Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. toukokuuta 2014

Stefans Steak House Helsinki

Lauantaina piti vähän irroitella. Takana oli ylityöpäivä ja ilma mitä mainioin.

Liikuimme Hulin kanssa keskustaan. Ravintolapäivä ei tälläkertaa houkuttanut, vaan ruokaa piti saada tuhdisti. Ja ilman hiilareita.. minun uusin villitys.


Emme olleet päättäneet ravintolaa etukäteen, joka oli varsinkin Hulille uutta, heh. Onneksi hänellä kuitenkin oli vaihtoehtoja takataskussa joista viimein Kappelin terassilla teimme päätöksen kävellä lähelle Helsingin kuulema parhaaseen pihviravintolaan: Stefan's Steakhouseen.

 Tilasin alkuun drinkin ohjeistuksella en pidä makeasta, mielummin hapanta ja Huli taas päinvastoin. Drinkki ei ollut makea, mutta eipä paljon muutakaan.. mauton. Hulin passion-drinkki oli kuulema hyvää, mutta pieni.


Pääruaksi valitsin suomalaista härän sisäfilettä. Pihviäpaikkana tuota ei ole turhaan kehuttu, pihvi ihan suli suussa. Vieläkin kaduttaa, etten ottanut kypsyydeksi mediumia, vaan medium+. Täytynee mennä toiste korjaamaan virhe.  Lisukkeeksi valitsin caesar-salaatin (jonka kivikovat krutongit sai Huli - ne hiilarit) ja valkosipuli-persilja maustevoin. Parmesanperunat on pakko maistaa vielä joskus, ne näytti naapuripöydässä aivan ihanilta..


Tykkäsin paikan tunnelmasta ja sisustuksesta. Jopa niin paljon, että lähtiessämme jäimme vielä istumaan jälkkäridrinkeille kadun puolelle aivan ihanille nojatuoleille. Ja tarjolla oli iso maljakollinen Hubbabubbaa. Suosittelen.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pizzasunnuntai!


Ihanaa saada ihania ihmisiä kylään ja hauskaa tekemistä, eli syömistä ja höpöttelyä. Mukava sunnuntai!

Sain lisäksi Hulilta taas kerran erittäin tarpeellista teknistä blogitukea, hän onkin koko blogiajatuksen aivoihini istuttanut. Hänen avullaan sain sivupalkkiin nyt hakukentän ja suosituimpien kirjoitusten linkit sekä oikotien helpompaan kuvien latailuun blogiin. Niin hianoa ja helppoa! Kiitos! Niin ja kokeile ihmeessä kohtaa jossa voit tilata uudet postaukse sähköpostiisi. Löytyy oikeasta reunasta heti suosituimpien tekstien alta ->

Kävin lauantaina hieman ennen kauppojen sulkemisaikaa ostamassa hurjan määrän pizzan päällisiä joista väsäsimme Herra ja Rouva Longfieldin kanssa siis muhkeita ja herkullisia pizzoja. Jokainen sai tehdä oman näköisensä. Aamupäivällä tunsin itseni superäidiksi, koska huitasin valmiiksi ennen lapsen- ja koiranulkoilutusta Coleslaw-salaatin (ilman sitruunoita) sekä supermaukkaan tomaattikastikeen  (vaikka itse sanonkin). Siihen tuli hieman aurinkokuivattujen tomaattien basilikaöljyä sekä pari niistä tomaateista, tomaattimurskatölkki, valkosipulia, tuore tomaatti, puolikas sipuli ja hieman valkoviinietikkaa, suolaa ja mustapippuria. Keitin kastiketta pitkään kokoon ja lopuksi survoin sauvasekoittimella.







Huli ja Herra Longfield saapuivat iltapäivällä juomien kera. Alkumaljaksi nautimme kuohuviiniä. Ajattelin hauskana tyttönä, että on kiva että pikkuneitikin pääsee osallistumaan alkumaljaan, joten kaadoin hänelle pikkusen maitoa muoviseen kuohuviinilasiin. Nopeana tyttönä pikkuneiti nappasi jalasta heti kiinni ja lasi alkoi kaatua hänen päälleen. Minä aloin tietenkin äkkiä pelastamaan pikkuneidin vaatteita kastumiselta ja kauhealta siivousurakalta ja tarrasin kaatuvaan lasiin tehden nopean vastaliikkeen. Näen edelleen kuin hidastettuna kun maito otti oikein kunnon hyökyaalto lähdön pöydän yli suoraan päin Herra Longfieldiä ja laskeutuen osaksi alkudrinkkeihimme! Pikkuneiti ei kastunut. Pöytä ja rucolat saivat maitokosteutuksen. Ja skumppa juoksettuneella maidolla oli kyllä vähän ällöä. Huli sai napatuksi vahingossa kuvan pisaroiden lennosta:

Yksi skumppalasi on jo saanut maitopeiton, loput vasta matkalla
Pizzojen paisto tapahtui uunissa pizzakivellä. Meillä on Chez Mariuksesta ostettu Bagesten pizzakivi. Oikeastaan meillä on niitä kaksi ja ne ovat molemmat haljenneet. Ensimmäisen kivi halkesi muistaakseni toisella käyttökerralla, jolloin reklamoin asiasta ja sain erinomaisen asiakaspalvelun siivittämänä uuden tilalle. Paketista oli kuulema jäänyt varoitus, että kivelle ei saa osua yhtään kosteutta.. No, seuraava kivi halkesi jo ensimmäisellä käyttökerralla, ilman että ainakaan huomasimme kosteuden osuneen siihen. En jaksanut enää reklamoida, vaikka kummastutti halkeaman täsmälleen sama muoto kuin edellisellä kerralla.

Paistoimme pizzamme toisella haljenneista kivistä. Tämä aiheutti kokkailussa monia sydämentykytyksiä. Puulastalla täytyi muistaa varata tarpeeksi paljon jauhoja, että myös täytteiden kanssa pizza liikkuu lastan päällä. Pohjassa ei saa olla reikää josta kosteus voisi karata kivelle, eikä uuniin pizzaa laittaessa yhtään ainutta juustomurua pääse pompsahtamaan pizzan päältä karkuun. Lisäksi kiven halkeaman kanssa piti varoa, ettei pizzapohja jää kiinni siihen kohtaan. Jostain kumman syystä meillä ei käytetä pizzakiviä noin normaali "pizza-arjessa". Ainoastaan silloin kun tulee ahkeria ja seikkailunhaluisia kavereita kylään. Jännä muuten, että nämä pizzaillat ovat keskittyneet kesäaikaan. Muistan sen siitä, koska uuni on pitkään päällä 300 asteessa ja meillä läpivedottomassa kaksiossa on ollut kovin lämmin tunnelma joka kerta. Vaikka yksi pizza paistuu rapeapohjaiseksi ja herkulliseksi jo noin viidessä minuutissa, on pizzat niin pieniä että jokainen paistaa niitä useamman kuin yhden ja täytteiden päättämiseen ja asetteluun menee tietenkin harkinta-aikaa :)







Pikkuneidille maistui mainiosti kinkku-tomaatti-ananas-sipuli "-pista". Herra-O:lla taisi kuitenkin olla parhaat pizzat, ainakin hän oli tuskaisimman oloinen syömisen jälkeen liian täyden mahan vuoksi.



keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Tehomummo ja ternimaito

Kävimme pikkuneidin mummolassa moikkaamassa pohojammaan serkkusta, eli suunnilleen pikkuneidin ikäistä siskonityttöä. Ja vähän siskoakin :) Pikkuiset näkevät suhteellisen harvoin ja heidän yhdessäoloaan onkin hauska seurata, miten se kehittyy ja monipuolistuu joka kerta. Pikkuneiti on kovasti mummon perään siellä kyläillessämme ja tällä kertaa hän sai pitää sylipaikkansa aika hyvin, koska kylässä olivat myös serkkusen toiset isovanhemmat isänsä puolelta. Sylejä siis riitti! Karvarouvakaan ei ujostellut vaan hyppäsi sille tuntemattoman vaarin syliin niinkuin olisivat parhaita kavereita. Ja kyllä kannatti, rapsutuksia irtosi.

Nuo serkkusen isovanhemmat ovatkin ihan oikeita maatalon asukkeja. Maatalon emäntä ja isäntä! Heillä oli juuri lehmät poikineet ja tuliaisina toivat vanhemmilleni ternimaitoa ison tönikän. Eli litratolkulla tuota taikamaitoa, josta jotkut ihmiset maksavat maltaita. Tehomummo, jonka kanssa aiemmin tehtiin karjalanpiirakoita, sai idea tehdä maidosta kotijuustoa. Ei muuta kun sotkotetaan maito ja hieman suolaa sekaisin ja kypsytetään uunissa n. tunnin verran, vai olikohan se pari tuntia.. no mutta kuitenkin, siitä tuli valtavan pehmeää ja makoisaa juustoa! Eipä onnistuisi varmaan kevytmaidolla.

Ja valmiista juustosta unohtui ottaa kuva, koska sen syöminen oli mukavampaa!



torstai 18. huhtikuuta 2013

Tallinna, ravintola Leib Resto ja Aed


Valitsimme ravintolan Viron 50 parasta ravintolaa listalta. Ystäväni pommitti muutamalla hyvällä vaihtoehdolla, joita ei ollut vielä kokeillut ja minä sitten valkkasin parhaan! Ja kyllä täytyy sanoa että tyytyväisiä oltiin!

Ravintola johon päädyimme oli Leib Resto ja Aed vanhassa kaupugissa, mutta hieman syrjempänä keskustorin vilskeestä. Ravintola oli elämys. Sisälle kuljettiin hämyisen puistontapaisen läpi, linnanmuurien ympäröimänä. PIhalla oli jostain ihme syystä Sean Conneryn pää pölkyllä..



Sisustusta jaksoimme kehua lattiasta kattoon. Se oli mielenkiintoinen sekoitus erittäin vanhaa ja modernia. Katosta riippui pallonmuotoiset lamput, mutta ne olivat kiinni vanhoissa vesiputkissa. Seinät olivat lautaa, joka kasana olisi näyttänyt jätelaudalta, mutta seinään sopi kuin nakki silmään (tässä taas minun sivistyneet kuvailutaidot). WC:n edessä oli odotustila, jossa seisoi kolme eri pituista koivupölliä, joiden päässä oli yksinkertaisesti hehkulamput pystyssä. Eräänlainen jätkänkynttilä. Ikkunat vanhan tiilirakennuksen kaarevat syvät ja jätetty lähes koskemattomaksi, pelkästään ohut läpikuultava vaaleampi rappaus päällä. Istuimme mukavilla puutuoleilla, joiden päällä oli lampaanvillapeite.

Ruoka oli myös erittäin aitoa. Aito on paras sana kuvaamaan. Se ei ollut mitenkään erityisen maustettua, vaan ruoan omat maut saivat toimia maun antajana, ja sehän toimii (lähes) aina. En ollut koskaan aiemmin maistanut sipulikeittoa, joten nyt oli korkea aika. Se oli oikein maukasta, mutta puolet olisi riittänyt. Lautaselle jäi aika satsi. Liiallisesti kerralla syötynä maku toistuu liikaa ja raikkaus välissä puuttuu.

Pääruokani oli pihvi. Ehkä melko tylsä valinta, mutta nykyään kun pääsen kovin harvoin kuitenkin kunnolla ulos syömään, en uskalla kokeilla useinkaan mitään uutta. Ja mieleni tekee aina mieli pihviä. Joten sallittakoon se minulle. En ajatellut ihan loppuun asti menu kokonaisuuttani, koska myös pihvin kanssa tuli sipulia jota ei oikein enää tehnyt sopan jälkeen mieli.Ystäväni söi kuhaa, joka oli kuulema myös erinomaista. Tarjoilijamme Hansin suosittelema viini oli täy-del-li-nen! Käsittämättömän hyvää. Hyvä etten alkanut itkeä kun se loppui. Siinä oli kaikki hyvä, mikä punaviinissä tuoksuu tai maistuu, eikä mitään karvautta, tanniinisuutta tai muuta liikaa. Siis aivan kuin samettia. Palvelu ravintolassa oli erinomaista, joten uskalsin pyytää Hansilta viinin nimeä paperille: Laudum Gran Reserva 2003, Espanjan Alicantesta. Siinäpä seuraava matkakohde! Viinitila!

Estonian beef fillet

 Pan fried pike perch
Olen alkanut rakastaa Crème brûléetä ja sen nappasin listalta jo ravintolaa päättäessä. Crème brûlée with black bread kuulosti hieman oudolta ja luulinkin aluksi että kyseessä oli kirjoitusvirhe, varsinkin kun vanukkaan päällä oli mustaviinimarjoja. Seassa kuitenkin tuntui hieman leipänmurusen oloisia paloja, jotka toivat hauskaa koostumusta ja maistuivat hyvältä. Ja päällinen oli aivan rapsahtavan rapea, nam!
Crème brûlée with black bread
Suosittelemme siis lämpimästä Leib-ravintolaa. Se kodikkuus ja lämmin tunnelma on nähtävä ja koettava itse.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tampereen tohinaa

Pääsiäisvaelluksen jatkoa. Pitkäperjantai oli melko pitkä. Aamu näet alkoi melko ikävästi jo klo 05:25 jonka jälkeen uni ei enää maistunut. Liekö pieni päänsäryn poikanen ja levoton olo syynä. Puoli yhdeksän herätin ukkelin ja nautimme aamiaisen hotellilla. Siellä oli tarjolla muuten nakkien, munakkaan ja pekonin lisäksi mustaamakkaraa, niinpä tietenki. Sekä tietenkin pakolliset rehut ym. leivät ja karjalanpiirakat. Itsehän join kahvia ja mehua ja söin vähän jugurttia marjoilla. Jotenkin teki mieli vaan jotain kirpsakkaa. Ja sitäkin tosi hitaaseen tahtiin.. Voi surku. No, ensi kerralla olen viisaampi (cocacolaaa!)

Melko nopeasti jatkoimme matkaa Hervannan suuntaan ukkelin serkkuselle. Päivän kohokohta lieni Hervannan Speakeasy! Mustamakkara on niin maistettu, Tampere on ehdoton siipikaupunki! Jännä juttu, että siivet ovat niin suosittuja Tampereella, muttei muualla Suomessa. Tiesittekö, että Tampereella ja sen lähiseudulla syödään lähes puolet kaikista Suomen kanansiivistä!? Tampereen siipihulluuden takana on tamperelainen Pekka Yli-Houhala. Kiitos Pekka!


22. Ken ”SMOKEY HAM” Eto alias ”TOKYO JOE”
Speakeasyn listalla on erilaisia hamppareita/sandwitchejä ja kanansiipiä. Niitä myydään 12/18/25/40/60 ja suuremmissa annoksissa ja tarjoillaan Texas Pete-kastikkeen ja varsiselleri ja porkkanatikkujen sekä aurajuustodipin kera valinnaisella tulisuudella. Itse valitsin 25 (liikaa!) siipeä ekstra vihannestikuilla ja medium kastikkeella. Ensimmäisellä kerralla en niin koukuttunut siipiin, mutta taitaa olla sama juttu niin ruoassa kuin musiikissakin, joskus toistot koukuttaa. Samoin kävi sushia ensimmäistä kertaa syödessä ja nyt voisinpa melkein elää siivillä ja sushilla. No ei vaan, liika on aina liikaa.

Tampereelta pääsimme kyydissä Lahteen mummilaan jossa pikkuneiti jo odotteli pihalla innokkaana äitiä ja isiä takaisin. Hyvin oli mennyt, saadaan kuulema mennä joskus toistekin. Jippii!!









keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Piirakkaa karjalasta


Pakko tähän alkuun mainita, että ihana tämä uusi leluni! Kirjoitan postauksen alkua pikkuläppärilläni Z-junassa pikkuneidin nukkuessa rattaissa. Juuri tällaisia tilaisuuksi varten tämän hommasinkin. Muuten niin tylsä junamatka muuttui hetkessä miellyttävämmäksi.

Tänään matkustamme siis jälleen kerran täysihoitola mummo&pappa residenssiin ja huomenna on niinkin erikoinen tilanne, lähes vuoden jälkeen, että minä ja mieheni yövymme kahdestaan hotellissa Tampereella! Wou! Valkkasimme omenahotellin sijaan ihan oikean hotellin (minä sain päättää..) eli käydään testaamassa Sokos hotelli Ilves vaikka se hieman enemmän maksoikin. Luvassa siis kaikkea jännää ja pikkuläppäri seuraa mukana! Hurraa!

Mummolassa pääsi heti paikalla hommiin. Taikinat oli vaivattu ja puurot keitetty ja niin minä tyttö leivoin ihan ensimmäisen karjalanpiirakkani! Piirakat maistuivat erityisen hyville, rapsakat makoisat piirakat ripauksella hyvää tunnelmaa!












 Ja tässä lopputulos. Tätä kirjoittaessa pino on jo poissa. NAM!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Inhokkiharrastus

Oi mikä auringon paiste! Ihana valo. Harmi että aivoni tulevat hieman perässä tässä kevätpöhinässä. Ainakin kovasti tuntuu väsyttävän. Nyt olisi neljäs päivä ilman päiväunia.

Sauvakävelykokeilu kylvi taas pienen laihdutussiemenen. Mainitsinkin jo aiemmin että olen aikamoinen pallero ja olen myös kova innostumaan laihduttamisesta ja ihan yhtä nopea kyllästymään siihen. Nyt voisi taas kevään kunniaksi innostua. Laihdutus on tällaiselle itsekurittomalle lollerolle yhtä piinaa. Kerran elämässäni olen onnistunut liikunnalla laihtumaan 6 kg. Se oli juhlaa se. Raskauden aikana teki vaan mieli porkkana- ja lantturaastetta ja kaikkea terveellistä ja paljon vähemmän kuin normaalitilassa niin synnytyssairaalasta lähdin kotiin 11kg kevyempänä kuin raskauden alussa.

Tuosta nopeasti laskettuna olisin siis 17 kg  kevyempi kuin "huippuhetkinäni". Ja pah. En ole ihan varma saiko pikkuneiti koskaan imetyksessä maitoa vai sen sijaan kaakaota. Suklaanhimo oli armoton! Ja jos ei kaapista löytynyt suklaata niin mikä tahansa sokerinen kelpasi. Normaalitilassa en näet syö karkkia ym. paljoakaan. Sokeri alkaa "ellottaa" nopeasti. Kun imetys oli ohi olin vielä yllättäen hieman miinuksella ennen kuin palasin normaaliin "ruoka on niin hyvää namnamnam" ja "enemmän suolaa" meininkeihin. Ja täällä ollaan taas. Huipulla tuulee.

Voisin kai sanoa jo, että harrastan laihdutu.. ei vaan harrastan laihduttamisen ajattelua. Käytännössä en laihduta. Kyse ei ole siitä ettenkö tietäisi miten se tehdään. Onhan minulla käytännön kokemus oikein syömisestä ihan 9kk ajalta ja maailma tulvii tietoa, usein enemmän kuin jaksaisi kuunnellakaan ;) En vain pysty hillitsemään itseäni. Kukas sitä opettaisi!? Joka ekstra suupalalla minä olen sekä voittaja että häviäjä.

Että näillä mennään. Saatan kirjoittaa siis laihtumisyrityksistä tännekin jonkin verran, mutta saattaa olla että tämä aihe hiljenee taas hetken päästä. Mutta nyt koittaa motivaatio taas hetkeksi nostaa päätään! Toivotaan sen pysyvän.