keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tampereen tohinaa

Pääsiäisvaelluksen jatkoa. Pitkäperjantai oli melko pitkä. Aamu näet alkoi melko ikävästi jo klo 05:25 jonka jälkeen uni ei enää maistunut. Liekö pieni päänsäryn poikanen ja levoton olo syynä. Puoli yhdeksän herätin ukkelin ja nautimme aamiaisen hotellilla. Siellä oli tarjolla muuten nakkien, munakkaan ja pekonin lisäksi mustaamakkaraa, niinpä tietenki. Sekä tietenkin pakolliset rehut ym. leivät ja karjalanpiirakat. Itsehän join kahvia ja mehua ja söin vähän jugurttia marjoilla. Jotenkin teki mieli vaan jotain kirpsakkaa. Ja sitäkin tosi hitaaseen tahtiin.. Voi surku. No, ensi kerralla olen viisaampi (cocacolaaa!)

Melko nopeasti jatkoimme matkaa Hervannan suuntaan ukkelin serkkuselle. Päivän kohokohta lieni Hervannan Speakeasy! Mustamakkara on niin maistettu, Tampere on ehdoton siipikaupunki! Jännä juttu, että siivet ovat niin suosittuja Tampereella, muttei muualla Suomessa. Tiesittekö, että Tampereella ja sen lähiseudulla syödään lähes puolet kaikista Suomen kanansiivistä!? Tampereen siipihulluuden takana on tamperelainen Pekka Yli-Houhala. Kiitos Pekka!


22. Ken ”SMOKEY HAM” Eto alias ”TOKYO JOE”
Speakeasyn listalla on erilaisia hamppareita/sandwitchejä ja kanansiipiä. Niitä myydään 12/18/25/40/60 ja suuremmissa annoksissa ja tarjoillaan Texas Pete-kastikkeen ja varsiselleri ja porkkanatikkujen sekä aurajuustodipin kera valinnaisella tulisuudella. Itse valitsin 25 (liikaa!) siipeä ekstra vihannestikuilla ja medium kastikkeella. Ensimmäisellä kerralla en niin koukuttunut siipiin, mutta taitaa olla sama juttu niin ruoassa kuin musiikissakin, joskus toistot koukuttaa. Samoin kävi sushia ensimmäistä kertaa syödessä ja nyt voisinpa melkein elää siivillä ja sushilla. No ei vaan, liika on aina liikaa.

Tampereelta pääsimme kyydissä Lahteen mummilaan jossa pikkuneiti jo odotteli pihalla innokkaana äitiä ja isiä takaisin. Hyvin oli mennyt, saadaan kuulema mennä joskus toistekin. Jippii!!









2 kommenttia:

  1. Oliks nää sun ekat ruokaannoskuvat blogia varten? :) Ihan loistavaa! Noita siipiä pitää joskus mennä syömään, eikö Tampereella ollut joku toinenkin siipipaikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli joo ekat, hehe. Onneksi istuttiin sellasessa loossissa niin ei kukaan ehkä nähnyt :D Nii ja kavereille kerroin että tästä tulee nyt sit tapa.. ikinä ei saa aloittaa syömään ennen kuin saa bloggarilta luvan, tsihih!

      Poista