän autojonon ohitse kun ne ruuhkassa raukat seisoivat. Yksi rekkakin kiihdytti ylämäkeen paljon minua hitaammin, mikähän olisi parempi kannuste läskille liikkujalle, heh! Koin myös ihmeellistä yhteenkuuluvuutta muiden hullujen sateessa polkevien kanssa. Ne ennen niin ärsyttävät pyöräilijät tuntuivat katsovan vastaantullessa silmiin ja jakavan jotain mystistä tsemppiä. Ja minä olin kaikista ehkä ärsyttävin, en muistanut näyttää suuntaviittauksia ja pyöräkin heilui kapealla polkupyöräväylällä välillä reunalta reunalle.
Kotiin tullessa minua paleli ja takapuoleen sattui. Ajattelin että kyllä tämä saa vähäksi aikaa riittää, täytyy aloittaa kevyesti joten ensi viikolla uudelleen. Oli kuitenkin loppujen lopuksi ihana olo ja sain heti kuuman suihkun jälkeen aivan mahtavan hampurilaisaterian! (Ettei vaan kalorit jää miinukselle..) Herra O-nykyinen koti-isi oli loihtinut mahtavat hampurilaiset ja lankkuperunat, enkä edes kuvaa malttanut ottaa ennen ensipuraisua. Pikkuisen tumma sämpylä ei kuulkaa haitannut yhtään. Hampurilainen oli t ä y d e l l i n e n !
Tänä aamuna heräsin ihmeellisesti 20 minuuttia ennen kellon soittoa ja kuin automaattisesti katsoin ulos. Täydellinen pyöräilysää.. Eilisen sade ja reisien maitohapot oli jo unohtuneet ja kuin vahingossa pakkasin työvaatteet kassiin, otin suihkuvehkeet mukaan ja lähdin polkemaan: urheiluvaatteissa, kuin joku ärsyttävä tuhatta ja sataa painava pyöräilijä konsanaan :)
Tai sitten... Ensimmäinen työmatkapyöräily oli mukavaa, selvisin yhdellä n. kilometrin eksymisreitillä ja töissä oli hyvä mieli ja reipas olo koko päivän. Neljältä pakkasin kimpsut ja lähdin takaisin kotiin - kaatosateessa! Puolessavälissä autotien viertä polkiessa muutamat autot roikivat lätäköstä vettä päälle oikein kunnolla ja ei tuntunu missään! Oikein hymyilytti kun oli jo niin märkä että ei mitään väliä! Pitkässä ylämäessä painoin ykkösvaihteella hissukseen piitkän autojonon ohitse kun ne ruuhkassa raukat seisoivat. Yksi rekkakin kiihdytti ylämäkeen paljon minua hitaammin, mikähän olisi parempi kannuste läskille liikkujalle, heh! Koin myös ihmeellistä yhteenkuuluvuutta muiden hullujen sateessa polkevien kanssa. Ne ennen niin ärsyttävät pyöräilijät tuntuivat katsovan vastaantullessa silmiin ja jakavan jotain mystistä tsemppiä. Ja minä olin kaikista ehkä ärsyttävin, en muistanut näyttää suuntaviittauksia ja pyöräkin heilui kapealla polkupyöräväylällä välillä reunalta reunalle.
Kotiin tullessa minua paleli ja takapuoleen sattui. Ajattelin että kyllä tämä saa vähäksi aikaa riittää, täytyy aloittaa kevyesti joten ensi viikolla uudelleen. Oli kuitenkin loppujen lopuksi ihana olo ja sain heti kuuman suihkun jälkeen aivan mahtavan hampurilaisaterian! (Ettei vaan kalorit jää miinukselle..) Herra O-nykyinen koti-isi oli loihtinut mahtavat hampurilaiset ja lankkuperunat, enkä edes kuvaa malttanut ottaa ennen ensipuraisua. Pikkuisen tumma sämpylä ei kuulkaa haitannut yhtään. Hampurilainen oli t ä y d e l l i n e n !
Tänä aamuna heräsin ihmeellisesti 20 minuuttia ennen kellon soittoa ja kuin automaattisesti katsoin ulos. Täydellinen pyöräilysää.. Eilisen sade ja reisien maitohapot oli jo unohtuneet ja kuin vahingossa pakkasin työvaatteet kassiin, otin suihkuvehkeet mukaan ja lähdin polkemaan: urheiluvaatteissa, kuin joku ärsyttävä tuhatta ja sataa painava pyöräilijä konsanaan :)
perjantai 13. syyskuuta 2013
Minun musiikkini.
Musiikimaailmaan sukeltaessa on välillä vaikea löytää uusia kappaleita. Onneksi on blogit! Eipä tarvinnut kauaa etsiskellä mielenkiintoista kuunneltavaa kun laittoi hakusanaksi googleen "hyvää musiikkia". Blogi joka tällä kertaa hetkeksi pysäytti oli Slowshow.
Jo blogin nimestä osasin päätellä, että musiikkimakumme saattaa kohdata.
Olenhan melankolisen ja rauhallisen musiikin kuluttaja. Opiskeluaikoina
yksi ystäväni ystävällisesti ilmoitti, että voitaisiko laittaa jotain
vähän pirteämpää musiikkia kun tänne tullessa aina alkaa tehdä mieli
hypätä parvekkeelta.. mutta se oli vitsi! Ei kukaan oikeasti
hypännyt. Eikä varmasti oikeasti tehnyt mielikään. Slowshown tarjontaa
ja ehdotuksia aion kuunnella tulevaisuudessakin.
Kuuntelen musiikissa muistoja, joten uusia levyjä on hankala syövyttää mielen "tää on huippua" -osioon. Kyse on sattumasta, että elämässä on juuri tapahtumassa jotain tunnepitoista ja samaan aikaa sattuu kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia. Tässä muutamia esimerkkejä joita kannattaa kuunnella, jospa sytyttäisi sinuakin..
Irlannissa kesätyöskentelyjen ajalta 2001 & 2002 mieleeni on syöpynyt David Kittin Big Romance -levy, jota en enää laita soimaan kuin *muistelumoodissa, ettei muistot vaan kulu pois. Toinen vielä vahvempi Irlantiin viejä on Garth Brooksin kappale The Dance. Sitä kuunneltiin läpi kesän ja viimeisenä iltana tuntikaupalla. Irlannista elämään mukaan tarttui myös David Gray ja Conting Crows.
Coldplayn Parachutes on mielestäni maailman paras levy! Se on myöskin Irlannin tuliainen, mutta palauttaa mieleen koko opiskeluajan. Oi niitä aikoja. Oih.
Vähän myöhemmin palattuani takaisin Suomeen rakastuin Tim Christenseniin Honeyburst-levyllä. Ah! Tähän väliin iski kuin salama yhtye JonesAndYou jota jaksan kuunnella hamaan tulevaisuuteen saakka. Saksan reissu viime syksyltä palautuu mieleen kuuntelemalla Fun. We Are Young-kappaletta sekä Mumford and Sonsia. Seuraavaa odottelen innolla, saa vinkata!
*muistelumoodi = nostalginen olotila, rauhallinen hetki ilman häiriötekijöitä yksin tai hyvässä seurassa, punaviini ja kynttilänvalo
Kuuntelen musiikissa muistoja, joten uusia levyjä on hankala syövyttää mielen "tää on huippua" -osioon. Kyse on sattumasta, että elämässä on juuri tapahtumassa jotain tunnepitoista ja samaan aikaa sattuu kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia. Tässä muutamia esimerkkejä joita kannattaa kuunnella, jospa sytyttäisi sinuakin..
Irlannissa kesätyöskentelyjen ajalta 2001 & 2002 mieleeni on syöpynyt David Kittin Big Romance -levy, jota en enää laita soimaan kuin *muistelumoodissa, ettei muistot vaan kulu pois. Toinen vielä vahvempi Irlantiin viejä on Garth Brooksin kappale The Dance. Sitä kuunneltiin läpi kesän ja viimeisenä iltana tuntikaupalla. Irlannista elämään mukaan tarttui myös David Gray ja Conting Crows.
Coldplayn Parachutes on mielestäni maailman paras levy! Se on myöskin Irlannin tuliainen, mutta palauttaa mieleen koko opiskeluajan. Oi niitä aikoja. Oih.
Vähän myöhemmin palattuani takaisin Suomeen rakastuin Tim Christenseniin Honeyburst-levyllä. Ah! Tähän väliin iski kuin salama yhtye JonesAndYou jota jaksan kuunnella hamaan tulevaisuuteen saakka. Saksan reissu viime syksyltä palautuu mieleen kuuntelemalla Fun. We Are Young-kappaletta sekä Mumford and Sonsia. Seuraavaa odottelen innolla, saa vinkata!
*muistelumoodi = nostalginen olotila, rauhallinen hetki ilman häiriötekijöitä yksin tai hyvässä seurassa, punaviini ja kynttilänvalo
maanantai 9. syyskuuta 2013
JonesAndYou ja Luomustudio!
Tällä viikolla on käynnissä Luomustudion äänestys kuka heidän taltioimansa bändi pääsee Tavastialle lämmittelemään Don Johnson Bigbandin keikkaa!
Suosittelen lämpimästi äänestämään JonesAndYou:ta! Pojat olisivat ansainneet päästä jo tussaamaan omat nimikirjaimensa kuuluisaan mustavalkoiseen takahuoneeseen!
ÄÄNESTÄÄ VOIT TÄSTÄ äänestysaikaa on 15.9.2013 klo 20 saakka.
Ja tässä vielä pari maistiaista mitä muita kappaleita poijjaat osaavat soittaa! Niin ihanan rauhallista ja leppoisaa musiikkia että sielu lepää!
tiistai 3. syyskuuta 2013
Kahden vuoden loma on ohi.
Kurkkua kuristaa ja kehon valtaa kylmä hiki. Lomalla tuli oltua yhteensä 755 päivää ja tänään palasin töihin. Arki on tähän asti rullannut samanlaisena maanantaista sunnuntaihin ja viikonloput samanlaisena kuin muutkin päivät. Nyt kaikki tulee muuttumaan ja viikonloputkin saavat jälleen merkityksensä ja ihan erilaista arvoa!
Pikkuneiti jää onneksi isukin kanssa kotiin. Se helpottaa töissäoloa kummasti, tietää ettei muutos ole niin suuri kerrallaan kuin yhdelle perheenjäsenelle. Kaksi saisi jo aikamoisen metelin aikaiseksi.
Pelastuksekseni olen myös saanut osittaisen hoitovapaasopimuksen jonka mukaan teen 30 tuntia viikossa töitä maanantaista torstaihin. Perjantait ovat siis vapaat. Huh. Kevyt lasku työelämään ei tule olemaan silti. Heti ensimmäisen päivän jälkeen herra O lähtee suoraan illaksi keikalle. Samoin torstaina. Ja perjantaina.. ja palaa sunnuntaina. Huoh. Mutta siitä eteenpäin elämä taitaakin sitten tuntua melko helpolta!
Ensimmäinen päivä töissä tuntuu yllättävän kivuttomalta. Rennoin ottein purin 465 sähköpostin laatikkoa kun nettiyhteydet saatiin toimimaan. Muuhun en oikein osaakaan vielä tarttua. Hiljaa hyvä tulee.
Tuliaisiksi töihin toin pari pussillista hopeatoffeeta. Me molemmat kun palasimme pitkän ajan jälkeen takaisin :) Hopeatoffeeta oli kova ikävä! Töitä ei niinkään :)
Pikkuneiti jää onneksi isukin kanssa kotiin. Se helpottaa töissäoloa kummasti, tietää ettei muutos ole niin suuri kerrallaan kuin yhdelle perheenjäsenelle. Kaksi saisi jo aikamoisen metelin aikaiseksi.
Pelastuksekseni olen myös saanut osittaisen hoitovapaasopimuksen jonka mukaan teen 30 tuntia viikossa töitä maanantaista torstaihin. Perjantait ovat siis vapaat. Huh. Kevyt lasku työelämään ei tule olemaan silti. Heti ensimmäisen päivän jälkeen herra O lähtee suoraan illaksi keikalle. Samoin torstaina. Ja perjantaina.. ja palaa sunnuntaina. Huoh. Mutta siitä eteenpäin elämä taitaakin sitten tuntua melko helpolta!
Ensimmäinen päivä töissä tuntuu yllättävän kivuttomalta. Rennoin ottein purin 465 sähköpostin laatikkoa kun nettiyhteydet saatiin toimimaan. Muuhun en oikein osaakaan vielä tarttua. Hiljaa hyvä tulee.
Tuliaisiksi töihin toin pari pussillista hopeatoffeeta. Me molemmat kun palasimme pitkän ajan jälkeen takaisin :) Hopeatoffeeta oli kova ikävä! Töitä ei niinkään :)
![]() |
| Kuva: Cloetta |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





