Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuneiti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuneiti. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. kesäkuuta 2014

Vantaanjoen rannoilla

Järkytyin juuri missä ihmeen kuplassa olen elänyt nämä vuodet Helsingissä. Miten en ole koskaan aiemmin nähnyt mitä kaikkea kaunista täältä löytyy!?

Turvaistuin pyöräntarakalle taisi olla tämän kevään ehdottomasti paras kirppariostos. Sillä on ollut käyttöä jo vaikka kuinka paljon vaikka ehkä hieman ajattelin että näinköhän jää käyttämättä.. eihän me käydä koskaan missään. Mutta mikälie kesäpörriäinen on saanut oikein innostumaan pyöräretkistä eri paikkoihin. Mitä kauemmas, sen hauskempaa!


Olin pitänyt töissä korvat höröllään kun puhuttiin leikkipuistoista. Yhdellä uimarannalla oli kuulema lasten leikkitelineiden lisäksi aikuisille kuntoiluvälineitä! Kuulosti loistavalta joten kun polkasin pyörällä pitkän työpäivän jälkeen kotiin niin nappasin neidin kyytiin ja taas mentiin! Kilometrejä kertyi tälle päivälle yhteensä ehkä n. 24. Ihan hyvä saldo. Ja energiaa piisaa vielä kirjoittamiseenkin. Energia taitaa lisääntyä sitä mukaan mitä sitä tuhlaa. Kovin epäjohdonmukaista..

En tarkalleen tiennyt minne olemme menossa, mutta ilma oli ihana niin ei paljon huolettanut vaikka ajaisimme harhaan. Joen vartta oli myös suht. helppo seurata, heh. Katselin matkalla että vastarannalla näkyi jokin uimaranta ja pari keinua joten ajattelin sen olevan tuo kuulemani. Siltaa ei kuitenkaan näkynyt joten jatkoimme matkaa etsimään joenylityspaikkaa. 


Hiekkatie muuttui asfaltiksi ja melkein henki salpautui ajatellessa että jotkut onnelliset asuvat noin kauniissa ympäristössä..  keskellä "harmaata" Helsinkiä, niinkuin olen sen mielessäni kuvittanut. Ihastellessani kesäistä kujaa avautui yhtäkkiä eteeni uimaranta telineineen ja kuntoiluvälineineen! Ei se ollutkaan se aiempi vastarannalla, (joka myöhemmin osoittautui Pakilan uimarannaksi) vaan tämä, siitä ei ollut epäilystäkään. Kyltistä luin että olimme nyt Tapaninvainion uimarannalla.





Neiti sai juosta hiekalla ja kiipeillä telineissä. Harmikseni telineet oli kuitenkin vähän isommille lapsille ja en päässyt kokeilemaan kunnolla kuntoiluvälineitä kun piti vahtiä ettei pieni marakatti tipahda parin metrin korkeudesta. Yhdessä treenailimmekin jalkaprässillä ja kaikenmaailman heilureilla. Aika loistopaikka! Rintalihasliikeet jäi vähän vajaammiksi, laitoin telineeseen liian ison painon..;)

Takaisin poljimme joen toista reunaa pitkin. Mahtavat maisemat sielläkin. Ensin vieressä laukkasi pari hevosta, yhtäkkiä hiekkatie kulki ihanan synkän kuusimetsän sisällä ja välillä taas ihan mielikuvitussademetsässä. Oikein pakahdutti päästä keskelle luontoa liikkumaan. Onneksi tämä Helsinki-kuvani alkaa viimein kirkastua.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

TULE! LEIKI, LIIKU! 12.4.2014

Oltiin aivan ihanassa tapahtumassa lauantaiaamuna pikkuneidin kanssa! Se järjestettiin Metropoliassa Etelä-Haagassa. Siellä oli monia erilaisia pisteitä joissa touhuta ja aikuisille luentoja terveellisistä elämäntavoista, liikunnan ja ruoan merkityksestä. Laululeikkihuoneeseen sai jättää lapset hoitoon siksi aikaa kun luennot oli käynnissä auditoriossa. Itse en ujoa pikkuneitiä hennonnut jättää, joten luennoille en tällä kertaa päässyt osallistumaan.

Itsehän keskityimme lähinnä laulamiseen ja temppurataan! Loistavaa!

Minusta on ihanaa käydä pikkuneidin kanssa eri tapahtumissa. Ei kai kukaan äiti tai isä voi väittää viihtyvänsä ihan oikeasti aina samalla pihalla samoissa leikeissä.. vaihtelu on ihanaa ja varsinkin kun löytää näin suloisia tapahtumia. Onneksi on facebook.. siellä se tieto leviää. Lähitietolehdistäkin välillä kurkimme tapahtumasivuja. Vaikka arkielämä on tärkeintä niin arvostan kyllä kaikkea tällaista erilaista touhua paljon. Olen helposti kyllästyvää sorttia, mutta ehkä pitää alkaa ajatella sitä vahvuutena enemmän kuin heikkoutena. Kun kyllästyy niin alkaa etsiä jotain uutta innostavaa, eikä jää paikoilleen möllöttämään. Niin sen täytyy olla.

Lähtiessä täytimme palautelomakkeen ja saimme kotiin viemisiksi Metropolian kanssin josta löytyi tietoa maidosta ja vihkonen missä kerrotaan mistä maito tulee. Pikkuneidin lemppari oli röpelöpintainen pallo ja vauvanruoka tyrni-omena jota syötiin heti lounaan jälkeen jälkkäriksi.

Olipahan tästäkin äitistä kivaa leikkiä kerrankin! Yleensä meillä leikitään ikkunoiden tai vessan pesua.. onneksi pikkuneiti innostuu myös noista äitin tykkäämistä leikeistä!











perjantai 28. helmikuuta 2014

Pikkuneiti mallina

Myönnetään, olen sen verran perso huomiolle että joskus pikkutyttönä unelma-ammattini oli malli. Nykyään en mahtuisi edes XL-sellaisten vaatteisiin (vielä..) mutta onneksi meillä on tuo suvunjatke!

Ja ehkä ennen kuin laitan pikkuneidin mallikansiota Guccille postissa niin koitetaan jotain vähän lähempää. Prisma ja heidän vaatemerkkinsä Ciraf etsivät joukkoonsa lapsitestaajia muutamille ulkovaatteille. Ja jos en ole aiemmin kertonut niin olenhan ammatiltani testaaja. Eli mielestäni tuo duuni sopisi pikkuneidille kuin nakki silmään! Ei omena kauas puusta putoaisi.. kauheasti ruokaan viittaavia vertauksia, heh. Kuitenkin koitan siis päästä testailemaan heidän kuravaatteitaan. Saapi nähdä. Aika mahdoton tehtävähän se on, koska heitä varmaan on kovin monta kiinnostunutta ja neljä tattiaista valitaan, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja katsokaahan näitä kuvia, oliskohan haalarille käyttöä kun villakangastakissa saa hiekkalaatikollakin telmiä!? (ainakin pesuaineelle on)




sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Mustan huumorin kehtolaulu


Jos musta, lopussa överiksi menevä, huumori ei uppoa, en suosittele kuuntelemaan seuraavaa tuutulaulua.

Mutta jos välillä tuntuu, että pienen vauvan/taaperon kanssa tarvitsee synkempääkin huumoria jaksaakseen taas aamuun saakka - kaikella rakkaudella - saatat tykästyä tähän kappaleeseen ja ehkä naurahtaa salaa, niinkuin minä tein..

Hyvää yötä kaikki pilttien väsyneille vanhemmille loistavan pianistin ja humoristin, Tim Minchinin tahtiin.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Liukueste, Sock Stop

Shoppailusta yhtenä vapaailtanani tarttui mukaan joka äidin elämänhelpottaja! Kuulin tästä ihmeaineesta perhekerhossa, enpä olisi itse ikinä keksinyt mennä askarteluliikeeseen kysymään liukuestemöhnää jolla voi laittaa itse liukuesteet niin sukkiin kuin sukkahousuihin.

Ostin siis sukkien ja sukkahousujen jalkapohjan alle tursotettavaa mössöä, joka estää liukastumisen. Olen tähän saakka yrittänyt tuloksetta etsiä kivoja sukkahousuja, joissa olisi liukuesteet jalkapohjien alla jarruttamaan pikkuneidin vauhtia.

Kokeilin ainetta vähän jo nypyttyneihin  sukkiksiin näin testiksi. Aika kauan sen täytyy antaa kuivua.. 10-12h. Aika paksut liukuesteet tuli, mutta ei näytä häiritsevän ja neidillä on myös aika kova vauhti niin jarrua saakin olla. Stoppiaine kestää konepesun 40 asteessa.


 
  

Muistathan , että vielä tänään ehtii osallistua Beanie-aamiaislahjakorttien arvontaan! Huomenna torstaina ilmoitetaan voittajat!



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä!


Äitienpäivän aatto oli yllätyksellinen. Herra-O ilmoitti että saan pitää hauskaa ja mennä jonnekin jos haluan. Olin jo lannistunut, että kukaan ei lähde tekemään minun kanssani mitään, kunnes 140km uusi ystäväni hyppäsi junaan ja treffasimme asemalla! Siitä lähti sellainen ilotteluputki, että aamulla olin kotosalla vasta auringon noustua. Ja mukavaa oli! Ihanaa että elämääni tupsahti noin extempore-ihminen!

Kuva: Ehkä hieman muutan tällasten aamiaisten ääreenHeräsin sängyssä Herra-O:n sähköpianolla äänittämään Whiter Shade of Pale-kappaleeseen. Itsehän en osaa pianolla äänittää, mutta maailman makeimmat naurut saimme kun huomasimme, että pikkuneiti osaa!! Hän oli kyseisen säestyksen päälle saanut äänitettyä oman stemmansa. Musiikista oli tullut hetkessä hieman elävämpää. Sain myös ihanan salaattibrunssin parvekkeelle tarjoiltuna ja äidin lellipäivän kunniaksi söimme pikkuneidin välipalaksi banaania ja mandariinia sohvalla muumeja katsellen, ja kiinalainen ruoka on tulossa hetkenä minä hyvänsä kotiinkuljetettuna. Vapaapäivä! Tsihih!


Maailman kaunein kortti <3



maanantai 6. toukokuuta 2013

Myrskynmerkkejä ja luovaa taukoa

Harmittaa kun kirjoittaminen kärsi kovin pitkän tauon. Blogitekstien kirjoitus on kuitenkin ollut päivittäin mielessä, on tähän jo koukkuun jäänyt. Nyt kun itse poden pikkuneidiltä saamaani flunssaa ja Herra-O on muskarissa voinen kirjoittaa rauhassa pari riviä selityksiä, miksi kirjoitus on jäänyt.

Pikkuneidin nukahtamisvaikeuksien jälkeen on tunnin kestäneet huudot helpottaneet, mutta edelleen nukahtamishetki on kärsinyt jonkinlaisen inflaation. Nykyään vieressä nukuttajan käsi pitää olla pikkuneidin käytettävissä. Sitä se sitten kovasti puristaa ja halaa eikä suostu päästämään irti ennen kuin uni on oikein syvää. Toisaalta söpöä, mutta miten ihmeessä lapset saadaan nukahtamaan itse?! Ehkä sitten teini-iässä äidin kättä ei enää kaivata.. Nukahtamisvaikeudet heijastuvat myös suoraan yöhön. Meidän lempivaihe - "nukutaan läpi yön" on edelleen tauolla. Pikkuneiti herää öisin useasti vaatimaan kättä puristettavaksi. Ja joskus sekään ei kelpaa. Joten kyllä, väsyttää.

Lisäksi manaaja-episodin jälkeen lähdin karkuun kotoa pikkuneidin mummolaan jossa heti alkutöikseni tartuin haravanvarteen ja kaivelin nurmeen uponneita kivilaattoja ja asettelin niitä uudelleen. Myllääminen oli niin mukavaa, että lopulta muutaman päivän multasormiloman jälkeen palasin Helsinkiin pikkuteitä ajellen ja imin itseeni peltomaisemia minkä ehdin. Palatessa tuttuun betonipihaan olin psyykannut itseni sellaiseen Helsinki-inhoon, että oksat pois. Seuraavat päivät menivät kuin unessa, inhoten kaikkea likaista ja kylmää ympärillä. Tämä tietenkin kirvoitti tulenkatkuisia keskusteluja Herra-O:n kanssa ja heijastui kaikkeen. Blogin kirjoituskaan ei maistunut, koska en halua kirjoittaa marmatusblogia. Herra-O parka ei ehkä päästä meitä enää mummolaan..

Nyt tilanne on sen verran rauhoittunut, että sukulaistyttöni 16v  kanssa vietettiin täydellinen lauantai shoppaillen ja lintsikauden avauksella ja iltasella yllättäen saatiin vielä ystävältämme pianistisedältä kutsu Voice of Finland konserttiin, jossa käytiin kuuntelemassa finalisteja. Antti Railio niin ansaitsi voittaa. Hänen kanssaan haluaisin laulaa Freddie Mercuryn Barcelona-kappaleen :)


Täydellisen lauantain jälkeen olin jo sormet syyhyten tulossa kirjoittamaan ihanasta päivästä, mutta sunnuntaihin herätessä olo oli vähemmän loistelias tukkoisen nenän ja kuumeisen olon myötä. Mutta tästä se taas lähtee olon paranemisen myötä. Ja kun saisin vielä haettua kamerani mummolasta niin saisi elävämmän näköistä tekstiä!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kotikutoinen manaaja-elokuva

Taas on joku vaihe. Ai että mä rakastan vaiheita. Niitä on joka päivä, joka viikko, ja siltä väliltä. Ja ne menee päällekäin ja ristiin ja rastiin.

Ei kauaakaan sitten alkoi vaihe, jolloin meillä ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen alettiin nukkua kokonaisia yöunia!!? Aplodit sille. Alkoi taas tuntua vähän siltä, että palaisi kotiin joltain taikasienimatkalta muumilaaksosta ja voi tervehtiä itseään pitkästä aikaa. Sitten alkoi puhjeta hampaita. Ja tuli flunssa. Ja vatsatauti. Ja sienireissu jatkuu..

Nyt meillä on vaihe, jolloin minua jo pelottaa jäädä pikkuneidin kanssa yksin kotiin illalla, koska joudun nukuttamaan hänet! Se ei ole kaukanakaan manaaja-elokuvasta. Tuskin edes hämmästyisin (enempää) vaikka neiti nousisi ilmaan ja pää kääntyisi akselinsa ympäri.. sen verran hurjaa on meno. Ensin ajattelin, että neidin olo on jotenkin tuskainen, mutta kuvittelin sen menevän ohi. Toisena iltana annoin varmuudeksi panadolia, koska huuto (raivokas, hysteerinen, karmea) vaan jatkui ja aamulla tilasin lääkärin. Tällaisina hetkinä sitä oikeasti toivoo että lääkäri löytäisi vaikkapa korvatulehduksen. Tällä kertaa sitä helpotusta ei saatu. Kaikki kunnossa. Ai kun kiva. Ja kotiin. Onneksi herra-O oli kotona ja lupasi löysine pinnoineen nukuttaa neidin. Kuinka ollakaan; tiedättekö sen kohinan joka alkaa korvissa kuulua kun ympärillä on ihan hiljaista! Isukki ei siis saanut huutoa. Helpotuksen huokaus, ehkä tämä vaihe olikin nyt ohi. Ennenkin on käynyt niin, että lääkäri on pelästyttänyt kaikki oireet pois. Seuraavana iltana oli isukilla menoa ja äiti sai taas, yllätys yllätys, tunnin verran pikkumaanaajaa osakseen ennen unen voittoa.

Voi mikä vaihe! Huh heijakkaa.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Tehomummo ja ternimaito

Kävimme pikkuneidin mummolassa moikkaamassa pohojammaan serkkusta, eli suunnilleen pikkuneidin ikäistä siskonityttöä. Ja vähän siskoakin :) Pikkuiset näkevät suhteellisen harvoin ja heidän yhdessäoloaan onkin hauska seurata, miten se kehittyy ja monipuolistuu joka kerta. Pikkuneiti on kovasti mummon perään siellä kyläillessämme ja tällä kertaa hän sai pitää sylipaikkansa aika hyvin, koska kylässä olivat myös serkkusen toiset isovanhemmat isänsä puolelta. Sylejä siis riitti! Karvarouvakaan ei ujostellut vaan hyppäsi sille tuntemattoman vaarin syliin niinkuin olisivat parhaita kavereita. Ja kyllä kannatti, rapsutuksia irtosi.

Nuo serkkusen isovanhemmat ovatkin ihan oikeita maatalon asukkeja. Maatalon emäntä ja isäntä! Heillä oli juuri lehmät poikineet ja tuliaisina toivat vanhemmilleni ternimaitoa ison tönikän. Eli litratolkulla tuota taikamaitoa, josta jotkut ihmiset maksavat maltaita. Tehomummo, jonka kanssa aiemmin tehtiin karjalanpiirakoita, sai idea tehdä maidosta kotijuustoa. Ei muuta kun sotkotetaan maito ja hieman suolaa sekaisin ja kypsytetään uunissa n. tunnin verran, vai olikohan se pari tuntia.. no mutta kuitenkin, siitä tuli valtavan pehmeää ja makoisaa juustoa! Eipä onnistuisi varmaan kevytmaidolla.

Ja valmiista juustosta unohtui ottaa kuva, koska sen syöminen oli mukavampaa!



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Toipumista Tallinnasta kotiin..


Minulle ravintola-arvostelun kirjoittaminen Tallinnan reissulta tuottaa hieman vaikeuksia. Kaikkeen olimme kyllä tyytyväisiä, mutta illan jatko ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.Hyppäänpä siis ensin aikaan syömisen jälkeen.

Sattuipa niin sopivasti, että ravintolasta poistuttuamme vatsani tuntui todella täydeltä. Niin täydeltä että teki vähän pahaa. Jatkoimme vielä drinkeille, joka osaltani jäi kesken. Päätimme käydä hotellilla nauttimassa lasilliset punaviiniä huoneessamme ja jatkaa sieltä matkaa kun ähky on laantunut, jos jaksamme. Parasta näissä reissuissa on se, ettei mihinkään ole pakko mennä! Jos tuntuu tärkeämmältä nukkua yö hyvin niin se on täysin sallitua. Ähkyni ei kuitenkaan väistynyt, paheni vaan pahenemistaan ja lopulta päädyin melko redikaaliin ratkaisuun ja halasin hotellin kaunista pönttöä. Ensimmäisen kerran. Olo helpottui hetkeksi, mutta jotenkin säilyi vielä vähän huonona, joten päädyimme jäämään nukkumaan kunnon yöunet. Höpöttelimme vielä hetken kunnes uni voitti. Nukahdin itse hetkeksi, jonka jälkeen alkoi vessaralli. Sitä jatkuikin sitten aamuun saakka, tasaisin väliajoin, hervoton palelu ja unettomuus vain välissä. Että sellainen akkujenlatausreissu. Kauhulla ajattelin vain aamua, jolloin täytyy A. poistua hotellista B. päästä terminaaliin ja sieltä Suomeen 3,5h laivassa ilman hyttiä! Onneksi aamulla sain jo pari tuntia nukuttua, huono-olo alkoi hälvetä ja söin jopa aamiaisella muutaman siivun appelsiinia.

Olo reipastui appelsiinin siivuista sen verran että kävelimme satamaan.Matkaseurani on oikein otettu uhkaavista tuliaisistaan kotiin.  Varmuuden vuoksi "nautimme" paluumatkalla lasilliset vatsalääke Fernet Brancaa. Huh. Pahempaa tököttiä saa etsiä, mutta se toimii! Ystäväni säästyi kuin säästyikin taudilta!
Tuliaisia en jaksanut kovin paljoa ajatella, saati kantaa. Nappasin mukaan punaviiniä, Bilar-nameja ja pistaasipähkinöitä. Sekä tietenkin pikkuneidille Muumipeikko! Se oli täysosuma :)

Muumipeikko&Pikkuneiti nokosilla
Aamulla laitoin viestiä miehelleni, epäillessäni tietenkin ruokamyrkytystä, mutta selvisi että pikkuneiti oli ollut sairaana myöskin. Voi pientä. Helpottavaa sinänsä, että vierailemassamme ravintolassa ei siis ollut vikaa ja uskallan suositella sitä kaikille. Jatkoa siis seuraa!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Odottavan aika on piiitkä

Mainitsin aiemmin lähteväni ehkä reissuun.. No, reissu on tiedossa, mutta päädyimmekin lähtemään hieman pienemmällä mittakaavalla. Huomenna koittaa siis vastuuvapautus päiväunien aikaan kun herra-O ja pikkuneiti hurauttavat mummi&ukkilaan viikonlopuksi ja minä jään kyydistä! Suunnitelmat ikiomalle viikonlopulle ei nyt kuitenkaan ole Irlannissa.. Sitä pitää vielä odottaa.

Huomenna päiväunien aikaan ajattelin siivota. Höpölöpö! Otan rennosti, laitan naaman päähän ja lähden oopperaan! Ehkä.. en tiedä kehtaanko mennä sinne yksin ja jotenkin porukka ei innostu lähtemään seuraksi. Jännä. Haluaisin kuitenkin kovasti nähdä Leoncavallon Pajatso oopperan, koska itse olin Lahden kaupunginteatterissa mukana kyseisessä oopperassa kuorolaisena! Se oli taatusti elämän parasta aikaa top5:ssä! Ooppera on niin lyhyt, että se kestää vain yhden puoliajan verran. Tämän vuoksi sitä esitetään oopperassa yhdessä jonkun toisen lyhyen oopperan kanssa. Kansallisoopperassa ensimmäinen esitys ennen puoliaikaa on Herttua Siniparran linna. Siitä en ole koskaan kuullutkaan, joten sekin olisi ihana nähdä.

Lauantaina alkaa sitten se mainitsemani ulkomaanmatka! Kyllä! Etelänmatkalle hop! Klo 13:00 starttaamme ystäväni kanssa Länsiterminaalista M/S Star aluksella, kyllä, Tallinnaan!

Vähän harmittaa kun pikkuneidin nenukkiin tuli valuvika ja toivon ettei flunssa pahene kovin paljon. Viimeinen kenkku kulmahammas on puskemassa läpi ikenestä, joten sekin aiheuttaa hieman nenän vuotoa. Toivotaan että neiti säilyy niin hyvässä kunnossa, ettei pahempaa huonoa omaatuntoa tarvitse potea lomaviikonlopusta. Tehoparanemisen lääkkeetä käytössä, maitopullo, muumit ja mukava asento. Kyllä niillä taas jaksaa.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013


Helsinki sai pisteitä. Kiitokset ystävälliselle henkilölle, joka tuli perhekerhoon kysäisemään josko jollain olisi tarvetta jatkettavalle sängylle. Noh, sehän on ollut meidän kauppalistalla jo vähän aikaa, joten minäpä hihkaisemaan jippiaijee siihen. Lupasi oikein kuljettaa perille saakka puolenpäivän maissa, ihana tyyppi! Kello on kyllä jo yli yksi ja sänkyä ei näy, mutta mennee puolestapäivästä vielä. Jospa siitä vielä askartelisi valkoisen, saapi nähdä. Ostin kiitokseksi kahvipaketin ja suklaalevyn kun ei rahaa halunnut huolia. Toivottavasti eivät ole kahviallergikkoja ja suklaan vihaajia. Eikai sellaisia olekaan..?

Ovikellokin kilkatti tänään iloisesti ja karvarouvan ja pikkuneidin säestyksellä pomppasimme ylös. Pikkuneiti oli juuri katsomassa Ukia ja palasi pian takaisin kun näki ketä ovella seisoi. No huomattiinhan se jo lasten pääsiäiskirkossa että tarinat raamatusta ei ihan vielä uppoa, mutta Jehovan todistajien kanssa höpöttely ei senkään vertaa. Koira harmikseni hiljeni nopeasti; sen suosio on kovin helposti ostettavissa parilla silityksellä.. Ja minä kiltisti kuuntelin raamatunsäkeitä ja haistelin kuinka sulamassa oleva voi käryää kattilassa. Eivät saaneet käännytettyä, mutta onhan se hassu höpötellä hetki jonkun kanssa ja vähän kiltisti kyseenalaista heidän maailmaansa, vaikkei siitä tullutkaan hullua hurskaammaksi. (Mitähän tuokin tarkoittaa..?)

Tässä se nyt on!



maanantai 8. huhtikuuta 2013

Olohuonejumppaa

Vielä hetki sitten ajattelin, että pikkuneiti on vaan niin liikkuvainen, ettei jaksa koskaan keskittyä piirrettyjen katsomiseen. "Huonoja" vanhempia kun ollaan niin olemme kuitenkin yrittäneet opettaa lastamme myös telkkarin tuijotukseen.. ainakin aamuisin kun meitä vielä nukuttaisi. Naapurini vinkkasikin pienen untuvatin tuijottavan animaatiota nimeltä Uki mielellään. Kokeilimme pariin otteeseen Ukin katselua ja kun se tuli tutuksi niin johan meilläkin taputetaan mukana ja hihkutaan innoissaan kun pupu tulee näkyviin. Edelleen Uki on ykkönen, vaikka muumeja enemmän pyydetäänkin kotona. Muumeissa taitaa olla parasta se, että me ymmärrämme mitä pikkuneiti pyytää ja alku- ja loppumusiikki. Juoni ei sinänsä ole tärkeä.. Jaan siis vinkin eteenpäin, kannattaa kokeilla jos haluaa hetken hengähdystauon joskus:
UKI: pupu tahtoo lentää

Ukin katselu ei kylläkään ole muuttanut pienokaista vähemmän liikkuvaiseksi. Me vanhemmat joudumme nykyään joskus koville, jännä että näin mukavuuden haluisille vanhemmille on syntynyt lapsi, jolla on meidän ja ehkä isovanhempienkin energiat yhteensä! Tai ainakin se saa meidät kaikki kuusi väsähtämään välillä, hehe.
Katsoin eilen telkkarista toisella silmällä ohjelmaa Kulta, sinusta on tullut pullukka tms. ja tunsin piston omassatunnossani jossain siellä syvällä rasvakuoren alla :D Päätin siis laittaa läskin taas liikkeelle ja alkaa jumpata olo huoneessa telkkarin ääressä. Jumppaaminen olikin hyvää ajanvietettä myös neidille. Sain tehtyä kiertolihasliikkeitä puoli-istuvassa asennossa, kiertämällä neitiä sylissä puolelta toiselle, pakaralihastreeninä toimi selinmakuuasento jalat koukussa ja lantion nosto - neiti painona. Mitä nopeammin pompahti sen hauskempaa. Tein myös punnerrusasento-treeniä. Eli olin valtavan hauska "tunneli". Naama punaisena, kädet ja vartalo suorana ja koitin pitää itseni ylhäällä niin ettei altaryömijä jää alle kun luovutan! Aika yksinkertaisia liikkeitä, mutta kyllä niistä hiki irtosi. Pikkuneiti oppi samalla uuden sanan: jumppa (pumppa) Minua käskettiin siis joka kerta jatkamaan kun koitin lopettaa: "Pumppaa" ja kun en heti totellut niin "pumppaapumppaa!" Taidamme kasvattaa tulevaa personal traineriä.

Olohuonejumppa voisi kyllä tulla tavaksi.





keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pohdintaa paikka elämässä - hengessä

Matkalla pääsiäisreissulta kotiinpäin mietimme autossa taas vaihtoehtoja elämällemme. En siis tarkoita että puhuimme kuolonkolareista tai jostain muusta överiaiheista.. Vaan mietimme mikä voisi olla se meidän paikka elämässä. Lempiaiheeni.

Minulle on sisäänkirjoitettuna, että kerrostaloasuminen on väliaikaista ennen sitä oikeaa kotia. En vain kotiudu kerrostaloon, olen sen jo kokeillut kolmessa eri kaupungissa ja hetkinen..  kahdeksassa eri asunnossa. Haluan omakotitalon piste. Meillä ei ole ikinä varaa ostaa omakotitaloa pääkaupunkiseudulta piste. Siinä kaksi painavaa pistettä. Puhuimme kuinka erilaisia olemme tässä elämänmuutos asiassa niinkuin muissakin asioissa, ukkelini kaipaa varmuutta ja suunnittelua ns."valmiiseen uuteen elämään astumista" minä taas olen valmis syöksymään suinpäin uuteen ja tuntemattomaan, tiedän että asiat kuitenkin järjestyvät. Mietimme kompromissia, jossa suunnittelisimme uuteen kaupunkiin, pikkuneidin isovanhempien lähelle muuttoa, tekemällä joitakin valmiita suunnitelmia ja hyppäämällä jossain asioissa vaan uuteen virtaan. Tällä hetkellä hoitovapaalla ollessa olisi maailman paras hetki lähteä kokeilemaan löytyisikö elämää myös 100km päästä. Ei olisi huolta työpaikan irtisanomisista ennen kuin päätös olisi varma. Ilman kompromisseja parisuhteessa eläminen olisi lähes mahdotonta, tai ainakin se lienisi pirun hankalaa.

Uusi näköalanurkkaus
Innoissani tästä mietintämyssyn päähän asettelusta (mitään päätöksiä ei siis olla tekemässä vielä pitkään aikaan) ja oli minulla vähän tekemisen puutetta joten muutin kotona seuraavien huonekalujen paikkaa, ihan vaan huvikseni: tv ja tv-taso, sohva, sähköpiano, rahi, kukkapöytä ja legolaatikot, hehe. Saa nähdä mitä toinen osapuoli sanoo kun kohta saapuu "tuntemattomaan" kotiin..Varsinkin kun legot on siirtyneet.

Niin ja pikkuneidin puolitoistavuotismitat: 86cm, ylimmäistä käyrää hipoen ja 11,5kg. Hyvin kuulema kasvaa. Tottakai, onhan hän täydellinen kaikin puolin :P

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Normipäivä

Tänään(kin) oli tosi kylmä päivä ulkona. On kuulema kylmin maaliskuu 50 vuoteen. Eli kun vuosien päästä alkaa ketuttamaan kevään odottaminen niin voinee ajatella, että pahempaakin on koettu. Oli kuitenkin mukavaa, ulkona oltiin pariin otteeseen hytisemässä (ei enää ikinä asumaan mäen päälle meren läheisyyteen..)  ja toisella kerralla jopa 2,5 tuntia. Ulkoilun kesto näyttää olevan suoraan verrannollinen nukutukseen kestävään aikaan. Uni tuli pikkuiselle paljon nopeammin kuin yleensä.
Klo 20:40 alkoi siis äidin oma aika. Jos se on huonon äidin merkki, että tämä kyseinen hetki on top 3 sijalla päivässä niin luulenpa ettei hyviä äitejä olekaan.


Etsi koira

Ikävä on vähän sellasia aikoja kun pystyi katomaan televisiosta mitä halusi ja milloin halusi. Se aika on ainakin vuosikausiksi ohi. Tai hetkeksi. Vuodet taitaa vieriä nykyään ihan hetkessä (vaikka kevään tulo kestääkin ikuisuuden). Huomasin aiemmin viikolla, että digiboksimme kovalevy alkaa turpoamaan niin, ettei enää lisää tallennuksia mahdu. Itselleni nousi kylmä hiki, koska toinen elämäni on Emmerdalessa pikkuneidin nukkumaan menon jälkeen ja luonnollisestikaan mikään ei saa vaikuttaa automaattitallennukseen kyseisen sarjan kohdalla. Maailmani saattaa luhistua jos en saa joka päiväistä emmerdale annosta.. tai ainakin luulen niin.

Ukkelini ja pikkuneiti ovat osaltaan tukkineet digiboksia, ukkelillani on hurjat määrät eri musiikkiohjelmia joita ei saa poistaa vaikka ne on nähty (luopumisen tuskaa). Pikkuneiti taas vaatii monta kertaa päivässä "muumi lisää" joten digiboksi laulaa joka aamu pikkukakkosen aikaan.  Itse aloin jostain syystä kirjoittaa blogia (!) joka on vienyt kummasti tv-aikaa. Jouduin siis osaltani karsimaan hömppää pois elämästä. Ensimmäinen joka lähti oli huippumalli haussa. Itsehän olen varsinainen pallero, joten ihmettelen miten jaksan tuijottaa kyseistä sarjaa. No, en tuijota enää. Toinen, joka hieman kirpaisi oli NCIS.. Gibbsiä tulee ikävä, mutta televisiossa pyöri sekaisin jo niin monta tuotantokautta etten edes tiedä mitä olen nähnyt ja mitä en. Ehkä rikossarjat ja murhatkin on nyt nähty. House ja kosto jäi, ne eivät jää lojumaan kovalevylle. Ja tietenkin emmerdale.. Se ansaitsenee ihan oman tarinansa! Ja nyt on aikaa kirjoittaa.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Esittelyssä: Pikkuneiti



Voisin kertoa hieman pikkuneidistämme, onhan hän kallein aarre mitä meidän asunnosta löytyy. Neiti on nyt lähes täsmälleen 1,5 vuotta iäkäs ja oikein iloinen tapaus.  Neiti rakastaa musiikkia kuten vanhempansakin ja juurikin tällä hetkellä kirjoittaessa tuijottaa telkkarista pikkukakkosen lauludiplomia ja tanssii. Saa äiti hetken rauhan, saa nähdä kauanko sitä tällä kertaa kestää.

Pikkuneiti syntyi tasan 43 viikon odottelun jälkeen ja 47 tunnin ponnistelujen jälkeen ilostuttamaan maailmaamme. Kolme kuukautta vanhana hän alkoi vierastaa ja vaikutti pitkään kovin vakavamieliseltä lapselta. Otsarypyt syvenivät vieraiden ihmisten seurassa lähes vuoden ajan, ennen kuin alkoi helpottaa. Nykyään myös tuntemattomammat saavat ihania pusuja poskille jo hetken päästä tutustumisesta. Sanoja tulee paljon, äiti ja isi sanat lausutaan jo täydellisesti. Lempi puuhaa nykyään on painaa isin tai äitin nenää ja sanoa "tuu". Enää ei pysty kaikkia sanoja listaamaankaan, niitä on jo niin paljon. Hauskinta on kuulla ”muumi – lisää”! Ja parhaiden kavereiden nimiä toistellaan toistelemistaan päivittäin, ne ovat ”mummo” ja ”pappa”.

Isovanhemmat asuvat surullisen kaukana, 100km ja 140km päässä kotoamme, siksi lapsenhoito varsinkin kovin paljon vierastavan vauvelin kanssa ei ole ollut helppoa.  Yhteisiä vapaailtoja arvostaa nykyään paljon enemmän kuin ennen.  Päästämme kyllä kiitettävästi toisiamme ulkoilemaan. Emme vaan ole koti ihmisiä liiallisuuksiin saakka, molemmat tarvitsevat muutakin elämään.

Pikkuneiti on siis noin 84cm pitkä, painaa noin 12kg. Tukkaa vielä kasvatetaan, mutta ensimmäiset saparot on jo saatu tehtyä!

Täyttä kultaa <3