maanantai 8. huhtikuuta 2013

Olohuonejumppaa

Vielä hetki sitten ajattelin, että pikkuneiti on vaan niin liikkuvainen, ettei jaksa koskaan keskittyä piirrettyjen katsomiseen. "Huonoja" vanhempia kun ollaan niin olemme kuitenkin yrittäneet opettaa lastamme myös telkkarin tuijotukseen.. ainakin aamuisin kun meitä vielä nukuttaisi. Naapurini vinkkasikin pienen untuvatin tuijottavan animaatiota nimeltä Uki mielellään. Kokeilimme pariin otteeseen Ukin katselua ja kun se tuli tutuksi niin johan meilläkin taputetaan mukana ja hihkutaan innoissaan kun pupu tulee näkyviin. Edelleen Uki on ykkönen, vaikka muumeja enemmän pyydetäänkin kotona. Muumeissa taitaa olla parasta se, että me ymmärrämme mitä pikkuneiti pyytää ja alku- ja loppumusiikki. Juoni ei sinänsä ole tärkeä.. Jaan siis vinkin eteenpäin, kannattaa kokeilla jos haluaa hetken hengähdystauon joskus:
UKI: pupu tahtoo lentää

Ukin katselu ei kylläkään ole muuttanut pienokaista vähemmän liikkuvaiseksi. Me vanhemmat joudumme nykyään joskus koville, jännä että näin mukavuuden haluisille vanhemmille on syntynyt lapsi, jolla on meidän ja ehkä isovanhempienkin energiat yhteensä! Tai ainakin se saa meidät kaikki kuusi väsähtämään välillä, hehe.
Katsoin eilen telkkarista toisella silmällä ohjelmaa Kulta, sinusta on tullut pullukka tms. ja tunsin piston omassatunnossani jossain siellä syvällä rasvakuoren alla :D Päätin siis laittaa läskin taas liikkeelle ja alkaa jumpata olo huoneessa telkkarin ääressä. Jumppaaminen olikin hyvää ajanvietettä myös neidille. Sain tehtyä kiertolihasliikkeitä puoli-istuvassa asennossa, kiertämällä neitiä sylissä puolelta toiselle, pakaralihastreeninä toimi selinmakuuasento jalat koukussa ja lantion nosto - neiti painona. Mitä nopeammin pompahti sen hauskempaa. Tein myös punnerrusasento-treeniä. Eli olin valtavan hauska "tunneli". Naama punaisena, kädet ja vartalo suorana ja koitin pitää itseni ylhäällä niin ettei altaryömijä jää alle kun luovutan! Aika yksinkertaisia liikkeitä, mutta kyllä niistä hiki irtosi. Pikkuneiti oppi samalla uuden sanan: jumppa (pumppa) Minua käskettiin siis joka kerta jatkamaan kun koitin lopettaa: "Pumppaa" ja kun en heti totellut niin "pumppaapumppaa!" Taidamme kasvattaa tulevaa personal traineriä.

Olohuonejumppa voisi kyllä tulla tavaksi.





2 kommenttia:

  1. Mul on vielä parempi vinkki, melkein tunti Ukia putkeen: http://m.youtube.com/results?q=uki#/watch?v=r4-m1xH4m6c Ei sillä, että alentuisin moiseen ala-arvoiseen lapsenharhautusmetodiin kaivatessani hetken omaa rauhaa. Enpä. Mut ihan vaan, jos joku muu vaikka kehtais alentua. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos tiedosta!:D
      (kehtaisinkohan tähän sanoa että huomattu on ja testattu, en taida kehdata)

      Poista