Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. syyskuuta 2013

Minun musiikkini.

Musiikimaailmaan sukeltaessa on välillä vaikea löytää uusia kappaleita. Onneksi on blogit! Eipä tarvinnut kauaa etsiskellä mielenkiintoista kuunneltavaa kun laittoi hakusanaksi googleen "hyvää musiikkia". Blogi joka tällä kertaa hetkeksi pysäytti oli Slowshow. Jo blogin nimestä osasin päätellä, että musiikkimakumme saattaa kohdata. Olenhan melankolisen ja rauhallisen musiikin kuluttaja. Opiskeluaikoina yksi ystäväni ystävällisesti ilmoitti, että voitaisiko laittaa jotain vähän pirteämpää musiikkia kun tänne tullessa aina alkaa tehdä mieli hypätä parvekkeelta.. mutta se oli vitsi! Ei kukaan oikeasti hypännyt. Eikä varmasti oikeasti tehnyt mielikään. Slowshown tarjontaa ja ehdotuksia aion kuunnella tulevaisuudessakin.

Kuuntelen musiikissa muistoja, joten uusia levyjä on hankala syövyttää mielen "tää on huippua" -osioon. Kyse on sattumasta, että elämässä on juuri tapahtumassa jotain tunnepitoista ja samaan aikaa sattuu kuuntelemaan tunnelmaan sopivaa musiikkia. Tässä muutamia esimerkkejä joita kannattaa kuunnella, jospa sytyttäisi sinuakin..

Irlannissa kesätyöskentelyjen ajalta 2001 & 2002 mieleeni on syöpynyt David Kittin Big Romance -levy, jota en enää laita soimaan kuin *muistelumoodissa, ettei muistot vaan kulu pois. Toinen vielä vahvempi Irlantiin viejä on Garth Brooksin kappale The Dance. Sitä kuunneltiin läpi kesän ja viimeisenä iltana tuntikaupalla. Irlannista elämään mukaan tarttui myös David Gray ja Conting Crows.

Coldplayn Parachutes on mielestäni  maailman paras levy! Se on myöskin Irlannin tuliainen, mutta palauttaa mieleen koko opiskeluajan. Oi niitä aikoja. Oih.



Vähän myöhemmin palattuani takaisin Suomeen rakastuin Tim Christenseniin Honeyburst-levyllä. Ah! Tähän väliin iski kuin salama yhtye JonesAndYou jota jaksan kuunnella hamaan tulevaisuuteen saakka. Saksan reissu viime syksyltä palautuu mieleen kuuntelemalla Fun. We Are Young-kappaletta sekä Mumford and Sonsia. Seuraavaa odottelen innolla, saa vinkata!

*muistelumoodi = nostalginen olotila, rauhallinen hetki ilman häiriötekijöitä yksin tai hyvässä seurassa, punaviini ja kynttilänvalo

maanantai 9. syyskuuta 2013

JonesAndYou ja Luomustudio!


Tällä viikolla on käynnissä Luomustudion äänestys kuka heidän taltioimansa bändi pääsee Tavastialle lämmittelemään Don Johnson Bigbandin keikkaa!

Suosittelen lämpimästi äänestämään JonesAndYou:ta! Pojat olisivat ansainneet päästä jo tussaamaan omat nimikirjaimensa kuuluisaan mustavalkoiseen takahuoneeseen!

ÄÄNESTÄÄ VOIT TÄSTÄ äänestysaikaa on 15.9.2013 klo 20 saakka.

Ja tässä vielä pari maistiaista mitä muita kappaleita poijjaat osaavat soittaa! Niin ihanan rauhallista ja leppoisaa musiikkia että sielu lepää!


tiistai 14. toukokuuta 2013

Hölökynkölökyn!!

Mä juoksin! Ihan oikeasti juoksin! Vuosien tauon jälkeen :) Ehkä kilometrin. Se oli aika hauskaa. Tuli tunnusteltua oloa ja ei kyllä tullut mitään pahempia fiiliksiä. Vähän vasen jalka/nilkka puutui, mutta se on jokin mystinen juttu, se puutuu missä tahansa jumpassa. Paitsi vesisellaisessa. Meidän ihana pikku karvarouva oli reilu ja antoi minun tuntea olevani häntä nopeampi. Rouva on hieman liian arvokas tuollaiseen rahvaaseen harrastukseen ja nolona jolkotteli puolisentoistametriä perässäni. Fleksi taskussa ei kuitenkaan kertaakaan venynyt loppuun saakka.

Nyt kun olen pehmentänyt iskua niin tunnustan mitä tein äitienpäivän aattona.. Vaikka kerroinkin jo, että uusi ystäväni pomppasi (45min varoitusajalla) junaan ja matkusti Helsinkiin, en kertonut, että juna jolla hän saapui oli perillä vasta kymmenen aikaan illalla. Spontaani ystäväni on opiskelija ja itsehän nostan kelan palkkoja hoitovapaalla, joten nappasin yhden virvoitusjuoman mukaan jos vaikka innostumme myöhäisestä piknikistä. Kävimme nappaamassa aseman ravintolassa vähän pöperöä ja painuimme piknikillemme.. rautatientorille. Penkit on niin paljon mukavampia kuin märkä nurmikko, ainakin noin yömyöhällä. Siinä oli kovin turvallisen oloista kun poliisit seisoivat maijan kanssa lähistöllä jututtamassa jotain nahkatakkipoppoota. Sovimme oikein mainiosti joukkoon!

Iltapiknik
Spontanius on ehkä parasta maailmassa. Ja parhaimmat juhlat tulevat suunnittelematta. Sen olen huomannut. Nytkin kaikki päätökset mitä tehdään ja minne mennään syntyivät hetken mielijohteesta. Ja kaikki toimi, ehkä koska mitään odotuksia ei ollut. Päätimme siirtyä penkiltä lämpimämpään paikkaan ja menimme "yksille" On The Rocksiin, jossa istuimmekin lähes koko illan. Oli erittäin viihdyttävää jutella erilaisten ihmisten kanssa. Paras kommentti oli yhdeltä tupakin (btw äiti: minä en polta) pummijalta, joka yritti alkaa jutskaamaan tyttösille näin: "No minkäs ikäisiä te olette, jotain 40?" ja herra ei vitsaillut! Hah! Olen siis 32, mutta aivan varmasti näytin kaksseiskalta kuten ystäväni!

Tapasimme myös Sepon, joka oli oikea hurmuri. Niin hurmuri, ettei hänestä meinannut päästä millään eroon. Kun meistä toinen poistui käymään wc:ssä tai tiskillä, yritti Seppo lämmitellä toista.  Siis vuorotellen. Kyllästyttävän kauan. Lopultakin herra päätti hienosti poistua paikalta taksilla baarin edestä. Jatkoimme hetken päästä vielä Molly Malonesiin, joka sijaitsee ~50m päässä On The Rocksista. Siellähän törmäsimme jälleen Seppoon. Oli herra ajeluttanut taksin korttelin ympäri! Kaikkea sitä tapaa. Tällä kertaa poistuimme itse paikalta. Ei taksilla vaan bussilla ja kävimme vielä erään ihanan basistiystävämme luona katsomassa youtubesta todella outoja videoita ja ottamassa yömyssyt. Kello löi kuusi kun olin kotona. 



Herätessäni äitienpäivään olin kuin uusi ihminen. Nuutunut ja turvoksissa, mutta mieleltäni erittäin piristynyt! Aivojen tuulettaminen on suotavaa itse kullekin ja kaikki sen voi tehdä tyylillään. Minun elämäni on ennen pikkuneitiä kulkenut viikonlopusta viikonloppuun, jolloin olemme nähneet ystäviä ja ihmisiä. Yhtäkkiä lähes kaikki entisenlainen sosiaalinen elämä lakkasi tai harveni kovasti, mutta sitä kaipaa kuitenkin. Vaikka elämä muuttuikin pikkuneidin myötä niin menneisyys ei. Sitä on ihana päästä joskus muistelemaan :)

Ja tähän loppuun vielä muistutus ettei humputtelu jää viimeiseksi mieleen; kävin hölkkäämässä! Oikeasti! Kyllä nyt kilot karisee.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Vain elämää

Hulin tohinapostauksesta intoutuneena aion nyt veikata itsekin ketkä itkevät Vain elämää - ohjelman seuraavalla tuotantokaudella :)

Edu Kettunen
Juha Tapio
Paula Vesala
Kerkko Koskinen
Olavi Uusivirta
Mariska
Hector


En mä kyllä paljon muusikoista tiedä, se tuli ilmi seuraavanlaisessa keskustelussa Herra-O:n kanssa juuri: O: Onkohan Freeman tehnyt paljon biisejä itse Minä: Eiks se oo kuollu? O: justhan se oli uuden musiikin kilpailussa
Freeman, Goodman, mitä näit nyt on..

Naisia on kauhean vaikea keksiä! Samuli Putro, J. Karjalainen ja Paleface putosivat listalta viime hetkellä ihan fiiliksellä, Putro on niin ärsyttävän esillä jo ennestään ja J. Karjalainen ei varmaan itke, eikai se sopisi Lännen-Jukan imagoon.. mut olis se kiva jos osallistuis! Myös rap-artistit on jo kuultu Cheekin versiona, mutta veikkaan että uudella tuotantokaudella on kuitenkin joku vähän eri tyyppinen artistikin mukana. En vaan arvaa mikä.. Ehkä mukaan voisi tulla Heikki Sarmanto.. olisi hauskaa laittaa viihdetaiteilijat ja poplaulajat laulamaan jazzia/klassista. Siinä olisikin hyvä rap-korvike uuteen tuotantokauteen ja hienojen uusien tulkintojen mahdollisuus! Äh, Sarmantohan on "vaan" pianisti. No mutta toisaalta, kuka käskee laulamaan. Ehkä yksi artisteista voisikin tehdä tulkintansa omalla instrumentillaan. Ihana ohjelma, rajattomat mahdollisuudet, alkaisipa se jo pian! :)





perjantai 12. huhtikuuta 2013

Musiikki-vapaa-ilta

Ooppera jäi, korkeakulttuuria pelkäävät ystäväni eivät uskaltautuneet kukaan mukaan! Ei vaan, sain kyllä seuraa, mutta päivämäärä oli huono, joten päädyin vähän lyhyempään konserttiin tällä kertaa. Kivempi mennä itsekseen sellaiseen konserttiin jossa ei ole yksin vietettävää väliaikaa. Nautin ensin täysin rinnoin vapaudesta laahustaa pitkin katuja ihan niin rauhassa kun vain huvittaa ja löysin itseni yhden sushiaterian, shoppailun ja kilometrien tallustelun jälkeen Uspenskin katedraalista kauppatorin liepeiltä. Koskaan en ole aiemmin tuolle kukkulalle kiivennyt ja oli sieltä hienot näkymät. Sitten seuraa kysymys itselle; miksi kamera ei ollut mukana?

Teos jota menin kuuntelemaan, on Vigilia (lat. yövartio), ortodoksisen kirkon ehtoo- ja aamupalveluksesta sekä ensimmäisestä hetkestä koostuva (öinen) juhlapalvelus, joka edeltää sunnuntain tai kirkollisen juhlapäivän liturgiaa. - selvennys lainattu Ortodoksi.net sivulta. Sergei RahmaninovinVigilia kuuluu myös Helsingin Filharmonisen kuoron ohjelmistoon, joten sitä pääsen mahdollisesti laulamaan joskus itsekin. Mikä onkaan parempi tapa tutustua oman kuoron ohjelmistoon kun kuunnella se alusta loppuun ja vielä oman kuoronjohtajan, Dani Juris, johtamana. Esiintyvät kuorot olivat tällä kertaa Kamarikuorot Kaamos ja Addictio.

Konsertti alkoi ikävästi kännykän kalenterimuistutus äänellä yleisöstä (!). Niin noloa. Mutta johtaja kärsivällisesti (l. pakotettuna) odotti kunnes viimeinenkin muistutusääni oli kilkahtanut ennen aloitusta. Musiikki kun alkoi niin kyllä sitä jähmettyi kuuntelemaan. Hämmästyin kun kuoro todella kuulosti siltä, että äänet sekoittuisivat yhdeksi massaksi. Ihan kun yleisön ja kuoron välissä olisi pehmeä sametti.. hmm.. en osaa paremmin kuvailla. Täydellinen kontrasti tuli siitä kun kaksi solistia kuulosti "terävämmältä" ja läpäisi tuon kalvon tullen äänellään enemmän esiin. Siinä oli mahtava tasapaino. Aivan lopuksi olisin niin toivonut säveltäjältä ylimääräistä "helppoa" tahtia.  Loppu vaikutti haastavalta, vaikealla korkeudella pitkiä säveliä ja harmillisesti vireys ja äänen värit eivät kestäneet täydellisinä aivan viimeiseen säveleen. Kuoron hiljaisten osien intensiivisyys ja harmonia olivat kuitenkin vaikuttavia koko teoksen ajan. Voi kunpa osaisin kuvailla esitystä hienoilla termeillä ja kuvaavasti. Suosittelen mielummin tulemaan kuuntelemaan seuraavalla kerralla itse, ehkäpä HFK:n esittämänä!

Olisi kauniista musiikista innostuneena tehnyt mieli itse laulaa koko ilta kotona, mutta kello on jo liian myöhä. Olisipa omakotitalo! Onnistuneen vapaailta nro 1:sen kunniaksi nautin siis kuohuvan lasillisen Lambruskoa Voice of Finlandin säestyksellä.





torstai 11. huhtikuuta 2013

Odottavan aika on piiitkä

Mainitsin aiemmin lähteväni ehkä reissuun.. No, reissu on tiedossa, mutta päädyimmekin lähtemään hieman pienemmällä mittakaavalla. Huomenna koittaa siis vastuuvapautus päiväunien aikaan kun herra-O ja pikkuneiti hurauttavat mummi&ukkilaan viikonlopuksi ja minä jään kyydistä! Suunnitelmat ikiomalle viikonlopulle ei nyt kuitenkaan ole Irlannissa.. Sitä pitää vielä odottaa.

Huomenna päiväunien aikaan ajattelin siivota. Höpölöpö! Otan rennosti, laitan naaman päähän ja lähden oopperaan! Ehkä.. en tiedä kehtaanko mennä sinne yksin ja jotenkin porukka ei innostu lähtemään seuraksi. Jännä. Haluaisin kuitenkin kovasti nähdä Leoncavallon Pajatso oopperan, koska itse olin Lahden kaupunginteatterissa mukana kyseisessä oopperassa kuorolaisena! Se oli taatusti elämän parasta aikaa top5:ssä! Ooppera on niin lyhyt, että se kestää vain yhden puoliajan verran. Tämän vuoksi sitä esitetään oopperassa yhdessä jonkun toisen lyhyen oopperan kanssa. Kansallisoopperassa ensimmäinen esitys ennen puoliaikaa on Herttua Siniparran linna. Siitä en ole koskaan kuullutkaan, joten sekin olisi ihana nähdä.

Lauantaina alkaa sitten se mainitsemani ulkomaanmatka! Kyllä! Etelänmatkalle hop! Klo 13:00 starttaamme ystäväni kanssa Länsiterminaalista M/S Star aluksella, kyllä, Tallinnaan!

Vähän harmittaa kun pikkuneidin nenukkiin tuli valuvika ja toivon ettei flunssa pahene kovin paljon. Viimeinen kenkku kulmahammas on puskemassa läpi ikenestä, joten sekin aiheuttaa hieman nenän vuotoa. Toivotaan että neiti säilyy niin hyvässä kunnossa, ettei pahempaa huonoa omaatuntoa tarvitse potea lomaviikonlopusta. Tehoparanemisen lääkkeetä käytössä, maitopullo, muumit ja mukava asento. Kyllä niillä taas jaksaa.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

JonesAndYou

Huh, nyt on Tampere käyty ja edelleen ollaan pääsiäisreissulla, tällä kertaa Mummila&Ukkilassa. Bloginkirjoitus jäi useaksi päiväksi lomalle, mutta taas mennään. Jo tätä olikin ikävä!

Tampere-keikka torstaina oli täy-del-li-nen. Vain yksi asia meni vähän pieleen. Minun pitää opetella sanomaan "Coca Cola" klo 01:53 yöllä kun joku kysyy mitä saisi olla. Ei punaviini, vaan Coca Cola! Tai vaikka vesi! Eli siis niin hauskaa oli, että sen vielä aamullakin tunsi. Hups.

JonesAndYou eli Aki Virta, Joonas Häkkinen ja Otto Alahuhtala
Illan ohjelmaan kuului siis hurmaavan yhtyeen JonesAndYou:n kannustaminen voittoon Under the Bridge - bändikilpailun ensimmäisessä alkukarsinnassa Ruby & Fellas Irkkuravintolassa. JonesAndYou tietenkin voitti ja jatkoa siis seuraa myös Tampereen suunnalla. Ravintola oli todella hassun hajuinen, mutta muuten viihtyisä. Haju tuli kai vieressä virtaavasta joesta tai siitä aiheutuneesta kosteudesta, sijainti kun on suoraan hämeensillan "alla". Kävimme lähtiessä kurkkaamassa ravintolan muutakin osaa kuin pubipuolta ja tilaa kyllä riitti! Erityisesti mieleen jäi karaoke "koppi". Ihan mahtava idea, laulajat saavat lauleskella lasikopissa ja musiikki ei tuppaa joka nurkkaukseen niille jotka karaokea vähemmän arvostavat.

JonesAndYou on siis yksi lempibändeistäni. Samaan listaan kuuluvat ainakin Coldplay, David Gray ja Tim Christensen. Tunnelmallista "soft pop" musiikkia joka iskee aisteihin oikein positiivisella vaikutuksella. JonesAndYou:lla on seitsemän julkaistua kappaletta youtubessa ja lisää ilmestyy tasaiseen tahtiin. Yhtyeen yhteenkuuluvuus on ilmiselvää ja jopa suloista. Musiikki on koskettavaa, englannin ääntäminen erinomaista, kokonaisuus huippua. Vaikea keksiä tarpeeksi kuvaavia sanoja, suosittelen kuuntelemaan! Heidän keikoillaan tullaan minut näkemään erittäin usein. Tämä keikka oli hieman erilainen, koska mukana ei ollut rumpusettiä akustisen bändikisan sääntöjen mukaisesti. Rumpali Otto Alahuhtala soitti rumpujen sijaan päällä istuttavaa Cajonia. Se on käytännössä laatikko jonka päällä istutaan ja jota läpytellään. Näin amatööritermein.. Aki Virta ja läskibasso näyttivät ja kuulostivat upealle, Jones on vastuussa laulusta ja biisinteosta: Wau, ihmeidentekijä. Tuomaristo antoi keikan jälkeen kaikille kolmelle osallistuneelle bändille palautetta ja viimeisenä heistä JonesAndYoulle. Sanoisinko, että voitto oli ylivoimainen. Yleisöäänet menivät heille sekä tuomariston palautteessa kuului monen monta kertaa sana ihanaa, jopa pelottavimman näköiseltä heebolta.

Ruby & Fellasista Tampere tour matka jatkui Paapan kapakkaan ja siellä höpöteltiin jazzin säestyksellä vielä tovi ystävien ja sukulaisten kesken. Kahden maissa köpötimme ukkelin kanssa iloisina tien toiselle puolelle Hotelli Ilvekseen ja kaaduimme valtavaan sänkyyn höppänän onnellisina vailla huolta huomisesta. Paitsi ehkä siitä jaksammeko nousta tarpeeksi ajoissa aamiaiselle. (Paljastunee seuraavassa postauksessa.. )




sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

What a night!

Voi jumpe! Täytyy sanoa että perjantai oli harvinaisen ihana vuorokausi! Pikkuneidin mummi ja ukki parkkeerasivat yöksi sohvallemme että vanhemmat pääsivät konsertoimaan.

Kallion kirkossa kuoro esitys meni hyvin ja pääsin osallistumaan myös karonkkaan Da Vinci-ravintolaan Hakaniemessä. Muu asiakaskunta yllättyi kun kuoron miehet lauloivat naisille serenadin, taisi siellä joku vähän muljautella silmiäänkin, ha ha!

Ravintolasta painuin katsomaan JonesAndYou-yhtyettä Liberte-ravintolaan ja keikka oli ihan mahtava! Mutta kirjoitan JonesAndYousta myöhemmin, koska heitä näen varmasti uudelleenkin. Tarkoitus olis jäädä kuuntelemaan vielä seuraavaakin orkesteria hetken ajaksi ennen kotiin lähtöä, mutta kun tuo kyseinen trio aloitti soiton, liimauduin penkkiin valtava virne naamallani!

White Knuckles Trio suorastaan RÄJÄYTTI paikan! Aluksi jäin tuijottamaan hauskaa Yukka White rumpali/laulusolistia, joka näytti maailman happamimmalta esiintyjältä ja kuulosti aivan mahtavalta! Kosketinsoittaja Risto ”Hillside” Kumpulainen oli lähes normaalin oloinen iloinen veijari, mutta auta armias sitä kitaristia! Sen lisäksi että soitto oli täydellistä ja mieletöntä ja kaikkia superlatiiveja niin hänen kasvoillaan kävi sellainen tunteiden ja ilmeiden kirjo, että sitä jäi vaan seuraamaan eikä muuta voinut! Onneksi esiintyjiä on lupa tuijottaa! Aivan mahtavaa miten musiikkitaiteijat antavat palaa niin tunteella, että ilmeetkin menevät vain fiiliksen mukaan. Itse olen aina pelännyt että näytän hölmöltä laulaessani. En taida näyttää yhtään normaalia kummallisemmalta kun Knucklebone Oscariin vertaa. Hän oli vihainen, raivoissaan, keskittynyt, iloinen, hullu, järjetön ja kaikkea muuta! Ilmeet todella menivät mukana biiseissä ja soitto oli uskomattoman hyvän kuuloista. Aivan upeaa kuunneltavaa ja katsottavaa. Emme voineet muuta kun elää mukana koko keikan ajan ja kotiinlähtö myöhästyi sen verran, että pikkuneitiä hoitavat mummi ja ukkikin olivat jo nukkumassa kun viimein kömmin kotiin nukkumaan.


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Musiikki vinkkejä perjantai-iltaan!



Aiemmin mainitsin että musiikki kuuluu elämääni isona osana. Yksi osa tuota musiikkiharrastustani on Helsingin Filharmoninen kuoro . Perjantaina eli huomenna/tänään 15.3.2013 Helsingin Kallion kirkossa olevassa konsertissa HFK laulaa erilaisia A cappella kappaleita klo 19 alkaen. A cappella tarkoittaa siis laulamista ilman säestystä.  Kirkoissa akustiikka on upeaa ja kuoron sointi pääsee oikeuksiinsa. Se on haastavaa, mutta palkitsevaa. Esitämme mm. seuraavat kappaleet:

Jaakko Mäntyjärvi: Richte mich, Gott
Einojuhani Rautavaara: Herran rukous
William H. Harris: Faire is the heaven
Jean Sibelius: Soi kiitokseksi Luojan

Ehdoton suosikkini on kaksoiskuorona laulettava Faire is the Heaven.  Kaikki konsertissa esitettävät kappaleet olivat minulle ennestään tuntemattomia, joten kova homma on ollut harjoitella, mutta laulaminen yleisölle on yksinkertaisesti kaiken vaivan arvoista. Tällainen hengellinen kuoromusiikki on minulle myös vielä kovin tuntematonta aluetta ja toivon ettei se säikäytä yleisöä. Kuorojen tehtävä ei ole saarnata, vaan laulaa uskomattoman kauniita kappaleita ihan vaan aistien iloksi.

Kuoromusiikista onkin sitten hyvä jatkaa Kalliossa sijaitsevaan baariin nimeltä Liberte, jossa tänä iltana soittaa kolme yhtyettä, kaikkia en ennestään tunne, mutta klo 22 soittavaa JonesAndYou:ta ei kannata missata!

 
 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Con Caronca

Ajattelin ensin että kerron paljon itsestäni eri teksteissä, mutta muutin mieleni. Tai liittyy tämä itseeni niin, että musiikki on minun sydämessä. Se asuu siellä. Ja siis kerron tämän päiväisestä musiikista.

Tänään ei sitten enää korvat niin kestäneetkään kitinää, kun pikkupotilaan kuume alkoi hälventyä. Tuli olo että on PAKKO päästä johonkin tuulettumaan. Facebookista nappasin sopivan tapahtuman ja  kuuntelemassa Pop Jazz konservatoriossa Arabiasalissa (Arabiankatu 2, 00560 Helsinki) Con Caroncaa. Eli siis monia tulevaisuuden tähtiä laulamassa kuorossa ja pilkkahintaan! Haastankin kaikki tätä lukevat tukemaan näin ihanalla tavalla musiikinopiskelijoita ja musiikinopetusta, että käykää ihmeessä tsekkaamassa konserteissa ketä on odotettavissa tuikkimaan uudeksi tähdeksi julkisuuteen. Tuoltahan on ponnistanut vaikka ja ketä lukuisia osaajia, mm. Jenni Vartiainen noin yhdeksi esimerkiksi. Myös musiikkopistoilla ym. on naurettavan hintaisia/ilmaisia konsertteja joista voi saada paljon.

Itse laulan myös kuorossa ja yksinkin, mutta olen itse klassinen laulaja, klassista laulavassa kuorossa. Oli oikein piristävää käydä kuuntelemassa PopJazz-laulajia, meininki oli tietenkin erilaista. Kuoro ei ole laulanut kauaa yhdessä, ilmeisesti Con Caronca on yksi kurssi muiden joukossa, ainakin laulajien kerrottiin vaihtuneen juurikin lukukauden alkuaikoina. Asut olivat pirteän mustat, mutta jokaisella oli pinkkiä korostusta joko huivissa, sukkahousuissa, vyössä tai rintakukassa, niin miehillä kuin naisillakin. Tykkäsin. Laulu oli tietenkin puhdasta ja rytmillisesti erittäin tarkkaa. Eli oikein nautinto kuunnella. Jotenkin kyllä huomasi, että ihan perus kuorosta ei ollut kyse, vaan sekoituksesta eri instrumenttien soittajia ja solistisia laulajia. Erityisesti alussa minua huvitti eräs kuvankaunis missimäisesti keimaileva laulaja, joka heti kappaleen aloituksen jälkeen käänsi katseensa kuoronjohtajasta yleisöön.. ehkä solistisesta otteesta oli vaikea irroittaa. Kuorossa laulamattomille tiedoksi, että johtajaa on tärkeä seurata rytmin vuoksi, mutta ehkä popjazz osaajat ovan niin harjaantuneita kuitenkin kuuntelemaan rytmiä myös toisiltaan, että annan tuon anteeksi.

Joukossa oli myös hienoja solistisia osuuksia, erityisesti mieleeni jäi Anniina Karjalaisen tulkinta Eino Leinon runosta. Harmikseni takanani istuva pikkupoika valitti äänekkäästi erittäin hienon tulkinnan kesken, että "miksi tuo huutaa" hänen isänsä tai joku muu seurassaan oleva mies koitti sanoa "eihän hän huuda" hiljaa, mutta oikein herkän kohdan päälle poika vielä mainitsi, että "no äsken huusi". Noh. Se siitä. Toinen hauskan tuntuinen persoona oli Juuso Waris joka lauloi vakavamman kappaleensa Aika. Mieleen jäi kuitenkin vakavasta kappaleesta huumori säväys "Parasta ennen kuolemaa on tehdä jotain tuhmaa, kun sinussa on vielä edes pieni ripaus uhmaa". Pitää muistaa :D

Solistiset osuudet olivat ihania kun tällaista klasaripäätä välillä vähän puudutti duuduudippadaidaahaahaa-sovitukset. Mutta kokonaisuudessa konsertti oli ihanan rento ja raikas! Kyllä kannatti lähteä tuulettumaan.

Note to self, pidä aina kynä ja paperia mukana!