Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. kesäkuuta 2014

Vantaanjoen rannoilla

Järkytyin juuri missä ihmeen kuplassa olen elänyt nämä vuodet Helsingissä. Miten en ole koskaan aiemmin nähnyt mitä kaikkea kaunista täältä löytyy!?

Turvaistuin pyöräntarakalle taisi olla tämän kevään ehdottomasti paras kirppariostos. Sillä on ollut käyttöä jo vaikka kuinka paljon vaikka ehkä hieman ajattelin että näinköhän jää käyttämättä.. eihän me käydä koskaan missään. Mutta mikälie kesäpörriäinen on saanut oikein innostumaan pyöräretkistä eri paikkoihin. Mitä kauemmas, sen hauskempaa!


Olin pitänyt töissä korvat höröllään kun puhuttiin leikkipuistoista. Yhdellä uimarannalla oli kuulema lasten leikkitelineiden lisäksi aikuisille kuntoiluvälineitä! Kuulosti loistavalta joten kun polkasin pyörällä pitkän työpäivän jälkeen kotiin niin nappasin neidin kyytiin ja taas mentiin! Kilometrejä kertyi tälle päivälle yhteensä ehkä n. 24. Ihan hyvä saldo. Ja energiaa piisaa vielä kirjoittamiseenkin. Energia taitaa lisääntyä sitä mukaan mitä sitä tuhlaa. Kovin epäjohdonmukaista..

En tarkalleen tiennyt minne olemme menossa, mutta ilma oli ihana niin ei paljon huolettanut vaikka ajaisimme harhaan. Joen vartta oli myös suht. helppo seurata, heh. Katselin matkalla että vastarannalla näkyi jokin uimaranta ja pari keinua joten ajattelin sen olevan tuo kuulemani. Siltaa ei kuitenkaan näkynyt joten jatkoimme matkaa etsimään joenylityspaikkaa. 


Hiekkatie muuttui asfaltiksi ja melkein henki salpautui ajatellessa että jotkut onnelliset asuvat noin kauniissa ympäristössä..  keskellä "harmaata" Helsinkiä, niinkuin olen sen mielessäni kuvittanut. Ihastellessani kesäistä kujaa avautui yhtäkkiä eteeni uimaranta telineineen ja kuntoiluvälineineen! Ei se ollutkaan se aiempi vastarannalla, (joka myöhemmin osoittautui Pakilan uimarannaksi) vaan tämä, siitä ei ollut epäilystäkään. Kyltistä luin että olimme nyt Tapaninvainion uimarannalla.





Neiti sai juosta hiekalla ja kiipeillä telineissä. Harmikseni telineet oli kuitenkin vähän isommille lapsille ja en päässyt kokeilemaan kunnolla kuntoiluvälineitä kun piti vahtiä ettei pieni marakatti tipahda parin metrin korkeudesta. Yhdessä treenailimmekin jalkaprässillä ja kaikenmaailman heilureilla. Aika loistopaikka! Rintalihasliikeet jäi vähän vajaammiksi, laitoin telineeseen liian ison painon..;)

Takaisin poljimme joen toista reunaa pitkin. Mahtavat maisemat sielläkin. Ensin vieressä laukkasi pari hevosta, yhtäkkiä hiekkatie kulki ihanan synkän kuusimetsän sisällä ja välillä taas ihan mielikuvitussademetsässä. Oikein pakahdutti päästä keskelle luontoa liikkumaan. Onneksi tämä Helsinki-kuvani alkaa viimein kirkastua.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Uudet Asicset eli Pinkit Popot

No nyt kelpaa!

Olen saanut tsemppiä taas ikuisuusprojektiini.. miksikä sitä nyt tänä päivänä saakaan kutsua.. laihdutus? Ei. Elämäntapamuutos? Ei. No jokatapauksessa ne valinnat mitä teen voivat pienentää minua. Ja uskokaa kun sanon, vähempikin riittäisi!!

Askel (tai mielummin tuhansia ja taas tuhansia) kohti tuota pienempää minuutta oli hankkia uudet popot. Edellisellä suunnistusreissulla tuskissani päätin että vanhat on aikansa eläneet ja ne saivat vielä metsän jäljiltä lämpimänä siirron paremmille lenkkimaastoille kaatopaikan sulotuoksuihin.

Kysyin nopeasti vinkkejä mistä popot kannattaisi ostaa, mutta kuten tavallista, kävelin kaikessa helppoudessa Prismaan. Ja sieltähän nämä uudet suloisuudet tarttui mukaan. Pinkit. Ihanat! Ensin ajattelin kovasti taistella vastaan tätä neonvärimuotia, mutta onhan se totta, että kun tuollainen väri vilahtaa joka askeleella silmäkulmassa niin siitä tulee hyvälle mielelle!

Prisman lenkkarihyllyllä asetin katseeni juuri niihin joissa luki aloittelevalle juoksijalle. Sopi mainiosti. Ja aloitin sovittelun keskihintaisista. Ensimmäiset oli parhaat. Sekin sopii. En jaksa kauheasti viettää aikaa sovittelemassa yhtään mitään. Ne oikeat kyllä tunnistaa. Ensimmäinen juoksulenkki on vielä edessä, mutta näitä ihanuuksia on jo ulkoilutettu useasti. Myös maata vasten, vaikka kuva antaa hieman erilaisen käsityksen.

Asics Patriot 6 Naisten juoksujalkine


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Stockholm ja ravintola East

Hälsningar från hälsoresa!

Pikkuneidin pakkausapu


Työpaikallani on käynnissä kevätkevennys. Meitä on mukana neljä keventäjää ja mittailut ja kalorilaskennat on olleet käynnissä reilun 4 viikkoa. Tuossa neljässä viikossa kiloja on minulta tippunut 3,2 kg ja esim reiden ympäriltä kadonnut 4cm. Kyllä koukuttaa kun saa tuloksia aikaan!

Palkinnoksi kevätkeventäjien tuesta ja onnistumisesta suunnittelemme toisillemme jotain arjesta irrottavaa toimintaa. Ensimmäinen reissu oli yhdeksi yöksi hotelliin Tukholmaan, jossa paraikaa kirjoittelen sängyssä ja kello lyö puoli kahta..

Päivä alkoi jo yöllä. Herätyskello soi viittä vailla viisi ja kuudelta olin jo parin jatkoja viettävän herrasmiehen kanssa bussipysäkillä kohti lentokenttää. Lento sujui hyvin, höpötellessä porukan lentopelkoisen kanssa ja juna Arlandasta keskustaan olis superkätevä. Olimme ostaneet tarjousliput netistä jo etukäteen, suosittelen.

Hotellimme on kovin vaatimaton Kungsbron hotelli lähellä rautatieasemaa. Huone on pieni jossa ei ole ikkunaa, mutta sängyt on täydellisen pehmeät ja kylppäri siisti ja iso. Sopii mainiosti yhden yön nukkumiseen. Toisena iltana voisi kaivata jo maisemia. Sen kyllä sanon, että äänieristys on täysin onnetonta ja rauhallista täällä EI ole.

Kävelimme hurjasti pitkin päivää. Mukaan tarttui yksi Alice Bizous paita ja housut Joy-liikkeestä Drottninggatanilta, eli keskustan kävelykadulta.



Aamuherätys oli jo viiden maissa, joten  minun oli aivan pakko ottaa parin tunnin tirsat että jaksan olla ihmisiksi. Illansuussa torkkujen jälkeen nautiskeltiin punaviinia laittautuessamme hotellihuoneessa ravintolaa varten. Oikea terveysjuoma ;)

East ravintola oli eri puolella keskustaa kun hotellimme, joten poltimme kaloreita myös kävellessämme kohti varattua puoli yhdeksän pöytää. Muista pöytävaraus ja mielummin viikkoja etukäteen! Vaikka ravintoloiden nettivarausjärjestelmä on kertakaikkiaan loistava täällä seudulla, niin myös ihmiset todella käyvät ulkona syömässä ja pöydät on kiven alla jos olet liian myöhään liikkeellä.

Eastin ruuat oli erinomaisia! Itse söin Thit Heo Kho annoksen, joka oli aivan uskomattoman hyvää sianlihaa Vietnamilaisittain. Pakko kyllä mainita, että tarjoilijamme oli tainnut vetää ennen töitä pari sitruunaa raakana ja naama oli jotenkin jäänyt sille tielle. Jos halusimme tilata jotain, jouduimme huutelemaan perään kun kesken lauseen tarjoilija jo käveli pois päin. Näytti siellä olevan hyviäkin asiakaspalvelijoita, mutta meillä kävi ikävämpi tuuri. Onneksi ruoka oli todella hyvää!




Sunnuntaina aktiivimatkustelija Huli pakotti meidät Livrustkammaren -museoon ;) Mutta se oli pelkästään mukavaa happamahkoista ennakkoasenteista huolimatta. Suosittelen suloista museota Kuninkaanlinna kyljessä muillekin - ei niin aktiivisille - museokävijöille.




Tämä terveysreissu kieltämättä väsytti aika lailla, mutta parastahan reissusa on se, että kotiin on ihana palata! Onnistunut reissu oli oikeasti kaikin puolin!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Mäkelänrinne Teho & Taito

Uuts auts uuts auts..

Toinen hiihtolomapäiväni perheettä: Suunnistin takaisin jumppaamaan. Edellispäivän joogailut tuntui antaneen kovasti energiaa. Meinasin ensin mennä zumbaan ja uudelleen joogaan, mutta koska olisin joutunut odotella puolisen tuntia siinä välissä niin päätinkin suunnistaa kokeilemaan jotain uutta. Teho&Taito tuntia. Tietämättä täysin mihin joudun..

Ensinnäkin en ollut huomannut, että se on HOT tunti, eli siellä allasosaston puolella, kuumassa kosteassa ilmassa. Ajattelin että menen puolentunnin lämmittelyyn ennen Zumbaa.. auta armias.. kyllä lämmittikin!

Sisään astuessani huomasin muiden olevan hoikkia ja lihaksikkaita :D Ja jokainen heistä näki minut varmasti eksyneenä pallerona, kun vielä niin somasti myöhästyin. Alkuverryttely oli juoksua ympäriinsä! Olin kauhuissani huomatessani ettei tämä ollut sellainen "takarivissä vähän löysemmin" tunti, vaan kaikki oli sekaisin! Juoksu tuntui jo rankalta, koska lie sellaista tehnyt viimeksi, mutta sitten alettiin laukkaamaan! Laukka-askeleita ottaessa todellakin tunsin oman painoni! Ihan kun maa olisi alkanut vetää minua puoleensa!! Heh heh.

Alkurääkin jälkeen ohjaaja Henna Raatikainen esitteli kolme pistettä, joissa jokaisessa oli kaksi liikettä joita tehtäisiin 5 minuuttia vuorotellen. Sitten minuutin tauko ja seuraavalle pisteelle. Ja siitä se rääkki sitten vasta alkoi. Laukka-askeleet oli todellakin vaan alkulämmittelyä!

Pisteillä oli mukavaa pikku puurtamista, aloitin 8kg kahvakuulan vedolla vuorotellen käsipainon kanssa taakse keinunnan kanssa, eli siis matolle selälleen käsipainon kanssa ja jalat pään yli ja ylös hypyllä ja käsipaino ilmaan.. Toisessa pisteessä käärityn jumppamaton päällä yhdellä jalalla tasapainoiteltiin kyykkyjä ja sen kanssa vuorotellen jalat seinälle lantion korkeudelta, kädet maassa lankkuasennossa ja läpyteltiin vuorokäsin vastakkaista olkapäätä. Kolmas rääkki oli jalat ja kädet maassa kävelyä salin poikki niin että ensin meni kädet ja jalat pysyi paikallaan ja sitten kun on tarpeeksi alhaalla niin kädet paikallaan ja jalat seuraa. Niinkun mittarimato. Ja takaisin päin hypittiin vauhditonta pituushyppyä.

Pari minuutti ennen lopetusta alkoi huimata niin että siirryin vesipullolleni viimein. Ohjaaja oli koko ajan aivan ihana ja kannustava niinkuin kanssaliikkujanikin. Ne varmaan sääli minua :D Yksi kysyi lopussa, että uskallatko tulla uudelleen, en ollut ihan varma. Toisaalta missäpä sen kunnon kohenemisen paremmin näkisi kuin uudelleen menemisellä!

Zumba tuon rääkin jälkeen oli aikamoista sisäistä hekotusta.. ja vähän ulospäinkin. Reidet ei meinanneet totella ja koordinaatiokyky oli jo lomalla. Mutta hauskaahan sekin oli ja hikeä riitti! Vetäjä on aivan loistavan uskottava zumbalady, vaikka Thomas Ingman niminen onkin. Hyvä meininki!


tiistai 18. helmikuuta 2014

Hot jooga ja muuta jumppaa

Vapaus koitti! Perhe lähti mummilaan ja minulla on kaksi päivää vapaata. Vielä hetki sitten olisin miettinyt mitä herkkuja ostan kotiin ja mässytän niitä Emmerdalea katsellessa sohvannurkassa. Mutta tänään on toisin!

Ensin ajattelin että menen suoraan töistä siivoamaan! Miten ihanaa se onkaan kun tietää että kotiin palatessa siellä on täsmälleen yhtä siistiä kuin lähtiessä!! Oih! Mutta en taida ehtiä. Varasin näet jumppatunteja! Ja olen ihan innoissani! (saa nähdä miten jumpan jälkeen hymy hyytyy..hehe) Ensiksi juoksen supernopeasti kotiin hakemaan jumppatamineet, en tajunnut ottaa töihin mukaan kuin uimavehkeet. Ja sitten lähden heti kokeilemaan Bodybalance-tuntia ja suoraan siitä hot joogaan.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wow! Mä jaksoin! Ja tuntu hyvältä. Ja edelleen tuntuu. Huomenna on varmasti toisin, mutta ei auta, huomiselle on varattuna Zumba ja myöskin hot jooga. Joskus ajattelin että jooga on mahdottoman tylsää jossa vaan notkeat ihmiset kilpailee siitä kuka puhaltaa ilman ulos äänekkäimmin. Niin ärrrrsyttävää. Mutta tänään ei kukaan puhallellut äänekkäästi ja liikkeet oli ihanan venyttäviä eikä liian vaikeita tai liian nopeassa tahdissa. Body balance ja hot jooga tunnit eivät eronneet kovastikaan toisistaan, mutta oli ensimmäinen kerta koko elämässäni kun en kertaakaan katsonut kelloa. Jotain on tapahtunut! (ja ehdin muuten siivotakin kotona ennen jumppaan lähtöä)

Kaloreita olen syönyt tänään 1246, vielä saisi syödä jotain, mutta pelkään nykyään iltasyömistä kovasti. En osaa ottaa "jotain pientä" vaan syömisen ilo ja tuska jää päälle. Parempi olla ottamatta siis muuta kuin teekupponen hunajalla.

Mulla ei nyt ole kuvia siitä kun jumppatunneilla hiki lentää tai edes teekupposesta. Opettelen kuvaamaan hienoja kuvia sitten joskus toiste. Nyt ansaitusti sinne sohvannurkkaan!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Piikkilanka-ajatuksia

Hei vaan hei.

Minusta tuntuu että nyt kirjoitan. Ja niin kirjoitankin kun tekstiäkin näkyy!

Tällä hetkellä, piiitkän blogitauon jälkeen aatoksissa on ruoka! Mikäpä muukaan! Ja kalorit. Ne ihanat kalorit. Olen saanut hurjan tsempin ruokailutottumusten muuttamiseen kiloklubin oivalla avustuksella, sekä loistavan työporukan tuella. Painoa on tippunut mahtavasta painoennätyksestäni nyt 4,5 kiloa ja olo on jo nyt höyhenkevyt! Energiaa olisi vaikka kenelle jakaa.

Hetki sitten ei ollut näin. Sen takia kirjoittaminenkin jäi. Väsymys painoi ja mikään ei oikein tuntunut miltään tai ei ainakaan hyvältä. Loppujenlopuksi näin taaksepäin katsoessa tuntuu, että pääni sisälle oli keritty iso kasa piikkilankaa. Sähköä johtavaa rautalankaa johon kaikki ajatuksen poikaset ja aivoimpulssit takertuivat ja jäivät kiertämään kehää. Jokainen painavampi ajatus muodosti piikkisykerön ja sitten niitä ajatuksia kun koitti saada vedettyä ulos ja purettua niin jokainen piikkinykerö tarttui vuorollaan kiinni.

Sen paremmin en osaa kuvailla masennusta. Se voi iskeä salakavalasti vuosien saatossa tai nopeasti ja yllättäen, mutta onneksi tuon viheliäisen kerän saa kärsivällisyydellä poistettua ja impulssit pääsee taas vaeltelemaan villinä pitkin poikin pehmoisia mössöaivoja niinkuin on tarkoitettu!

No mutta, voisin toivottaa itseni ja sinut tervetulleeksi takaisin! Tästä se taas lähtee, kovin henkilökohtaisella kirjoituksella.

Saatanpa silti hieman toitottaa tästä eteenpäin noista kaloreista, niistä on tullut oikein ystävä. Eli hyvää ystävänpäivää kalorit, toivottavasti tapaamme tästä eteenpäin paljon vähemmän!!


torstai 26. syyskuuta 2013

Pyöräilyviikko päiväkirja

Meillä on haaste! Viime viikolla sain tartutettua pyöräilyinnostusta Huliin, joka reippaudestani ärsyyntyneenä innostui haastamaan minut mukaan tämän viikon reippailuannokseen. Joka päivä pyörällä töihin. Siis maanantaista torstaihin, koska se on minun työviikkoni kokonaisuudessaan. Apunani käytän Sport Trackeriä, joka kertoo matkan pituuden (näyttää sen kartalla), maksiminopeuden ja keskinopeuden. Tässäpä tuntemuksiani matkan varrelta:

Maanantai. Siis niin maanantai.
Heräsin aamulla kännykän herätyskelloon ja samalla sekunnilla näin Hulin ärsyttävän pirteän pyöräintoiluviestin ;) Olen aivan varma, että ilman tätä pyöräilyhaastetta en olisi tänään istunut satulaan. Ihan maanantai olo. Käynnistin Sport Trackerin ja aloin polkea. Matkalla kuulin myös tunnelmaan sopivia keskusteluja; nainen työnsi kärryissä kahta lasta ja kuuli pyytävän anteeksi molemmilta sitä että äiti oli kotoa lähtiessä vähän kiukkuinen.. heti sen perään päiväkodin edestä autosta kuului aivan hulluna huutoa. Maanantai muillakin. Myös lapsilla. Pääsin kuitenkin perille, mielestäni todella hitaasti. Trackerin unohdin sammuttaa ja se mittasi aikaani myös suihkussa olon ajan. En yhtään ymmärrä mistä tuli huippunopeus, en tietääkseni ohittanut yhtään nopeusrajoitusten mukaan kulkevaa autoa.. tulokset kuitenkin tässä:

Matka 9,55km, kesto 46min 29s, keskinopeus 12,3km/h, maksiminopeus 57,3km/h (?!) Sisältää siis suihkun..

Iltapäivän matka sujui jo paljon joutuisammin. Mitä nyt parista sienestä oli pysähdyttävä ottamaan kuva. niistä tuli niin lapsuuden kotikatu mieleen! Trackeri innostui antamaan pari kilometriä lisämatkaa ja hurjan vauhdin:

Matka 11,1km, kesto 33min 17s, keskinopeus 19,9km/h maksiminopeus 153km/h!!

Kartalla näkyy, että GPS signaali on jossain vaiheessa kadonnut hetkeksi ja ilmeisesti hetken päästä kun signaali on taas löytynyt, on signaali luullut, että olen siirtynyt samalla sekunnilla paikasta A paikkaan B. Että ihan sokeasti näihin ei voi luottaa. Kiva silti saada vähän vertailla eri matkoja.





Tiistai: 
Aamulla vein karvarouvan lenkille urheiluvaatteet päällä, mutta palelin kummallisesti. Sisään palatessani muistin myös että pikkuneiti pitääkin hakea siskoltani hoidosta töiden jälkeen ja minulla ei ole turvaistuinta! Eli se siitä, hyppäsin bussiin.

Keskiviikko:
Flunssa kolkuttaa. Pikkuneidillä on myös flunssa, joten tämä ei ehkä ihan mielikuvituksen tuotetta ole kuitenkaan.. vaikka aamulla olikin +2 astetta "lämmintä" ja pyöräily ei vaan houkuttanut.. mutta ihan oikeasti, flunssainen olo esti tänään pyöräilyn, eli bussiin!

Torstai
Koska flunssat harvemmin parantuvat päivässä (vaikka sainkin eilen ihan rauhassa lepäillä, muun perheen vieraillessa mummilassa) en tullut tänäänkään pyörällä. Voinen siis jo julkaista tämän aika surkean pyöräilyviikko postauksen :)

Nyt vaan koitan saada itseni terveeksi ja OLLA LUOVUTTAMATTA! Flunssa tuskin palaa jos nyt sairastan sen pois ja alan uudelleen pyöräillä! Se tuo pahan luovutushoukutuksen tuo pieni tauko. Jää nähtäväksi.


torstai 19. syyskuuta 2013

Aloitteleva pyöräilijä

Syksy on tullut ja syksy on energistä aikaa! Kaivoin siis kypärän ja pari vuotta varastossa pölyyntyneen fillarin yksi aamu aivan hetken mielijohteesta esiin ja pyöräilin töihin! Matkaa on reippaat 8 kilometriä. Tunne oli mahtava, otin oikein rauhallisesti alkuun etten hikoilisi hulluna töissä. Vaatetuskin oli aivan perus työvaatetus, otin sentään vaihtopaidan mukaan. Olen täällä Helsingissä asuessani jotenkin karsastanut mielettömissä merkkivaatteissa pyöräileviä ihmisiä jotka painattaa tuhatta ja sataa eikä viittoile mennessään. Itsehän en sellaiseen ärsyttävään kastiin liity!

Tai sitten... Ensimmäinen työmatkapyöräily oli mukavaa, selvisin yhdellä n. kilometrin eksymisreitillä ja töissä oli hyvä mieli ja reipas olo koko päivän. Neljältä pakkasin kimpsut ja lähdin takaisin kotiin - kaatosateessa! Puolessavälissä autotien viertä polkiessa muutamat autot roikivat lätäköstä vettä päälle oikein kunnolla ja ei tuntunu missään! Oikein hymyilytti kun oli jo niin märkä että ei mitään väliä! Pitkässä ylämäessä painoin ykkösvaihteella hissukseen piitkän autojonon ohitse kun ne ruuhkassa raukat seisoivat. Yksi rekkakin kiihdytti ylämäkeen paljon minua hitaammin, mikähän olisi parempi kannuste läskille liikkujalle, heh! Koin myös ihmeellistä yhteenkuuluvuutta muiden hullujen sateessa polkevien kanssa. Ne ennen niin ärsyttävät pyöräilijät tuntuivat katsovan vastaantullessa silmiin ja jakavan jotain mystistä tsemppiä. Ja minä olin kaikista ehkä ärsyttävin, en muistanut näyttää suuntaviittauksia ja pyöräkin heilui kapealla polkupyöräväylällä välillä reunalta reunalle.


Kotiin tullessa minua paleli ja takapuoleen sattui. Ajattelin että kyllä tämä saa vähäksi aikaa riittää, täytyy aloittaa kevyesti joten ensi viikolla uudelleen. Oli kuitenkin loppujen lopuksi ihana olo ja sain heti kuuman suihkun jälkeen aivan mahtavan hampurilaisaterian! (Ettei vaan kalorit jää miinukselle..) Herra O-nykyinen koti-isi oli loihtinut mahtavat hampurilaiset ja lankkuperunat, enkä edes kuvaa malttanut ottaa ennen ensipuraisua. Pikkuisen tumma sämpylä ei kuulkaa haitannut yhtään. Hampurilainen oli  t ä y d e l l i n e n !

Tänä aamuna heräsin ihmeellisesti 20 minuuttia ennen kellon soittoa ja kuin automaattisesti katsoin ulos. Täydellinen pyöräilysää.. Eilisen sade ja reisien maitohapot oli jo unohtuneet ja kuin vahingossa pakkasin työvaatteet kassiin, otin suihkuvehkeet mukaan ja lähdin polkemaan: urheiluvaatteissa, kuin joku ärsyttävä tuhatta ja sataa painava pyöräilijä konsanaan :)




tiistai 14. toukokuuta 2013

Hölökynkölökyn!!

Mä juoksin! Ihan oikeasti juoksin! Vuosien tauon jälkeen :) Ehkä kilometrin. Se oli aika hauskaa. Tuli tunnusteltua oloa ja ei kyllä tullut mitään pahempia fiiliksiä. Vähän vasen jalka/nilkka puutui, mutta se on jokin mystinen juttu, se puutuu missä tahansa jumpassa. Paitsi vesisellaisessa. Meidän ihana pikku karvarouva oli reilu ja antoi minun tuntea olevani häntä nopeampi. Rouva on hieman liian arvokas tuollaiseen rahvaaseen harrastukseen ja nolona jolkotteli puolisentoistametriä perässäni. Fleksi taskussa ei kuitenkaan kertaakaan venynyt loppuun saakka.

Nyt kun olen pehmentänyt iskua niin tunnustan mitä tein äitienpäivän aattona.. Vaikka kerroinkin jo, että uusi ystäväni pomppasi (45min varoitusajalla) junaan ja matkusti Helsinkiin, en kertonut, että juna jolla hän saapui oli perillä vasta kymmenen aikaan illalla. Spontaani ystäväni on opiskelija ja itsehän nostan kelan palkkoja hoitovapaalla, joten nappasin yhden virvoitusjuoman mukaan jos vaikka innostumme myöhäisestä piknikistä. Kävimme nappaamassa aseman ravintolassa vähän pöperöä ja painuimme piknikillemme.. rautatientorille. Penkit on niin paljon mukavampia kuin märkä nurmikko, ainakin noin yömyöhällä. Siinä oli kovin turvallisen oloista kun poliisit seisoivat maijan kanssa lähistöllä jututtamassa jotain nahkatakkipoppoota. Sovimme oikein mainiosti joukkoon!

Iltapiknik
Spontanius on ehkä parasta maailmassa. Ja parhaimmat juhlat tulevat suunnittelematta. Sen olen huomannut. Nytkin kaikki päätökset mitä tehdään ja minne mennään syntyivät hetken mielijohteesta. Ja kaikki toimi, ehkä koska mitään odotuksia ei ollut. Päätimme siirtyä penkiltä lämpimämpään paikkaan ja menimme "yksille" On The Rocksiin, jossa istuimmekin lähes koko illan. Oli erittäin viihdyttävää jutella erilaisten ihmisten kanssa. Paras kommentti oli yhdeltä tupakin (btw äiti: minä en polta) pummijalta, joka yritti alkaa jutskaamaan tyttösille näin: "No minkäs ikäisiä te olette, jotain 40?" ja herra ei vitsaillut! Hah! Olen siis 32, mutta aivan varmasti näytin kaksseiskalta kuten ystäväni!

Tapasimme myös Sepon, joka oli oikea hurmuri. Niin hurmuri, ettei hänestä meinannut päästä millään eroon. Kun meistä toinen poistui käymään wc:ssä tai tiskillä, yritti Seppo lämmitellä toista.  Siis vuorotellen. Kyllästyttävän kauan. Lopultakin herra päätti hienosti poistua paikalta taksilla baarin edestä. Jatkoimme hetken päästä vielä Molly Malonesiin, joka sijaitsee ~50m päässä On The Rocksista. Siellähän törmäsimme jälleen Seppoon. Oli herra ajeluttanut taksin korttelin ympäri! Kaikkea sitä tapaa. Tällä kertaa poistuimme itse paikalta. Ei taksilla vaan bussilla ja kävimme vielä erään ihanan basistiystävämme luona katsomassa youtubesta todella outoja videoita ja ottamassa yömyssyt. Kello löi kuusi kun olin kotona. 



Herätessäni äitienpäivään olin kuin uusi ihminen. Nuutunut ja turvoksissa, mutta mieleltäni erittäin piristynyt! Aivojen tuulettaminen on suotavaa itse kullekin ja kaikki sen voi tehdä tyylillään. Minun elämäni on ennen pikkuneitiä kulkenut viikonlopusta viikonloppuun, jolloin olemme nähneet ystäviä ja ihmisiä. Yhtäkkiä lähes kaikki entisenlainen sosiaalinen elämä lakkasi tai harveni kovasti, mutta sitä kaipaa kuitenkin. Vaikka elämä muuttuikin pikkuneidin myötä niin menneisyys ei. Sitä on ihana päästä joskus muistelemaan :)

Ja tähän loppuun vielä muistutus ettei humputtelu jää viimeiseksi mieleen; kävin hölkkäämässä! Oikeasti! Kyllä nyt kilot karisee.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

"Suunnistus on hyvä harrastus"

Katsoimme joskus vuoden alussa herra-O:n kanssa jotain random-ohjelmaa, jossa näimme suunnistajan kartan kera. Siitä virkosikin puheenaihe hetkeksi. Suunnitus on joskus koulussa kokeiltu harrastus, jota ei oikein pitänyt silloin minään, mutta molemmat ajattelimme suunnistuksen voivan olla hauskakin harrastus. Kuulin joskus vanhan lauluopettajani maininneen jollekin vähän lahjattomammalle laulajalle, että "suunnistus on hyvä harrastus". Hänen vetämänsä kuoro silloin oli opettajan letkautuksesta innostuneena yllättäneet johtajan ennen esitystä asettamalla otsalamput päähän. Olisinpa ollut näkemässä. Onneksi kyseinen lauluopettaja ei koskaan minulle suositellut suunnistusta, mutta löysinpä sen silti.

Mielestäni täydellinen harrastus voisi olla joku tämänlainen:

- joustava ajankohdalta
- innostava, ei liian tylsä
- kohtuullisen matkan päässä kotoa, mitä lähempänä sen parempi
- tarpeeksi hikoiluttavaa, muttei liian rankkaa
- sopivasti välineistä riippumatonta
- lapsen saisi tarpeen vaatiessa mukaan
- koiran saisi tarpeen vaatiessa mukaan

Suunnistus on aikalailla tuota kaikkea. Lisäksi rakastan metsässä samoilua ja olemme yrittäneetkin välillä käydä lenkillä eri paikoissa. Kävely ilman päämäärää ei kuitenkaan mielestäni ole kovin innostavaa. Varsinkaan jos ei tunne ympäristöä entuudestaan. Lenkit tahtovat jäädä kovin lyhyiksi. Nyt siis pelkään pahoin löytäneeni "sen oikean". Oh, hyvästi kilot! Metsä, täältä tullaan! Tutkin siis herra O:n kanssa käydystä keskustelusta intoutuneena suunnistuskurssitarjontaa Helsigin seudulla ja löysin yhden sopivan, mutta se oli suunnattu vain naisille. Ei muuta kun viestiä luotto-aktiiville Hulille ja homma oli selvä. Me kävisimme kurssin ja opettaisimme sitten miehillemme minkä opimme!

Keskiviikkoiltana klo 18 istuimme siis n. 30 muun naisen kanssa ulkoilumajan kahvilaan opiskelemaan karttamerkintöjä. Kurssissa tuli paljon uutta asiaa ja paljon palautui mieleen myös kouluajoilta. Vahvistui vain tunne, että oikeassa paikassa olen. Torstaina kurssi jatkui kun kokoonnuimme vesisateeseen ns. viuhkasuunnistukseen. Lunta oli vielä reiteen saakka paikoin metsässä kun harpoimme menemään pikkuruiset kartat kädessä. Viuhkasuunnistuksessa siis annettiin kartta ja rasti ja kun rastin oli löytänyt niin palattiin aina lähtöpisteeseen saamaan uusi kartta ja rasti. Yhden rastin "haku" tuntui nopeasti tylsältä ja jatkoinkin kolme rastia kerralla muutaman yksittäisen jälkeen. Aivan huomaamatta tuli käveltyä metsässä (vesisateessa) 1h 45min. Eikä tehnyt tiukkaakaan! Lopulta olin läpimärkä hymyilevä ja paleleva, koukkuuun jäänyt suunnistaja.

Helsingissä järjestetään lähes viikottain iltarasteja, joihin aion osallistua aina kuin voin! Pikkuneidin voi ottaa lyhyelle rastireissulle mukaan vaikka selkärepussa ja karvarouva osaa kävellä itsekin, helpottaa kummasti. Herra-O odottaa myös innolla ensimmäistä iltarastiaan. Kyllä nyt on koko perhe valmiina!  Ei muuta kun otsalamppujen ostoon! 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Toipumista Tallinnasta kotiin..


Minulle ravintola-arvostelun kirjoittaminen Tallinnan reissulta tuottaa hieman vaikeuksia. Kaikkeen olimme kyllä tyytyväisiä, mutta illan jatko ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.Hyppäänpä siis ensin aikaan syömisen jälkeen.

Sattuipa niin sopivasti, että ravintolasta poistuttuamme vatsani tuntui todella täydeltä. Niin täydeltä että teki vähän pahaa. Jatkoimme vielä drinkeille, joka osaltani jäi kesken. Päätimme käydä hotellilla nauttimassa lasilliset punaviiniä huoneessamme ja jatkaa sieltä matkaa kun ähky on laantunut, jos jaksamme. Parasta näissä reissuissa on se, ettei mihinkään ole pakko mennä! Jos tuntuu tärkeämmältä nukkua yö hyvin niin se on täysin sallitua. Ähkyni ei kuitenkaan väistynyt, paheni vaan pahenemistaan ja lopulta päädyin melko redikaaliin ratkaisuun ja halasin hotellin kaunista pönttöä. Ensimmäisen kerran. Olo helpottui hetkeksi, mutta jotenkin säilyi vielä vähän huonona, joten päädyimme jäämään nukkumaan kunnon yöunet. Höpöttelimme vielä hetken kunnes uni voitti. Nukahdin itse hetkeksi, jonka jälkeen alkoi vessaralli. Sitä jatkuikin sitten aamuun saakka, tasaisin väliajoin, hervoton palelu ja unettomuus vain välissä. Että sellainen akkujenlatausreissu. Kauhulla ajattelin vain aamua, jolloin täytyy A. poistua hotellista B. päästä terminaaliin ja sieltä Suomeen 3,5h laivassa ilman hyttiä! Onneksi aamulla sain jo pari tuntia nukuttua, huono-olo alkoi hälvetä ja söin jopa aamiaisella muutaman siivun appelsiinia.

Olo reipastui appelsiinin siivuista sen verran että kävelimme satamaan.Matkaseurani on oikein otettu uhkaavista tuliaisistaan kotiin.  Varmuuden vuoksi "nautimme" paluumatkalla lasilliset vatsalääke Fernet Brancaa. Huh. Pahempaa tököttiä saa etsiä, mutta se toimii! Ystäväni säästyi kuin säästyikin taudilta!
Tuliaisia en jaksanut kovin paljoa ajatella, saati kantaa. Nappasin mukaan punaviiniä, Bilar-nameja ja pistaasipähkinöitä. Sekä tietenkin pikkuneidille Muumipeikko! Se oli täysosuma :)

Muumipeikko&Pikkuneiti nokosilla
Aamulla laitoin viestiä miehelleni, epäillessäni tietenkin ruokamyrkytystä, mutta selvisi että pikkuneiti oli ollut sairaana myöskin. Voi pientä. Helpottavaa sinänsä, että vierailemassamme ravintolassa ei siis ollut vikaa ja uskallan suositella sitä kaikille. Jatkoa siis seuraa!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Olohuonejumppaa

Vielä hetki sitten ajattelin, että pikkuneiti on vaan niin liikkuvainen, ettei jaksa koskaan keskittyä piirrettyjen katsomiseen. "Huonoja" vanhempia kun ollaan niin olemme kuitenkin yrittäneet opettaa lastamme myös telkkarin tuijotukseen.. ainakin aamuisin kun meitä vielä nukuttaisi. Naapurini vinkkasikin pienen untuvatin tuijottavan animaatiota nimeltä Uki mielellään. Kokeilimme pariin otteeseen Ukin katselua ja kun se tuli tutuksi niin johan meilläkin taputetaan mukana ja hihkutaan innoissaan kun pupu tulee näkyviin. Edelleen Uki on ykkönen, vaikka muumeja enemmän pyydetäänkin kotona. Muumeissa taitaa olla parasta se, että me ymmärrämme mitä pikkuneiti pyytää ja alku- ja loppumusiikki. Juoni ei sinänsä ole tärkeä.. Jaan siis vinkin eteenpäin, kannattaa kokeilla jos haluaa hetken hengähdystauon joskus:
UKI: pupu tahtoo lentää

Ukin katselu ei kylläkään ole muuttanut pienokaista vähemmän liikkuvaiseksi. Me vanhemmat joudumme nykyään joskus koville, jännä että näin mukavuuden haluisille vanhemmille on syntynyt lapsi, jolla on meidän ja ehkä isovanhempienkin energiat yhteensä! Tai ainakin se saa meidät kaikki kuusi väsähtämään välillä, hehe.
Katsoin eilen telkkarista toisella silmällä ohjelmaa Kulta, sinusta on tullut pullukka tms. ja tunsin piston omassatunnossani jossain siellä syvällä rasvakuoren alla :D Päätin siis laittaa läskin taas liikkeelle ja alkaa jumpata olo huoneessa telkkarin ääressä. Jumppaaminen olikin hyvää ajanvietettä myös neidille. Sain tehtyä kiertolihasliikkeitä puoli-istuvassa asennossa, kiertämällä neitiä sylissä puolelta toiselle, pakaralihastreeninä toimi selinmakuuasento jalat koukussa ja lantion nosto - neiti painona. Mitä nopeammin pompahti sen hauskempaa. Tein myös punnerrusasento-treeniä. Eli olin valtavan hauska "tunneli". Naama punaisena, kädet ja vartalo suorana ja koitin pitää itseni ylhäällä niin ettei altaryömijä jää alle kun luovutan! Aika yksinkertaisia liikkeitä, mutta kyllä niistä hiki irtosi. Pikkuneiti oppi samalla uuden sanan: jumppa (pumppa) Minua käskettiin siis joka kerta jatkamaan kun koitin lopettaa: "Pumppaa" ja kun en heti totellut niin "pumppaapumppaa!" Taidamme kasvattaa tulevaa personal traineriä.

Olohuonejumppa voisi kyllä tulla tavaksi.





tiistai 26. maaliskuuta 2013

Inhokkiharrastus

Oi mikä auringon paiste! Ihana valo. Harmi että aivoni tulevat hieman perässä tässä kevätpöhinässä. Ainakin kovasti tuntuu väsyttävän. Nyt olisi neljäs päivä ilman päiväunia.

Sauvakävelykokeilu kylvi taas pienen laihdutussiemenen. Mainitsinkin jo aiemmin että olen aikamoinen pallero ja olen myös kova innostumaan laihduttamisesta ja ihan yhtä nopea kyllästymään siihen. Nyt voisi taas kevään kunniaksi innostua. Laihdutus on tällaiselle itsekurittomalle lollerolle yhtä piinaa. Kerran elämässäni olen onnistunut liikunnalla laihtumaan 6 kg. Se oli juhlaa se. Raskauden aikana teki vaan mieli porkkana- ja lantturaastetta ja kaikkea terveellistä ja paljon vähemmän kuin normaalitilassa niin synnytyssairaalasta lähdin kotiin 11kg kevyempänä kuin raskauden alussa.

Tuosta nopeasti laskettuna olisin siis 17 kg  kevyempi kuin "huippuhetkinäni". Ja pah. En ole ihan varma saiko pikkuneiti koskaan imetyksessä maitoa vai sen sijaan kaakaota. Suklaanhimo oli armoton! Ja jos ei kaapista löytynyt suklaata niin mikä tahansa sokerinen kelpasi. Normaalitilassa en näet syö karkkia ym. paljoakaan. Sokeri alkaa "ellottaa" nopeasti. Kun imetys oli ohi olin vielä yllättäen hieman miinuksella ennen kuin palasin normaaliin "ruoka on niin hyvää namnamnam" ja "enemmän suolaa" meininkeihin. Ja täällä ollaan taas. Huipulla tuulee.

Voisin kai sanoa jo, että harrastan laihdutu.. ei vaan harrastan laihduttamisen ajattelua. Käytännössä en laihduta. Kyse ei ole siitä ettenkö tietäisi miten se tehdään. Onhan minulla käytännön kokemus oikein syömisestä ihan 9kk ajalta ja maailma tulvii tietoa, usein enemmän kuin jaksaisi kuunnellakaan ;) En vain pysty hillitsemään itseäni. Kukas sitä opettaisi!? Joka ekstra suupalalla minä olen sekä voittaja että häviäjä.

Että näillä mennään. Saatan kirjoittaa siis laihtumisyrityksistä tännekin jonkin verran, mutta saattaa olla että tämä aihe hiljenee taas hetken päästä. Mutta nyt koittaa motivaatio taas hetkeksi nostaa päätään! Toivotaan sen pysyvän.