Näytetään tekstit, joissa on tunniste päiväkirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päiväkirja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Elämän (lyhyen aikavälin) tarkoitus

Saattaa kuulostaa hullulta, mutta tajusin vasta että elämässähän pitäisi olla jotain konkreettisia päämääriä! No hullultahan se kuulostaa, mutta aivan mielettömän hieno tunne että tuo ajatus on nyt viimein oikein sisäistynyt
pieniin aivoihini.

Mikä siinä onkin että joskus jutellessa aivot kyllä käsittävät asioita, mutta ne ei loksahda juuri sinne oikeaan sisäistämisen kanavaan.. ja toisinaan, kuten nyt itselläni, jos vaikka keskustelukumppani on vaikkapa uusi tuttavuus niin aivot ei lykkääkään ajatusta sinne "tästä ollaan ihan oikeasti innoissaan mutta unohdetaan samantien"-osioon, vaan ne eksyvät vahingossa jotain uutta väylää pitkin "AHAA"-osioon!

Minun AHAA - aivolohkoon on viimein nyt sitten eksynyt ajatukset pienemmästä minusta sekä oma asunto. Niihin pitää nyt tehdä konkreettiset suunnitelmat miten ne toteutan. Pienempi minä - homma on lähtenyt jo vuodenvaihteessa käyntiin siitä todisteena puuttuu kahdeksan kiloa. Ei kovin pitävä todistusaineisto, koska niitä ei enää ole, heh. Mutta projekti jatkuu samalla tohinalla. Päämääränä voisin sanoa vaikka vielä kaksitoista lisää. Siinä se. Suunnitelma valmis ja sitä kohti mennään!

Toinen, se oma asunto. Siinä tarvitseekin jo vähän enemmän pohdintaa. Aina kun olen alkanut ajatella asuntosäästämistä, ensimmäisenä kaadun ASP-tilin harmitukseen. (ASP-asuntosäästötili on suunnattu 18-30 vuotiaille ensiasunnonostajille) Miksi en aloittanut aiemmin. Hyvä kysymys, mutta ei ole vastausta. No, jos tällä kertaa vaan unohtaisi sen ja menisi eteenpäin omillaan. Seuraava ajatus on etelänmatkat.. mutta ei niitä ole tähänkään mennessä onnistuttu toteuttamaan. Se vaatisi varmaankin innokkaan matkakumppanin jota ei kyllä löydy. No mutta, taas yksi ongelma selätetty.


Nykyisestä asumisoikeusasunnosta on kertynyt pieni pesämuna myös omaa asuntoa ajatellen. Eli säästöjä on hieman valmiina, mutta niitä varmaankin tarvitsee alkaa kerryttää enemmän. Jos palkkapäivänä tililtä häviääkin viidenkympin sijaan 150e niin sittenhän sitä vaan elää sen pelivaran mukaisesti enempää ajattelematta asiaa. Pitääkin tarkistaa säästötilille menevät summat vielä uudelleen. Ja kaipa olisi taas aika ottaa käyttöön excel-taulukko. Mikä olisi helpompaa kuin merkitä ostot ylös ja kun pankille niitä lainaa varten tarvitsee laskea niin ei tarvitsisi arvailla mitään. Olisikohan yksityishenkilöille mitään tallaista ilmaista palvelua olemassa? OP:llä ainakin jonkilainen maksullinen versio on, mutta tässähän aletaan säästää! Mielummin väännän sitten alkeellisen excelin itse kuin maksan.

Sitten vielä pieni unelma loppuun. Tukholman risteily Commodore-luokassa sopuhintaan... Idea on syntynyt.




perjantai 13. kesäkuuta 2014

Vähän erilaisia totuuksia

Hei,

Olen 33-vuotias kiukkuinen rouva pääkaupungista. Välillä tekee mieli marmattaa ja kun tämä on m i n u n ikioma blogi niin annan itselleni luvan tehdä niin. No, luultavasti jos luet tätä niin olet kuullut näitä jorinoita jo tarpeeksi ihan livenäkin. Skippaa siinä tapauksessa postaus..

Kyllä elämässä on paljon (enemmän) positiivisiakin asioita, mutta joskus on tarpeen päästää kiukku ilmoille. Herra O on pienenä poikana huutanut kiukun pussiin. Minä isona tyttönä blogiin. Tästä se lähtee..

Ennen - kuva
Kotona on, hetkinen, kolmen neljän päivän ruuantähteet tunnistettavissa lautasilla ja pöytälevyllä. Laitoin mielenrauhan vuosi tähän kuvat sellaisesta keittiön ja olohuoneen tilasta joka harvoin näkyy. Mäkättää ei kannata.. sehän aiheuttaa vaan pahaa mieltä. Nyt olemme lähdössä viikonlopuksi pois kotoa, joten kaikki nämä jäävät elämään omaa elämäänsä törkyiseen asuntoon, en vaan ehdi siivota. Ja minä yksin palaan reissulta haisevaan asuntoon. Huoh. No sitten tiedän mitä tehdä omalla-ajallani.

Muutto uuteen kotiin häämöttää jo, n. 5kk päästä. Ihanaa, mutta mieleen on taas varjostunut tuo ah, jo niin tuttu - paikkaelämässä - pohdinta. Vaikka uusi koti tulee olemaan ihana ja tuliterä ja tilavampi kuin nykyinen, se on taas uusi väliaikainen koti. Sitä oikeaa odotellessa. Mihin ikään asti voi onnellisesti elää näitä välivuosia jolloin vain toivoo pääsevänsä elämässä eteenpäin? Mutta huomaa vaikka 8 vuoden jälkeen olevansa täsmälleen samassa tilanteessa edelleen. Odotellaan sitä ja tätä. Mutta minkäs teet! Koitan elää täysillä tässä hetkessä ja niin onnellisen kun vaan voin, mutta mitä jos takaraivossa painaa aina vaan se unelma joka ei näytä koskaan toteutuvan.

Ennen -kuva
Yksi innostunut luennoitsija kertoi, että ensin elämä on sitku-elämää.. sitku on perhe, sitku on omakotitalo, sitku, sitku, sitku.. ja myöhemmin elämä muuttuu mutku-elämäksi: mutku on perhe, mutku on omakotitalo etc. Mä olen selkeästi hillun sitkun ja mutkun välimaastossa. Sitku mulla on omakotitalo, mutku en saa sitä.

Olen sitä kaikki-mulle-nyt-heti-tai-mieluiten-jo-eilen-tyyppiä. Haluaisin oppia ja kokeilla, miljoonia asioita, innostua niistä. Ja kyllästyä tietenkin suurimpaan osaan, mutta hei, tulipahan kokeiltua! Elämässä aiheuttaa katumusta lähes ainostaan tekemättä jätetyt asiat, ei niinkään ne mitä harkiten ja huolella ollaan pohdittu ja punnittu ennen kuin toteutetaan. Uuh, kun tuli kylmät väreet jo tuosta lauseesta, miten se voikin kuulostaa niin t y l s ä l t ä. Onko tässä kyse nyt sitten kolmenkympin kriisistä vai mistä? Ja mistä minä löydän itseni pohtimassa elämää neljänkympin kriisissä? Se puuttuva kappale elämään pitänee kai vaan kirjoittaa itse. Ja ystäväni suusta hienoin mietelausu takataskussa:  

Jos kirjoitat omaa elämänkertaa, älä anna kenenkään muun pitää kynästä kiinni.



torstai 26. syyskuuta 2013

Pyöräilyviikko päiväkirja

Meillä on haaste! Viime viikolla sain tartutettua pyöräilyinnostusta Huliin, joka reippaudestani ärsyyntyneenä innostui haastamaan minut mukaan tämän viikon reippailuannokseen. Joka päivä pyörällä töihin. Siis maanantaista torstaihin, koska se on minun työviikkoni kokonaisuudessaan. Apunani käytän Sport Trackeriä, joka kertoo matkan pituuden (näyttää sen kartalla), maksiminopeuden ja keskinopeuden. Tässäpä tuntemuksiani matkan varrelta:

Maanantai. Siis niin maanantai.
Heräsin aamulla kännykän herätyskelloon ja samalla sekunnilla näin Hulin ärsyttävän pirteän pyöräintoiluviestin ;) Olen aivan varma, että ilman tätä pyöräilyhaastetta en olisi tänään istunut satulaan. Ihan maanantai olo. Käynnistin Sport Trackerin ja aloin polkea. Matkalla kuulin myös tunnelmaan sopivia keskusteluja; nainen työnsi kärryissä kahta lasta ja kuuli pyytävän anteeksi molemmilta sitä että äiti oli kotoa lähtiessä vähän kiukkuinen.. heti sen perään päiväkodin edestä autosta kuului aivan hulluna huutoa. Maanantai muillakin. Myös lapsilla. Pääsin kuitenkin perille, mielestäni todella hitaasti. Trackerin unohdin sammuttaa ja se mittasi aikaani myös suihkussa olon ajan. En yhtään ymmärrä mistä tuli huippunopeus, en tietääkseni ohittanut yhtään nopeusrajoitusten mukaan kulkevaa autoa.. tulokset kuitenkin tässä:

Matka 9,55km, kesto 46min 29s, keskinopeus 12,3km/h, maksiminopeus 57,3km/h (?!) Sisältää siis suihkun..

Iltapäivän matka sujui jo paljon joutuisammin. Mitä nyt parista sienestä oli pysähdyttävä ottamaan kuva. niistä tuli niin lapsuuden kotikatu mieleen! Trackeri innostui antamaan pari kilometriä lisämatkaa ja hurjan vauhdin:

Matka 11,1km, kesto 33min 17s, keskinopeus 19,9km/h maksiminopeus 153km/h!!

Kartalla näkyy, että GPS signaali on jossain vaiheessa kadonnut hetkeksi ja ilmeisesti hetken päästä kun signaali on taas löytynyt, on signaali luullut, että olen siirtynyt samalla sekunnilla paikasta A paikkaan B. Että ihan sokeasti näihin ei voi luottaa. Kiva silti saada vähän vertailla eri matkoja.





Tiistai: 
Aamulla vein karvarouvan lenkille urheiluvaatteet päällä, mutta palelin kummallisesti. Sisään palatessani muistin myös että pikkuneiti pitääkin hakea siskoltani hoidosta töiden jälkeen ja minulla ei ole turvaistuinta! Eli se siitä, hyppäsin bussiin.

Keskiviikko:
Flunssa kolkuttaa. Pikkuneidillä on myös flunssa, joten tämä ei ehkä ihan mielikuvituksen tuotetta ole kuitenkaan.. vaikka aamulla olikin +2 astetta "lämmintä" ja pyöräily ei vaan houkuttanut.. mutta ihan oikeasti, flunssainen olo esti tänään pyöräilyn, eli bussiin!

Torstai
Koska flunssat harvemmin parantuvat päivässä (vaikka sainkin eilen ihan rauhassa lepäillä, muun perheen vieraillessa mummilassa) en tullut tänäänkään pyörällä. Voinen siis jo julkaista tämän aika surkean pyöräilyviikko postauksen :)

Nyt vaan koitan saada itseni terveeksi ja OLLA LUOVUTTAMATTA! Flunssa tuskin palaa jos nyt sairastan sen pois ja alan uudelleen pyöräillä! Se tuo pahan luovutushoukutuksen tuo pieni tauko. Jää nähtäväksi.


tiistai 14. toukokuuta 2013

Hölökynkölökyn!!

Mä juoksin! Ihan oikeasti juoksin! Vuosien tauon jälkeen :) Ehkä kilometrin. Se oli aika hauskaa. Tuli tunnusteltua oloa ja ei kyllä tullut mitään pahempia fiiliksiä. Vähän vasen jalka/nilkka puutui, mutta se on jokin mystinen juttu, se puutuu missä tahansa jumpassa. Paitsi vesisellaisessa. Meidän ihana pikku karvarouva oli reilu ja antoi minun tuntea olevani häntä nopeampi. Rouva on hieman liian arvokas tuollaiseen rahvaaseen harrastukseen ja nolona jolkotteli puolisentoistametriä perässäni. Fleksi taskussa ei kuitenkaan kertaakaan venynyt loppuun saakka.

Nyt kun olen pehmentänyt iskua niin tunnustan mitä tein äitienpäivän aattona.. Vaikka kerroinkin jo, että uusi ystäväni pomppasi (45min varoitusajalla) junaan ja matkusti Helsinkiin, en kertonut, että juna jolla hän saapui oli perillä vasta kymmenen aikaan illalla. Spontaani ystäväni on opiskelija ja itsehän nostan kelan palkkoja hoitovapaalla, joten nappasin yhden virvoitusjuoman mukaan jos vaikka innostumme myöhäisestä piknikistä. Kävimme nappaamassa aseman ravintolassa vähän pöperöä ja painuimme piknikillemme.. rautatientorille. Penkit on niin paljon mukavampia kuin märkä nurmikko, ainakin noin yömyöhällä. Siinä oli kovin turvallisen oloista kun poliisit seisoivat maijan kanssa lähistöllä jututtamassa jotain nahkatakkipoppoota. Sovimme oikein mainiosti joukkoon!

Iltapiknik
Spontanius on ehkä parasta maailmassa. Ja parhaimmat juhlat tulevat suunnittelematta. Sen olen huomannut. Nytkin kaikki päätökset mitä tehdään ja minne mennään syntyivät hetken mielijohteesta. Ja kaikki toimi, ehkä koska mitään odotuksia ei ollut. Päätimme siirtyä penkiltä lämpimämpään paikkaan ja menimme "yksille" On The Rocksiin, jossa istuimmekin lähes koko illan. Oli erittäin viihdyttävää jutella erilaisten ihmisten kanssa. Paras kommentti oli yhdeltä tupakin (btw äiti: minä en polta) pummijalta, joka yritti alkaa jutskaamaan tyttösille näin: "No minkäs ikäisiä te olette, jotain 40?" ja herra ei vitsaillut! Hah! Olen siis 32, mutta aivan varmasti näytin kaksseiskalta kuten ystäväni!

Tapasimme myös Sepon, joka oli oikea hurmuri. Niin hurmuri, ettei hänestä meinannut päästä millään eroon. Kun meistä toinen poistui käymään wc:ssä tai tiskillä, yritti Seppo lämmitellä toista.  Siis vuorotellen. Kyllästyttävän kauan. Lopultakin herra päätti hienosti poistua paikalta taksilla baarin edestä. Jatkoimme hetken päästä vielä Molly Malonesiin, joka sijaitsee ~50m päässä On The Rocksista. Siellähän törmäsimme jälleen Seppoon. Oli herra ajeluttanut taksin korttelin ympäri! Kaikkea sitä tapaa. Tällä kertaa poistuimme itse paikalta. Ei taksilla vaan bussilla ja kävimme vielä erään ihanan basistiystävämme luona katsomassa youtubesta todella outoja videoita ja ottamassa yömyssyt. Kello löi kuusi kun olin kotona. 



Herätessäni äitienpäivään olin kuin uusi ihminen. Nuutunut ja turvoksissa, mutta mieleltäni erittäin piristynyt! Aivojen tuulettaminen on suotavaa itse kullekin ja kaikki sen voi tehdä tyylillään. Minun elämäni on ennen pikkuneitiä kulkenut viikonlopusta viikonloppuun, jolloin olemme nähneet ystäviä ja ihmisiä. Yhtäkkiä lähes kaikki entisenlainen sosiaalinen elämä lakkasi tai harveni kovasti, mutta sitä kaipaa kuitenkin. Vaikka elämä muuttuikin pikkuneidin myötä niin menneisyys ei. Sitä on ihana päästä joskus muistelemaan :)

Ja tähän loppuun vielä muistutus ettei humputtelu jää viimeiseksi mieleen; kävin hölkkäämässä! Oikeasti! Kyllä nyt kilot karisee.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Hymyilyttävä elokuva ja hassuja ajatuksia


https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/u/0/?ui=2&ik=78108edc59&view=att&th=13e9d37ca7ad3941&attid=0.1&disp=inline&realattid=1434910415421177856-1&safe=1&zw&saduie=AG9B_P-O2D_oYeGbqB9MIVGQ8FVw&sadet=1368437314807&sads=HLl1EyqTg3aSjKFbw_qcrhE9qM4&sadssc=1

Päivän huono-äiti palkinto on nyt ansaittu.. otin läppärin mukaan leikkipuistoon. Ja menin puistoon missä on aidattu piha ja portit saa kiinni. Mutta näyttää tuo tyttö silti hymyilevän.

Viime viikolla kävimme taas parin päivän mummolalomalla. Tällä kertaa kotiinpaluu sujui jo vähän vähemmällä tuskalla. Mummolassa oli silti mukavaa. Kävin katsomassa elokuvan "21 tapaa pilata avioliitto" ja siitä tuli niin hyvä mieli että vieläkin hymyilyttää. Suosittelen!  Tällä kertaa tuntui, että elokuvan roolisuoritukset olivat niin hyviä, että todella uskoin päähenkilöitä! Vaikea enää erottaa roolihahmosta todellista näyttelijää. Ehkä päätä sekoittaa sekin, että luulen putouksen hahmojen olevan näiden näyttelijöiden roolit ja tuon elokuvan olevan nyt oikeaa elämää. Ehkä minusta tulee kohta sellainen höperö joka alkaa juttelemaan näyttelijöille niinkuin tuntisin heidät..
Samaistuin kyllä ihanasti siihen elokuvan pulleaan vaaleanpunaiseen röyhelöön pukeutuneeseen morsiameen! Onneksi mies ei ole samanlainen kuin hänellä.

Vanhassa kotikaupungissa elokuviin meneminen oli erilailla vaikeaa. Mietin että ketä voisi pyytää mukaan ja edessä oli enemmänkin valinnan vaikeus. Niin monta kivaa kaveria on siellä päin! Täällä Helsingissä kun en ole käynyt koulua/opiskellut niin tuttavapiiriä ei ole samanlailla kertynyt koskaan. Pari ihanaa ihmistä onneksi täälläkin on elokuvaseuraksi tai muuhun mukavaan, mutta en halua olla epätoivoinen roikko, joka piinaa kyselyillä, joko taas mennään vaikka eilen juuri oltiin :D (lievästi liioiteltuna). Ja nykyään monella ei lähteminen oman mielen mukaan enää ole itsestään selvää. Aikataulujen sovittaminen on joskus haastavaa. Ystävän kanssa käytiin myös istumassa hetki kuppilassa elokuvan jälkeen ja havahduin hymyileväni ja nauravani erityisen paljon ihanan ja ajatuksia herättävän elokuvan jälkeen hyvässä seurassa. Tuli jotenkin kotoisa olo, sellainenhan minäkin olin ennen. Olen kai edelleenkin, mutta aika harvoin. Sitä tarvitsee lisää. Miten minusta on tullut salakavalasti näin hapan akka?

Ehkä on aika aloittaa kesän kunniaksi asennemuutoskoulu. Valmistun sieltä iloisena ja keittiötä puunaavana pullan tuoksuisena mammana.. ihan kohta :)





maanantai 6. toukokuuta 2013

Myrskynmerkkejä ja luovaa taukoa

Harmittaa kun kirjoittaminen kärsi kovin pitkän tauon. Blogitekstien kirjoitus on kuitenkin ollut päivittäin mielessä, on tähän jo koukkuun jäänyt. Nyt kun itse poden pikkuneidiltä saamaani flunssaa ja Herra-O on muskarissa voinen kirjoittaa rauhassa pari riviä selityksiä, miksi kirjoitus on jäänyt.

Pikkuneidin nukahtamisvaikeuksien jälkeen on tunnin kestäneet huudot helpottaneet, mutta edelleen nukahtamishetki on kärsinyt jonkinlaisen inflaation. Nykyään vieressä nukuttajan käsi pitää olla pikkuneidin käytettävissä. Sitä se sitten kovasti puristaa ja halaa eikä suostu päästämään irti ennen kuin uni on oikein syvää. Toisaalta söpöä, mutta miten ihmeessä lapset saadaan nukahtamaan itse?! Ehkä sitten teini-iässä äidin kättä ei enää kaivata.. Nukahtamisvaikeudet heijastuvat myös suoraan yöhön. Meidän lempivaihe - "nukutaan läpi yön" on edelleen tauolla. Pikkuneiti herää öisin useasti vaatimaan kättä puristettavaksi. Ja joskus sekään ei kelpaa. Joten kyllä, väsyttää.

Lisäksi manaaja-episodin jälkeen lähdin karkuun kotoa pikkuneidin mummolaan jossa heti alkutöikseni tartuin haravanvarteen ja kaivelin nurmeen uponneita kivilaattoja ja asettelin niitä uudelleen. Myllääminen oli niin mukavaa, että lopulta muutaman päivän multasormiloman jälkeen palasin Helsinkiin pikkuteitä ajellen ja imin itseeni peltomaisemia minkä ehdin. Palatessa tuttuun betonipihaan olin psyykannut itseni sellaiseen Helsinki-inhoon, että oksat pois. Seuraavat päivät menivät kuin unessa, inhoten kaikkea likaista ja kylmää ympärillä. Tämä tietenkin kirvoitti tulenkatkuisia keskusteluja Herra-O:n kanssa ja heijastui kaikkeen. Blogin kirjoituskaan ei maistunut, koska en halua kirjoittaa marmatusblogia. Herra-O parka ei ehkä päästä meitä enää mummolaan..

Nyt tilanne on sen verran rauhoittunut, että sukulaistyttöni 16v  kanssa vietettiin täydellinen lauantai shoppaillen ja lintsikauden avauksella ja iltasella yllättäen saatiin vielä ystävältämme pianistisedältä kutsu Voice of Finland konserttiin, jossa käytiin kuuntelemassa finalisteja. Antti Railio niin ansaitsi voittaa. Hänen kanssaan haluaisin laulaa Freddie Mercuryn Barcelona-kappaleen :)


Täydellisen lauantain jälkeen olin jo sormet syyhyten tulossa kirjoittamaan ihanasta päivästä, mutta sunnuntaihin herätessä olo oli vähemmän loistelias tukkoisen nenän ja kuumeisen olon myötä. Mutta tästä se taas lähtee olon paranemisen myötä. Ja kun saisin vielä haettua kamerani mummolasta niin saisi elävämmän näköistä tekstiä!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kotikutoinen manaaja-elokuva

Taas on joku vaihe. Ai että mä rakastan vaiheita. Niitä on joka päivä, joka viikko, ja siltä väliltä. Ja ne menee päällekäin ja ristiin ja rastiin.

Ei kauaakaan sitten alkoi vaihe, jolloin meillä ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen alettiin nukkua kokonaisia yöunia!!? Aplodit sille. Alkoi taas tuntua vähän siltä, että palaisi kotiin joltain taikasienimatkalta muumilaaksosta ja voi tervehtiä itseään pitkästä aikaa. Sitten alkoi puhjeta hampaita. Ja tuli flunssa. Ja vatsatauti. Ja sienireissu jatkuu..

Nyt meillä on vaihe, jolloin minua jo pelottaa jäädä pikkuneidin kanssa yksin kotiin illalla, koska joudun nukuttamaan hänet! Se ei ole kaukanakaan manaaja-elokuvasta. Tuskin edes hämmästyisin (enempää) vaikka neiti nousisi ilmaan ja pää kääntyisi akselinsa ympäri.. sen verran hurjaa on meno. Ensin ajattelin, että neidin olo on jotenkin tuskainen, mutta kuvittelin sen menevän ohi. Toisena iltana annoin varmuudeksi panadolia, koska huuto (raivokas, hysteerinen, karmea) vaan jatkui ja aamulla tilasin lääkärin. Tällaisina hetkinä sitä oikeasti toivoo että lääkäri löytäisi vaikkapa korvatulehduksen. Tällä kertaa sitä helpotusta ei saatu. Kaikki kunnossa. Ai kun kiva. Ja kotiin. Onneksi herra-O oli kotona ja lupasi löysine pinnoineen nukuttaa neidin. Kuinka ollakaan; tiedättekö sen kohinan joka alkaa korvissa kuulua kun ympärillä on ihan hiljaista! Isukki ei siis saanut huutoa. Helpotuksen huokaus, ehkä tämä vaihe olikin nyt ohi. Ennenkin on käynyt niin, että lääkäri on pelästyttänyt kaikki oireet pois. Seuraavana iltana oli isukilla menoa ja äiti sai taas, yllätys yllätys, tunnin verran pikkumaanaajaa osakseen ennen unen voittoa.

Voi mikä vaihe! Huh heijakkaa.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013


Helsinki sai pisteitä. Kiitokset ystävälliselle henkilölle, joka tuli perhekerhoon kysäisemään josko jollain olisi tarvetta jatkettavalle sängylle. Noh, sehän on ollut meidän kauppalistalla jo vähän aikaa, joten minäpä hihkaisemaan jippiaijee siihen. Lupasi oikein kuljettaa perille saakka puolenpäivän maissa, ihana tyyppi! Kello on kyllä jo yli yksi ja sänkyä ei näy, mutta mennee puolestapäivästä vielä. Jospa siitä vielä askartelisi valkoisen, saapi nähdä. Ostin kiitokseksi kahvipaketin ja suklaalevyn kun ei rahaa halunnut huolia. Toivottavasti eivät ole kahviallergikkoja ja suklaan vihaajia. Eikai sellaisia olekaan..?

Ovikellokin kilkatti tänään iloisesti ja karvarouvan ja pikkuneidin säestyksellä pomppasimme ylös. Pikkuneiti oli juuri katsomassa Ukia ja palasi pian takaisin kun näki ketä ovella seisoi. No huomattiinhan se jo lasten pääsiäiskirkossa että tarinat raamatusta ei ihan vielä uppoa, mutta Jehovan todistajien kanssa höpöttely ei senkään vertaa. Koira harmikseni hiljeni nopeasti; sen suosio on kovin helposti ostettavissa parilla silityksellä.. Ja minä kiltisti kuuntelin raamatunsäkeitä ja haistelin kuinka sulamassa oleva voi käryää kattilassa. Eivät saaneet käännytettyä, mutta onhan se hassu höpötellä hetki jonkun kanssa ja vähän kiltisti kyseenalaista heidän maailmaansa, vaikkei siitä tullutkaan hullua hurskaammaksi. (Mitähän tuokin tarkoittaa..?)

Tässä se nyt on!



maanantai 8. huhtikuuta 2013

Olohuonejumppaa

Vielä hetki sitten ajattelin, että pikkuneiti on vaan niin liikkuvainen, ettei jaksa koskaan keskittyä piirrettyjen katsomiseen. "Huonoja" vanhempia kun ollaan niin olemme kuitenkin yrittäneet opettaa lastamme myös telkkarin tuijotukseen.. ainakin aamuisin kun meitä vielä nukuttaisi. Naapurini vinkkasikin pienen untuvatin tuijottavan animaatiota nimeltä Uki mielellään. Kokeilimme pariin otteeseen Ukin katselua ja kun se tuli tutuksi niin johan meilläkin taputetaan mukana ja hihkutaan innoissaan kun pupu tulee näkyviin. Edelleen Uki on ykkönen, vaikka muumeja enemmän pyydetäänkin kotona. Muumeissa taitaa olla parasta se, että me ymmärrämme mitä pikkuneiti pyytää ja alku- ja loppumusiikki. Juoni ei sinänsä ole tärkeä.. Jaan siis vinkin eteenpäin, kannattaa kokeilla jos haluaa hetken hengähdystauon joskus:
UKI: pupu tahtoo lentää

Ukin katselu ei kylläkään ole muuttanut pienokaista vähemmän liikkuvaiseksi. Me vanhemmat joudumme nykyään joskus koville, jännä että näin mukavuuden haluisille vanhemmille on syntynyt lapsi, jolla on meidän ja ehkä isovanhempienkin energiat yhteensä! Tai ainakin se saa meidät kaikki kuusi väsähtämään välillä, hehe.
Katsoin eilen telkkarista toisella silmällä ohjelmaa Kulta, sinusta on tullut pullukka tms. ja tunsin piston omassatunnossani jossain siellä syvällä rasvakuoren alla :D Päätin siis laittaa läskin taas liikkeelle ja alkaa jumpata olo huoneessa telkkarin ääressä. Jumppaaminen olikin hyvää ajanvietettä myös neidille. Sain tehtyä kiertolihasliikkeitä puoli-istuvassa asennossa, kiertämällä neitiä sylissä puolelta toiselle, pakaralihastreeninä toimi selinmakuuasento jalat koukussa ja lantion nosto - neiti painona. Mitä nopeammin pompahti sen hauskempaa. Tein myös punnerrusasento-treeniä. Eli olin valtavan hauska "tunneli". Naama punaisena, kädet ja vartalo suorana ja koitin pitää itseni ylhäällä niin ettei altaryömijä jää alle kun luovutan! Aika yksinkertaisia liikkeitä, mutta kyllä niistä hiki irtosi. Pikkuneiti oppi samalla uuden sanan: jumppa (pumppa) Minua käskettiin siis joka kerta jatkamaan kun koitin lopettaa: "Pumppaa" ja kun en heti totellut niin "pumppaapumppaa!" Taidamme kasvattaa tulevaa personal traineriä.

Olohuonejumppa voisi kyllä tulla tavaksi.





sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tajunnanvirtaa

Tänään koitti ensimmäisen kerran tilanne, jolloin ei tehnyt mieli kaivaa konetta esiin kirjoittamista varten, koska ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Päivät rullaa siis sujuvasti eteenpäin ihan ilman kommelluksiakin. Ajattelin nyt kuitenkin alkaa kirjoittaa, ihan vaan nähdäkseni mihin se johtaa.

Kevät on tänään meidät hyljännyt ja juurikin kamalana tuiskupäivänä ukkeli-O:n täytyi lähteä piipahtamaan 140km päässä. Juurin näillä näppäimillä odottelen kotosalla ja ajattelin yllättää herran herkkuhampurilaisella. Ihan kotikutoisella. Toivottavasti herralla on nälkä. Sehän näissä ihanissa yllätyksissa on riskinä, että pieleen menee, mutta tiedättehän kaikki: Ei se haittaa! Yllätyksissä ajatus on tärkein ja jos toinen on sattumalta syönyt ennen ruokayllätystä niin mitäs sitten. Ainakaan yllätyksen järjestäjän ei tarvitse hävetä ;)
Nytkin ylläri sinänsä vähän latistui, koska hampparipihvit ja paistetut munat on kyllä jo jäähtyneet. Kotiintuloaika on näköjään hieman myöhempi kuin oletin, mutta mitäpä tuosta. Hauskaa se on kuitenkin yhdessä syödä jäähtyneitä hampurilaisia. Yllättäminen on tämänkin riskin uhalla hauskempaa kuin se, että soittaisin moneltako herra on saapumassa kotiin ja toivoisi ylläriruoan olevan valmis. Plääh. Yllätys pitää olla yllätys ja ajatus on tärkein. Vähän epäreilua se tosin on kaikille muille, joiden tuurilla kaikki menee pieleen, koska minun tuurilla kaikki just onnistuu ja menee nappiin! Asennevamma kai :P

Lämmintä kevättä!




keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pohdintaa paikka elämässä - hengessä

Matkalla pääsiäisreissulta kotiinpäin mietimme autossa taas vaihtoehtoja elämällemme. En siis tarkoita että puhuimme kuolonkolareista tai jostain muusta överiaiheista.. Vaan mietimme mikä voisi olla se meidän paikka elämässä. Lempiaiheeni.

Minulle on sisäänkirjoitettuna, että kerrostaloasuminen on väliaikaista ennen sitä oikeaa kotia. En vain kotiudu kerrostaloon, olen sen jo kokeillut kolmessa eri kaupungissa ja hetkinen..  kahdeksassa eri asunnossa. Haluan omakotitalon piste. Meillä ei ole ikinä varaa ostaa omakotitaloa pääkaupunkiseudulta piste. Siinä kaksi painavaa pistettä. Puhuimme kuinka erilaisia olemme tässä elämänmuutos asiassa niinkuin muissakin asioissa, ukkelini kaipaa varmuutta ja suunnittelua ns."valmiiseen uuteen elämään astumista" minä taas olen valmis syöksymään suinpäin uuteen ja tuntemattomaan, tiedän että asiat kuitenkin järjestyvät. Mietimme kompromissia, jossa suunnittelisimme uuteen kaupunkiin, pikkuneidin isovanhempien lähelle muuttoa, tekemällä joitakin valmiita suunnitelmia ja hyppäämällä jossain asioissa vaan uuteen virtaan. Tällä hetkellä hoitovapaalla ollessa olisi maailman paras hetki lähteä kokeilemaan löytyisikö elämää myös 100km päästä. Ei olisi huolta työpaikan irtisanomisista ennen kuin päätös olisi varma. Ilman kompromisseja parisuhteessa eläminen olisi lähes mahdotonta, tai ainakin se lienisi pirun hankalaa.

Uusi näköalanurkkaus
Innoissani tästä mietintämyssyn päähän asettelusta (mitään päätöksiä ei siis olla tekemässä vielä pitkään aikaan) ja oli minulla vähän tekemisen puutetta joten muutin kotona seuraavien huonekalujen paikkaa, ihan vaan huvikseni: tv ja tv-taso, sohva, sähköpiano, rahi, kukkapöytä ja legolaatikot, hehe. Saa nähdä mitä toinen osapuoli sanoo kun kohta saapuu "tuntemattomaan" kotiin..Varsinkin kun legot on siirtyneet.

Niin ja pikkuneidin puolitoistavuotismitat: 86cm, ylimmäistä käyrää hipoen ja 11,5kg. Hyvin kuulema kasvaa. Tottakai, onhan hän täydellinen kaikin puolin :P

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Normipäivä

Tänään(kin) oli tosi kylmä päivä ulkona. On kuulema kylmin maaliskuu 50 vuoteen. Eli kun vuosien päästä alkaa ketuttamaan kevään odottaminen niin voinee ajatella, että pahempaakin on koettu. Oli kuitenkin mukavaa, ulkona oltiin pariin otteeseen hytisemässä (ei enää ikinä asumaan mäen päälle meren läheisyyteen..)  ja toisella kerralla jopa 2,5 tuntia. Ulkoilun kesto näyttää olevan suoraan verrannollinen nukutukseen kestävään aikaan. Uni tuli pikkuiselle paljon nopeammin kuin yleensä.
Klo 20:40 alkoi siis äidin oma aika. Jos se on huonon äidin merkki, että tämä kyseinen hetki on top 3 sijalla päivässä niin luulenpa ettei hyviä äitejä olekaan.


Etsi koira

Ikävä on vähän sellasia aikoja kun pystyi katomaan televisiosta mitä halusi ja milloin halusi. Se aika on ainakin vuosikausiksi ohi. Tai hetkeksi. Vuodet taitaa vieriä nykyään ihan hetkessä (vaikka kevään tulo kestääkin ikuisuuden). Huomasin aiemmin viikolla, että digiboksimme kovalevy alkaa turpoamaan niin, ettei enää lisää tallennuksia mahdu. Itselleni nousi kylmä hiki, koska toinen elämäni on Emmerdalessa pikkuneidin nukkumaan menon jälkeen ja luonnollisestikaan mikään ei saa vaikuttaa automaattitallennukseen kyseisen sarjan kohdalla. Maailmani saattaa luhistua jos en saa joka päiväistä emmerdale annosta.. tai ainakin luulen niin.

Ukkelini ja pikkuneiti ovat osaltaan tukkineet digiboksia, ukkelillani on hurjat määrät eri musiikkiohjelmia joita ei saa poistaa vaikka ne on nähty (luopumisen tuskaa). Pikkuneiti taas vaatii monta kertaa päivässä "muumi lisää" joten digiboksi laulaa joka aamu pikkukakkosen aikaan.  Itse aloin jostain syystä kirjoittaa blogia (!) joka on vienyt kummasti tv-aikaa. Jouduin siis osaltani karsimaan hömppää pois elämästä. Ensimmäinen joka lähti oli huippumalli haussa. Itsehän olen varsinainen pallero, joten ihmettelen miten jaksan tuijottaa kyseistä sarjaa. No, en tuijota enää. Toinen, joka hieman kirpaisi oli NCIS.. Gibbsiä tulee ikävä, mutta televisiossa pyöri sekaisin jo niin monta tuotantokautta etten edes tiedä mitä olen nähnyt ja mitä en. Ehkä rikossarjat ja murhatkin on nyt nähty. House ja kosto jäi, ne eivät jää lojumaan kovalevylle. Ja tietenkin emmerdale.. Se ansaitsenee ihan oman tarinansa! Ja nyt on aikaa kirjoittaa.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Purnauspäivä

      Huh, pikkuneiti ei taida olla ainut joka meidän perheessä tarvitsee rutiineja. Minun koko maailma tuntui järkkyvän kun tiistai aamupäivä olikin totaalisesti erilainen.. Käymme tiistaisin seurakunnan perhekerhossa höpöttelemässä tuttujen äitien kanssa ja leikkimässä. Yleensä vetäjän on todella mukava ja ihana lastenohjaaja. Tällä kertaa aamulla oli soitettu äkkiä tuuraaja. Asenteessani on kai parantamisen varaa, koska olen huomannut hiljaisesti ärsyyntyväni kovin helposti ja siitä ei ole kuin itselle haittaa. Se on raskasta ja  väsyttävää. Ja tänään oli heti aamusta monia väsytyksen aiheita.. 

      Sijaistava tuntematon ohjaaja tervehti kerhoon tulijoita vain heidän tervehtiessä ensin. Ilman hymyä. En muista hänen puhuneen lapsille suoraan koko aikana (1,5 tuntia), en tiedä pitikö hän lapsista ylipäätään, mikä on ehkä kummallista lastenohjaajalle..? Lisäksi oikein kaivettiin virsikirjat esiin, mikä on mukavaa kun pääsee laulamaan, saa pikkuneidinkin pysymään alkuhartauden ajan paremmin paikoillaan. Harmittelin kun ei ollut tuttu kappale, mutta eipä hätää! Ohjaaja sanoi ettei osaa itse laulaa joten lausutaan sanat vaan yhdessä!? Siis mitä ihmettä? Olisi nyt edes valinnut tutun kappaleen niin olisin voinut vaikka itse vetää biisin käyntiin, hoh hoh. Ymmärrän että jos soitto sijaistamaan on tullut aamulla, niin kiirettä pitää, mutta ei kai sitä nyt tarvitse montaa päivää valmistautua tervehtimään tai hymyilemään! No niin, päivän angsti purettu. Nyt torkuille ja jatkan uusilla voimilla!
     --------------------------------------------------------------------------------------------------

Non ni. Enemmän unta – parempi mieli.
Vaikka moni eroaakin nykyään kirkosta, ja jonkun pitäisi onnistua repäisemään kirkko sieltä menneisyydestä tähän päivään (jos se on ikinä mahdollistakaan), mutta mielestäni kirkko tekee myös paljon hyvää. Varsinkin näin pienen lapsen vanhempana olen erittäin iloinen perhekerhoista ja muskarista kohtuuhintaan ihan normaaleille ihmisille :)