Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. kesäkuuta 2014

Vantaanjoen rannoilla

Järkytyin juuri missä ihmeen kuplassa olen elänyt nämä vuodet Helsingissä. Miten en ole koskaan aiemmin nähnyt mitä kaikkea kaunista täältä löytyy!?

Turvaistuin pyöräntarakalle taisi olla tämän kevään ehdottomasti paras kirppariostos. Sillä on ollut käyttöä jo vaikka kuinka paljon vaikka ehkä hieman ajattelin että näinköhän jää käyttämättä.. eihän me käydä koskaan missään. Mutta mikälie kesäpörriäinen on saanut oikein innostumaan pyöräretkistä eri paikkoihin. Mitä kauemmas, sen hauskempaa!


Olin pitänyt töissä korvat höröllään kun puhuttiin leikkipuistoista. Yhdellä uimarannalla oli kuulema lasten leikkitelineiden lisäksi aikuisille kuntoiluvälineitä! Kuulosti loistavalta joten kun polkasin pyörällä pitkän työpäivän jälkeen kotiin niin nappasin neidin kyytiin ja taas mentiin! Kilometrejä kertyi tälle päivälle yhteensä ehkä n. 24. Ihan hyvä saldo. Ja energiaa piisaa vielä kirjoittamiseenkin. Energia taitaa lisääntyä sitä mukaan mitä sitä tuhlaa. Kovin epäjohdonmukaista..

En tarkalleen tiennyt minne olemme menossa, mutta ilma oli ihana niin ei paljon huolettanut vaikka ajaisimme harhaan. Joen vartta oli myös suht. helppo seurata, heh. Katselin matkalla että vastarannalla näkyi jokin uimaranta ja pari keinua joten ajattelin sen olevan tuo kuulemani. Siltaa ei kuitenkaan näkynyt joten jatkoimme matkaa etsimään joenylityspaikkaa. 


Hiekkatie muuttui asfaltiksi ja melkein henki salpautui ajatellessa että jotkut onnelliset asuvat noin kauniissa ympäristössä..  keskellä "harmaata" Helsinkiä, niinkuin olen sen mielessäni kuvittanut. Ihastellessani kesäistä kujaa avautui yhtäkkiä eteeni uimaranta telineineen ja kuntoiluvälineineen! Ei se ollutkaan se aiempi vastarannalla, (joka myöhemmin osoittautui Pakilan uimarannaksi) vaan tämä, siitä ei ollut epäilystäkään. Kyltistä luin että olimme nyt Tapaninvainion uimarannalla.





Neiti sai juosta hiekalla ja kiipeillä telineissä. Harmikseni telineet oli kuitenkin vähän isommille lapsille ja en päässyt kokeilemaan kunnolla kuntoiluvälineitä kun piti vahtiä ettei pieni marakatti tipahda parin metrin korkeudesta. Yhdessä treenailimmekin jalkaprässillä ja kaikenmaailman heilureilla. Aika loistopaikka! Rintalihasliikeet jäi vähän vajaammiksi, laitoin telineeseen liian ison painon..;)

Takaisin poljimme joen toista reunaa pitkin. Mahtavat maisemat sielläkin. Ensin vieressä laukkasi pari hevosta, yhtäkkiä hiekkatie kulki ihanan synkän kuusimetsän sisällä ja välillä taas ihan mielikuvitussademetsässä. Oikein pakahdutti päästä keskelle luontoa liikkumaan. Onneksi tämä Helsinki-kuvani alkaa viimein kirkastua.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Uudet Asicset eli Pinkit Popot

No nyt kelpaa!

Olen saanut tsemppiä taas ikuisuusprojektiini.. miksikä sitä nyt tänä päivänä saakaan kutsua.. laihdutus? Ei. Elämäntapamuutos? Ei. No jokatapauksessa ne valinnat mitä teen voivat pienentää minua. Ja uskokaa kun sanon, vähempikin riittäisi!!

Askel (tai mielummin tuhansia ja taas tuhansia) kohti tuota pienempää minuutta oli hankkia uudet popot. Edellisellä suunnistusreissulla tuskissani päätin että vanhat on aikansa eläneet ja ne saivat vielä metsän jäljiltä lämpimänä siirron paremmille lenkkimaastoille kaatopaikan sulotuoksuihin.

Kysyin nopeasti vinkkejä mistä popot kannattaisi ostaa, mutta kuten tavallista, kävelin kaikessa helppoudessa Prismaan. Ja sieltähän nämä uudet suloisuudet tarttui mukaan. Pinkit. Ihanat! Ensin ajattelin kovasti taistella vastaan tätä neonvärimuotia, mutta onhan se totta, että kun tuollainen väri vilahtaa joka askeleella silmäkulmassa niin siitä tulee hyvälle mielelle!

Prisman lenkkarihyllyllä asetin katseeni juuri niihin joissa luki aloittelevalle juoksijalle. Sopi mainiosti. Ja aloitin sovittelun keskihintaisista. Ensimmäiset oli parhaat. Sekin sopii. En jaksa kauheasti viettää aikaa sovittelemassa yhtään mitään. Ne oikeat kyllä tunnistaa. Ensimmäinen juoksulenkki on vielä edessä, mutta näitä ihanuuksia on jo ulkoilutettu useasti. Myös maata vasten, vaikka kuva antaa hieman erilaisen käsityksen.

Asics Patriot 6 Naisten juoksujalkine


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

TULE! LEIKI, LIIKU! 12.4.2014

Oltiin aivan ihanassa tapahtumassa lauantaiaamuna pikkuneidin kanssa! Se järjestettiin Metropoliassa Etelä-Haagassa. Siellä oli monia erilaisia pisteitä joissa touhuta ja aikuisille luentoja terveellisistä elämäntavoista, liikunnan ja ruoan merkityksestä. Laululeikkihuoneeseen sai jättää lapset hoitoon siksi aikaa kun luennot oli käynnissä auditoriossa. Itse en ujoa pikkuneitiä hennonnut jättää, joten luennoille en tällä kertaa päässyt osallistumaan.

Itsehän keskityimme lähinnä laulamiseen ja temppurataan! Loistavaa!

Minusta on ihanaa käydä pikkuneidin kanssa eri tapahtumissa. Ei kai kukaan äiti tai isä voi väittää viihtyvänsä ihan oikeasti aina samalla pihalla samoissa leikeissä.. vaihtelu on ihanaa ja varsinkin kun löytää näin suloisia tapahtumia. Onneksi on facebook.. siellä se tieto leviää. Lähitietolehdistäkin välillä kurkimme tapahtumasivuja. Vaikka arkielämä on tärkeintä niin arvostan kyllä kaikkea tällaista erilaista touhua paljon. Olen helposti kyllästyvää sorttia, mutta ehkä pitää alkaa ajatella sitä vahvuutena enemmän kuin heikkoutena. Kun kyllästyy niin alkaa etsiä jotain uutta innostavaa, eikä jää paikoilleen möllöttämään. Niin sen täytyy olla.

Lähtiessä täytimme palautelomakkeen ja saimme kotiin viemisiksi Metropolian kanssin josta löytyi tietoa maidosta ja vihkonen missä kerrotaan mistä maito tulee. Pikkuneidin lemppari oli röpelöpintainen pallo ja vauvanruoka tyrni-omena jota syötiin heti lounaan jälkeen jälkkäriksi.

Olipahan tästäkin äitistä kivaa leikkiä kerrankin! Yleensä meillä leikitään ikkunoiden tai vessan pesua.. onneksi pikkuneiti innostuu myös noista äitin tykkäämistä leikeistä!











tiistai 18. helmikuuta 2014

Hot jooga ja muuta jumppaa

Vapaus koitti! Perhe lähti mummilaan ja minulla on kaksi päivää vapaata. Vielä hetki sitten olisin miettinyt mitä herkkuja ostan kotiin ja mässytän niitä Emmerdalea katsellessa sohvannurkassa. Mutta tänään on toisin!

Ensin ajattelin että menen suoraan töistä siivoamaan! Miten ihanaa se onkaan kun tietää että kotiin palatessa siellä on täsmälleen yhtä siistiä kuin lähtiessä!! Oih! Mutta en taida ehtiä. Varasin näet jumppatunteja! Ja olen ihan innoissani! (saa nähdä miten jumpan jälkeen hymy hyytyy..hehe) Ensiksi juoksen supernopeasti kotiin hakemaan jumppatamineet, en tajunnut ottaa töihin mukaan kuin uimavehkeet. Ja sitten lähden heti kokeilemaan Bodybalance-tuntia ja suoraan siitä hot joogaan.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wow! Mä jaksoin! Ja tuntu hyvältä. Ja edelleen tuntuu. Huomenna on varmasti toisin, mutta ei auta, huomiselle on varattuna Zumba ja myöskin hot jooga. Joskus ajattelin että jooga on mahdottoman tylsää jossa vaan notkeat ihmiset kilpailee siitä kuka puhaltaa ilman ulos äänekkäimmin. Niin ärrrrsyttävää. Mutta tänään ei kukaan puhallellut äänekkäästi ja liikkeet oli ihanan venyttäviä eikä liian vaikeita tai liian nopeassa tahdissa. Body balance ja hot jooga tunnit eivät eronneet kovastikaan toisistaan, mutta oli ensimmäinen kerta koko elämässäni kun en kertaakaan katsonut kelloa. Jotain on tapahtunut! (ja ehdin muuten siivotakin kotona ennen jumppaan lähtöä)

Kaloreita olen syönyt tänään 1246, vielä saisi syödä jotain, mutta pelkään nykyään iltasyömistä kovasti. En osaa ottaa "jotain pientä" vaan syömisen ilo ja tuska jää päälle. Parempi olla ottamatta siis muuta kuin teekupponen hunajalla.

Mulla ei nyt ole kuvia siitä kun jumppatunneilla hiki lentää tai edes teekupposesta. Opettelen kuvaamaan hienoja kuvia sitten joskus toiste. Nyt ansaitusti sinne sohvannurkkaan!

torstai 19. syyskuuta 2013

Aloitteleva pyöräilijä

Syksy on tullut ja syksy on energistä aikaa! Kaivoin siis kypärän ja pari vuotta varastossa pölyyntyneen fillarin yksi aamu aivan hetken mielijohteesta esiin ja pyöräilin töihin! Matkaa on reippaat 8 kilometriä. Tunne oli mahtava, otin oikein rauhallisesti alkuun etten hikoilisi hulluna töissä. Vaatetuskin oli aivan perus työvaatetus, otin sentään vaihtopaidan mukaan. Olen täällä Helsingissä asuessani jotenkin karsastanut mielettömissä merkkivaatteissa pyöräileviä ihmisiä jotka painattaa tuhatta ja sataa eikä viittoile mennessään. Itsehän en sellaiseen ärsyttävään kastiin liity!

Tai sitten... Ensimmäinen työmatkapyöräily oli mukavaa, selvisin yhdellä n. kilometrin eksymisreitillä ja töissä oli hyvä mieli ja reipas olo koko päivän. Neljältä pakkasin kimpsut ja lähdin takaisin kotiin - kaatosateessa! Puolessavälissä autotien viertä polkiessa muutamat autot roikivat lätäköstä vettä päälle oikein kunnolla ja ei tuntunu missään! Oikein hymyilytti kun oli jo niin märkä että ei mitään väliä! Pitkässä ylämäessä painoin ykkösvaihteella hissukseen piitkän autojonon ohitse kun ne ruuhkassa raukat seisoivat. Yksi rekkakin kiihdytti ylämäkeen paljon minua hitaammin, mikähän olisi parempi kannuste läskille liikkujalle, heh! Koin myös ihmeellistä yhteenkuuluvuutta muiden hullujen sateessa polkevien kanssa. Ne ennen niin ärsyttävät pyöräilijät tuntuivat katsovan vastaantullessa silmiin ja jakavan jotain mystistä tsemppiä. Ja minä olin kaikista ehkä ärsyttävin, en muistanut näyttää suuntaviittauksia ja pyöräkin heilui kapealla polkupyöräväylällä välillä reunalta reunalle.


Kotiin tullessa minua paleli ja takapuoleen sattui. Ajattelin että kyllä tämä saa vähäksi aikaa riittää, täytyy aloittaa kevyesti joten ensi viikolla uudelleen. Oli kuitenkin loppujen lopuksi ihana olo ja sain heti kuuman suihkun jälkeen aivan mahtavan hampurilaisaterian! (Ettei vaan kalorit jää miinukselle..) Herra O-nykyinen koti-isi oli loihtinut mahtavat hampurilaiset ja lankkuperunat, enkä edes kuvaa malttanut ottaa ennen ensipuraisua. Pikkuisen tumma sämpylä ei kuulkaa haitannut yhtään. Hampurilainen oli  t ä y d e l l i n e n !

Tänä aamuna heräsin ihmeellisesti 20 minuuttia ennen kellon soittoa ja kuin automaattisesti katsoin ulos. Täydellinen pyöräilysää.. Eilisen sade ja reisien maitohapot oli jo unohtuneet ja kuin vahingossa pakkasin työvaatteet kassiin, otin suihkuvehkeet mukaan ja lähdin polkemaan: urheiluvaatteissa, kuin joku ärsyttävä tuhatta ja sataa painava pyöräilijä konsanaan :)




lauantai 20. huhtikuuta 2013

"Suunnistus on hyvä harrastus"

Katsoimme joskus vuoden alussa herra-O:n kanssa jotain random-ohjelmaa, jossa näimme suunnistajan kartan kera. Siitä virkosikin puheenaihe hetkeksi. Suunnitus on joskus koulussa kokeiltu harrastus, jota ei oikein pitänyt silloin minään, mutta molemmat ajattelimme suunnistuksen voivan olla hauskakin harrastus. Kuulin joskus vanhan lauluopettajani maininneen jollekin vähän lahjattomammalle laulajalle, että "suunnistus on hyvä harrastus". Hänen vetämänsä kuoro silloin oli opettajan letkautuksesta innostuneena yllättäneet johtajan ennen esitystä asettamalla otsalamput päähän. Olisinpa ollut näkemässä. Onneksi kyseinen lauluopettaja ei koskaan minulle suositellut suunnistusta, mutta löysinpä sen silti.

Mielestäni täydellinen harrastus voisi olla joku tämänlainen:

- joustava ajankohdalta
- innostava, ei liian tylsä
- kohtuullisen matkan päässä kotoa, mitä lähempänä sen parempi
- tarpeeksi hikoiluttavaa, muttei liian rankkaa
- sopivasti välineistä riippumatonta
- lapsen saisi tarpeen vaatiessa mukaan
- koiran saisi tarpeen vaatiessa mukaan

Suunnistus on aikalailla tuota kaikkea. Lisäksi rakastan metsässä samoilua ja olemme yrittäneetkin välillä käydä lenkillä eri paikoissa. Kävely ilman päämäärää ei kuitenkaan mielestäni ole kovin innostavaa. Varsinkaan jos ei tunne ympäristöä entuudestaan. Lenkit tahtovat jäädä kovin lyhyiksi. Nyt siis pelkään pahoin löytäneeni "sen oikean". Oh, hyvästi kilot! Metsä, täältä tullaan! Tutkin siis herra O:n kanssa käydystä keskustelusta intoutuneena suunnistuskurssitarjontaa Helsigin seudulla ja löysin yhden sopivan, mutta se oli suunnattu vain naisille. Ei muuta kun viestiä luotto-aktiiville Hulille ja homma oli selvä. Me kävisimme kurssin ja opettaisimme sitten miehillemme minkä opimme!

Keskiviikkoiltana klo 18 istuimme siis n. 30 muun naisen kanssa ulkoilumajan kahvilaan opiskelemaan karttamerkintöjä. Kurssissa tuli paljon uutta asiaa ja paljon palautui mieleen myös kouluajoilta. Vahvistui vain tunne, että oikeassa paikassa olen. Torstaina kurssi jatkui kun kokoonnuimme vesisateeseen ns. viuhkasuunnistukseen. Lunta oli vielä reiteen saakka paikoin metsässä kun harpoimme menemään pikkuruiset kartat kädessä. Viuhkasuunnistuksessa siis annettiin kartta ja rasti ja kun rastin oli löytänyt niin palattiin aina lähtöpisteeseen saamaan uusi kartta ja rasti. Yhden rastin "haku" tuntui nopeasti tylsältä ja jatkoinkin kolme rastia kerralla muutaman yksittäisen jälkeen. Aivan huomaamatta tuli käveltyä metsässä (vesisateessa) 1h 45min. Eikä tehnyt tiukkaakaan! Lopulta olin läpimärkä hymyilevä ja paleleva, koukkuuun jäänyt suunnistaja.

Helsingissä järjestetään lähes viikottain iltarasteja, joihin aion osallistua aina kuin voin! Pikkuneidin voi ottaa lyhyelle rastireissulle mukaan vaikka selkärepussa ja karvarouva osaa kävellä itsekin, helpottaa kummasti. Herra-O odottaa myös innolla ensimmäistä iltarastiaan. Kyllä nyt on koko perhe valmiina!  Ei muuta kun otsalamppujen ostoon! 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Olohuonejumppaa

Vielä hetki sitten ajattelin, että pikkuneiti on vaan niin liikkuvainen, ettei jaksa koskaan keskittyä piirrettyjen katsomiseen. "Huonoja" vanhempia kun ollaan niin olemme kuitenkin yrittäneet opettaa lastamme myös telkkarin tuijotukseen.. ainakin aamuisin kun meitä vielä nukuttaisi. Naapurini vinkkasikin pienen untuvatin tuijottavan animaatiota nimeltä Uki mielellään. Kokeilimme pariin otteeseen Ukin katselua ja kun se tuli tutuksi niin johan meilläkin taputetaan mukana ja hihkutaan innoissaan kun pupu tulee näkyviin. Edelleen Uki on ykkönen, vaikka muumeja enemmän pyydetäänkin kotona. Muumeissa taitaa olla parasta se, että me ymmärrämme mitä pikkuneiti pyytää ja alku- ja loppumusiikki. Juoni ei sinänsä ole tärkeä.. Jaan siis vinkin eteenpäin, kannattaa kokeilla jos haluaa hetken hengähdystauon joskus:
UKI: pupu tahtoo lentää

Ukin katselu ei kylläkään ole muuttanut pienokaista vähemmän liikkuvaiseksi. Me vanhemmat joudumme nykyään joskus koville, jännä että näin mukavuuden haluisille vanhemmille on syntynyt lapsi, jolla on meidän ja ehkä isovanhempienkin energiat yhteensä! Tai ainakin se saa meidät kaikki kuusi väsähtämään välillä, hehe.
Katsoin eilen telkkarista toisella silmällä ohjelmaa Kulta, sinusta on tullut pullukka tms. ja tunsin piston omassatunnossani jossain siellä syvällä rasvakuoren alla :D Päätin siis laittaa läskin taas liikkeelle ja alkaa jumpata olo huoneessa telkkarin ääressä. Jumppaaminen olikin hyvää ajanvietettä myös neidille. Sain tehtyä kiertolihasliikkeitä puoli-istuvassa asennossa, kiertämällä neitiä sylissä puolelta toiselle, pakaralihastreeninä toimi selinmakuuasento jalat koukussa ja lantion nosto - neiti painona. Mitä nopeammin pompahti sen hauskempaa. Tein myös punnerrusasento-treeniä. Eli olin valtavan hauska "tunneli". Naama punaisena, kädet ja vartalo suorana ja koitin pitää itseni ylhäällä niin ettei altaryömijä jää alle kun luovutan! Aika yksinkertaisia liikkeitä, mutta kyllä niistä hiki irtosi. Pikkuneiti oppi samalla uuden sanan: jumppa (pumppa) Minua käskettiin siis joka kerta jatkamaan kun koitin lopettaa: "Pumppaa" ja kun en heti totellut niin "pumppaapumppaa!" Taidamme kasvattaa tulevaa personal traineriä.

Olohuonejumppa voisi kyllä tulla tavaksi.





tiistai 26. maaliskuuta 2013

Inhokkiharrastus

Oi mikä auringon paiste! Ihana valo. Harmi että aivoni tulevat hieman perässä tässä kevätpöhinässä. Ainakin kovasti tuntuu väsyttävän. Nyt olisi neljäs päivä ilman päiväunia.

Sauvakävelykokeilu kylvi taas pienen laihdutussiemenen. Mainitsinkin jo aiemmin että olen aikamoinen pallero ja olen myös kova innostumaan laihduttamisesta ja ihan yhtä nopea kyllästymään siihen. Nyt voisi taas kevään kunniaksi innostua. Laihdutus on tällaiselle itsekurittomalle lollerolle yhtä piinaa. Kerran elämässäni olen onnistunut liikunnalla laihtumaan 6 kg. Se oli juhlaa se. Raskauden aikana teki vaan mieli porkkana- ja lantturaastetta ja kaikkea terveellistä ja paljon vähemmän kuin normaalitilassa niin synnytyssairaalasta lähdin kotiin 11kg kevyempänä kuin raskauden alussa.

Tuosta nopeasti laskettuna olisin siis 17 kg  kevyempi kuin "huippuhetkinäni". Ja pah. En ole ihan varma saiko pikkuneiti koskaan imetyksessä maitoa vai sen sijaan kaakaota. Suklaanhimo oli armoton! Ja jos ei kaapista löytynyt suklaata niin mikä tahansa sokerinen kelpasi. Normaalitilassa en näet syö karkkia ym. paljoakaan. Sokeri alkaa "ellottaa" nopeasti. Kun imetys oli ohi olin vielä yllättäen hieman miinuksella ennen kuin palasin normaaliin "ruoka on niin hyvää namnamnam" ja "enemmän suolaa" meininkeihin. Ja täällä ollaan taas. Huipulla tuulee.

Voisin kai sanoa jo, että harrastan laihdutu.. ei vaan harrastan laihduttamisen ajattelua. Käytännössä en laihduta. Kyse ei ole siitä ettenkö tietäisi miten se tehdään. Onhan minulla käytännön kokemus oikein syömisestä ihan 9kk ajalta ja maailma tulvii tietoa, usein enemmän kuin jaksaisi kuunnellakaan ;) En vain pysty hillitsemään itseäni. Kukas sitä opettaisi!? Joka ekstra suupalalla minä olen sekä voittaja että häviäjä.

Että näillä mennään. Saatan kirjoittaa siis laihtumisyrityksistä tännekin jonkin verran, mutta saattaa olla että tämä aihe hiljenee taas hetken päästä. Mutta nyt koittaa motivaatio taas hetkeksi nostaa päätään! Toivotaan sen pysyvän.


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Iltalenkki

Otin juuri iltahämärässä ISON harppauksen aikuisuuteen. Ikäähän on jo kolkyt ja risat joten kai se oli jo aikakin tämä uusi elämys kokea. Tässä se nyt tulee: kävin sauvakävelemässä!Olen jo pari vuotta sitten saanut lahjaksi sauvat Heinähatulta, mutta häpeäkseni täytyy myöntää, että niitä en ole edelleenkään paketista avannut. Tulin lomalle vanhemmilleni, eli mummo&pappa oy:n täyshoitolaan yhdeksi yöksi ukkelini mennessä treeneihin ja ollessa yötä poissa jo neljättä päivää viikon sisällä. Kiva päästä vähän muualle sen sijaan että pikkuneidin kanssa kaksin möllötettäisiin kotona.

Illalla päätin siis pikkuneidin puurohetken aikaan lähteä kokeilemaan papan esimerkkiä seuraten (papan kävelysauvoilla) tätä hassua suksetonta hiihtämistä. Ja se oli ihan mukavaa! Tähän asti olen miettinyt, että koska tuollaiseenkin olisi aikaa. Yleensä on kädet täynnä vaunun aisaa, siihen ei enää sauvat mahdu sohimaan millään. Koiran kanssa tulee maleksittua kadunvarsia haistellen useastikin ulkona, mutta olen ajatellut, että ei siinäkään voi sauvoja heilutella samaan aikaan. Se saattaisi kuitenkin olla mahdollista jos laittaisi remmin kiinni vaikka vyöhön. Ainakin kokeilemisen arvoista. Illalla kävellessä ulkona oli ihanan hiljaista ja rauhassa sai keskittyä keppikävelyyn ja liukasteluun jäisillä teillä. Kotona Helsingissä tuo rauhallinen ja hiljainen ilta ei päde samanlailla. Melusaaste kerrostaloalueemme suuremman valtaväylän välittömässä läheisyydessä kiristää kovasti kuulohermoa ja iltalenkin rauha ei ole samanlainen kuin täällä mummo&pappa oy:n pienemmässä kaupungissa rauhallisella omakotialueella.

Tällaisina hetkinä tulee kärsimättömäksi odotellessa koska me oikeasti muutamme kotiin ja löydämme paikkamme tässä elämässä. Mutta tekosyyt seis ja tässä ja nyt pyhästi lupaan lähteä testaamaan omat sauvani heti tällä viikolla!