perjantai 23. heinäkuuta 2021

Väliaikojen väliaika

 Terve!

Korona tekee elämästä TYLSÄÄ. Joten terveisiä kodin työpisteeltä. Julkaisin äsken jonkun vanhan, vuoden 2017 luonnoksen, kesken oli jäänyt sekin. Mutta kirjoitetaan nyt sitten neljän vuoden välein, ei ainakaan ahista liika suorittaminen tässä 😂

Paikka elämässä on jälleen muuttunut. Puolen km päähän edellisestä. 73 neliötä vähän kauniimpaa ja kätevämpää tilaa. Omena-mummeli on mukana menossa, 15v mittarissa. Kuulo ja näkö vähän haperoita, dementiaa pukkaa, mutta juoksentelee välillä kuin pieni pentu (ruokakupille, jos sattuu muistamaan missä se on). Tassut vähän harittaa ja äkäinen siitä on tullut, kynsienleikkuu tai trimmaus EI kuulu hänen arvolleen enää, mutta onneksi hampaatkin alkaa olemaan jo niin pehmoiset, että likaisten legojen näyttely ei niin pelota ja kynsiä leikataan edelleen. 

Enää ei tarvitse tallata katuja yksin, vaan sellainen herrahenkilökin on jo kohta pari vuotta jakanut matkaa. Suunnitelmissa olisi hänen tavaransa upottaa tänne meille ja sitten jatkaa yhteistä matkaa oikein yhteisen asuntolainan kahleissa :D Mutta se päivä on vasta tulevaisuudessa. 

Pikkuneiti, melkein 10v, on niin kiinni jo lähistön kavereissa, että tuntuisi vaikealta lähteä täältä sinne, missä unelmien asuntoon olisi varaa.. Joten hengenhätää ei nyt ole lähteä etenemään. Toukokuinen muutto 5,5 vuoden jälkeen vei niin kovasti voimia, että nyt just näin on hyvä. 

Tuleivaisuus näyttää kuitenkin makoisalta, ja sinne kuulunee hyttysen ininäkin. Mahdollisesti minusta tulee joskus mökkiläinen <3 Autan tätiäni hoitamaan omaansa, kun hän itse ei sinne enää pääse ja mökki parka aivan villiintyy yksinään. Minä ja viikate taas ollaan aivan parhaat kaverit! Mikään ei ole parempaa kuin häärätä mökillä asioita, joiden tuloksenkin näkee heti! Mikä unelma! Ja tätä unelmointia jatketaan tästä eteenpäin ihan sata lasissa. 











Uusi alku vanha paikka

Hellurei.

Elämä on tässä viime vuosina muuttunut ja ei muuttunut. Mukaan on tullut ehkä uusi pienempi ja suloisempi asunto ja iltaiset candycrush tuokiot, joiden sijaan voisin vaikka taas kirjoittaa tänne.

Pikkuneiti on täyttänyt jo 6 vuotta ja on aika mainiota seuraa. (Paitsi leikit, vieläkään en vaan jaksaisi leikkiä. Punastus.) Ja jokapäiväinen laulu on eskarin jälkeen "Äiti mul ei oo ketää leikkikaverii". Voi kun äiti toivoisi että pikkuneidillä olisi leikkikaveri.

Sisällä myllää edelleen tunne etten ole paikkaani elämässä löytänyt. Mutta yhden paikan kyllä löysin, Kreikan Kossin saaren. Sinne voisi pikkuneidin kanssa palata toistekin, vietimme toukokuussa ihanan viikon lämmössä. Pikkuneiti ikävöi edelleen Kreikan ruokia ja matkaa. Ja tottahan minäkin haluaisin heti uudelleen. Kun vaan olisi joku kenen kanssa lähteä..


Kaikilla muilla tuntuu olevan se kustannusten jakaja mukana matkalla, meillä ei. Lapsesta joutuu maksamaan täyden hinnan etelän lomalla. Viime kerralla lähdettiin ystäväni ja poikansa kanssa, mutta heilläkin seuraava reissu on jo tiedossa puolison kanssa. Meillä ei. Ja se saa vähän surulliseksi. (=kateelliseksi ja katkeroituvaksi). Enkä myöskään uskaltaisi lähteä pikkuneidin kanssa ihan kahdestaan, koska pelkään että jotain tapahtuisi ja ketään ei olisi auttamassa. Ei varmaan olisi ensimmäinen kerta kun esimerkiksi turisti joutuisi kovan vatsataudin vuoksi sairaalaan tiputukseen ym. Mihin silloin pieni neiti menisi, pieni neiti joka sen verran edelleen vierastaa ihmisiä, ettei esimerkiksi suostu menemään Bamse kerhoihin leikkimään. Järkytys olisi molemmille kamala jos joku opas joutuisi neidistä huolehtimaan. Joten kahdestaan ei lähdetä.



torstai 4. kesäkuuta 2015

#LIVEAIDSUOMI

Nyt olen oikeassa paikassa!

Laulan nykyään kamarikuoro Addictiossa. Se on lämpöisten ihmisten pieni kamarikuoro :)
Meidän puheenjohtajalle tuli aiemmin keväällä viesti itse oopperan taiteelliselta johtajata Lilli Paasikiveltä, saataisiikon meistä talkoolaisia 6.6.2015 Stadionilla esitettävään LiveAid konserttiin. Stadionkeikka.. suostuisinkohan.. hmmm.. no TOTTA MOOSES!

Maanantaina alkoi tiivis harjoitusputki. Kävelin ylpeänä oopperan sokkeloihin ja harjoituksiin henkilökunnan ovesta ja jestas millaisessa porukassa sitä saakin laulaa nämä päivät. Ai että.. Kylmiä väreitä riittää :)
Kyllä nyt saa vähän unelmista tuntumaa. 



Saimme kaikki esiintymispaidat LiveAid uusi lastensairaala. Ihania värikkäitä t-paitoja. Kyseisessä kuvassa itse herra Solisti, Mika Pohjonen valitsee omaansa. 


Meitä on kuorossa noin 90 laulajaa! Ihan mieletöntä. Jotenkin ei sanat riitä kuvailemaan miltä tuntuu olla mukana näissä talkoissa. Haluaisin kyllä olla nopeampi oppimaan meidän kappaleita, tuolla kyllä pelkää omia virheitä aika paljon, mutta parasta on kun on tällainen tekniikanimijä niin oma laulu luistaa erittäin paljon paremmin kun vieressä tekniikat on kunnossa! :D Nyt täytyisi vielä löytää se laulunopettaja keneltä saisin imastua taitoa itselleni :)


LiveAid konsertti tulee MTV3 kanavalta suorana klo 17-22. Meidän klasariosuus alkaa klo 19, mikä vähän korpeaa, koska se yksi maailman tärkein ohjelma joka tulee samansisältöisenä kymmeniä kertoja päivässä pitää muka näyttää myös tuolloin ja imaisee puolet meidän osuudesta. Uutiset. Ja vielä päälle jotkut formulauutiset. Perhana. Mutta onneksi yleisöä riittää myös paikanpäällä jonkinverran ;)





lauantai 30. toukokuuta 2015

Kesä 2015

Hei pikkuinen blogini. Pitkästä aikaa.

Olet ollut mielessä, mutta aikaa ei tunnu riittävän kuulumisien kertomiseen, ihan niinkuin hyvien ystävienkin kanssa monesti huomaa käyneen.

Monenlaista kuuluu nyt, mutta mikä parasta, kaikkea hyvää. Elämä alkaa tuntua mukavalta. Koti omalta. Naurattaa useasti, vastoinkäymiset ei jää vaivaamaan vaan menevät omalla painollaan ohi ja yleensä ottaen on vain hyvä olla. Olo ei enää tunnu yksinäiseltä, vaan normaalilta. Oma aikansa siihen meni, että uuteen elämään alkoi tottua.

Olen alkanut pakottaa/aivopestä itseäni koukuttumaan liikuntaan. Olen palkannut jo kaksi personal traineriä ja fyysiset voimat on jo kohentuneet ja olo keventynyt roimasti. Tällä hetkellä käyn Elixiassa personal trainerin kanssa viikottain urheilemassaja olen alkanut aidosti nauttia siitä. Enpä olisi uskonut :D Senttejä on lähtenyt vähän joka puolelta ja suunta on alaspäin.

Ehkäpä piipahdan täälläkin taas moikkaamassa, mutta paineita en osaa ottaa :) Teen mikä hyvältä tuntuu.

Nähdään!

Oma pieni karvakuonokin käy nykyään useammin kylässä meillä :)

perjantai 9. tammikuuta 2015

Iltaa!

Mielessä on kirjoittaminen, ja nyt hommasin kotiin uuden läppärin. Ja netin. Ja nojatuolin. Millä en nyt kuitenkaan istu.. öö..

Täällä uudessa asunnossa on nyt tullut oltua kirjoittamatta blogia jo melkein puoli vuotta. Aika on mennyt todella hitaasti ja todella nopeasti. Sitä tulee jopa imuroidessa ihailtua kyllä nyt tätä ihan omaa elämää. Tämä on ihanaa, kaikki on omaa, ikiomaa ja oma näköistä..  mutta. Kyllä illat on yksinäisiä, eihän sille minkään voi. Jo lapsuudessa oli tupa täynnä väkeä ja siellä vieraita niin että saranat paukkui vaan. Tänä päivänä täällä ei paljon ovi käy. Mutta sitäkin enemmän arvostaa kyläilijöitä :)
Kaikki nämä vaiheethan on varmasti ihan luonnollisia suuressa elämänmuutoksessa mitä erokin tuo tullessaan. Yksinäisyyden tunteelta ei voi välttyä jos on kotona suurimman osan vapaa-ajasta 3-vuotiaan kanssa. Vaikka onhan sekin yleensä ihanaa :)

Mutta luotto on siihen, että joskus vielä imuroin ja ihastelen aikaansaannoksiani ihan täysin rinnoin ilman yksinäisyyttä. Se aika tulee sitten kun sen aika on. Siihen saakka.. on mulla ihan hiton kiva olla :D

Palasia minun olohuoneesta:






torstai 13. marraskuuta 2014

Hyvä ero

Kesälomat tuntuvat minulla venyvän ja vanuvan tämän blogin suhteen. No mutta, täällä ollaan taas, saa nähdä kuinka aktiivisesti, toivottavasti blogikuume iskee jälleen :)

Kesäloma toi tullessaan suuria elämänmuutoksia. Erosin, muutin lapseni kanssa uudelle alueelle ja totuttelemme nyt uutta yhteishuoltajuus-elämää yhdessä. Suurta draamaa ei tähän eroon sisälly, olemme edelleen ystäviä. Olo on helpottunut, joskin välillä yksinäinen. Mutta onneksi aina voi soittaa toiselle ja kertoa miltä tuntuu. Kaksihan tässä on mukana, molemmat vuoroin mietiskelee, vuoroin kuuntelee.

Ratkaisu oli kai yllättävä, isolle osalle ystäväpiiristämme. Me olimme niin "täydellisiä" toisillemme. Niin itsekin ajattelimme, joskus. Asiat tapahtuivat lopuksi aika vauhdilla. Mutta niinhän se on, että 100% yllättyneistä ei asunut kanssamme, eikä olleet mukana liitossamme, joten se selittänee jonkin verran.


Paha olo ei aina johdu toisesta. Vaan enemmän itsestä. Toista ei voi siis syyttää mistään, molemmat on saaneet olla omia itsejään, mutta lopuksi nuo minät ei vaan sitten sopineet enää yhteen vaan olemassa olevat, muuttumattomat ristiriidat aiheutti pahaa oloa. Riitoja oli merkityksettömistä asioista, suuremmista asioista pystyttiin puhumaan täysin avoimesti ja niistä ei riidelty. Ehkä siksi tämä olo on niin helpottunut. Riitoja ei enää ole, mutta keskustelut ja avoimuus ovat säilyneet.

Sanoisimmeko, että tämä oli hyvä ero, jos sellaista voi olla. Harkittu ja keskusteltu pitkään, yhteishuoltajuus koiralle, autolle ja lapselle toimii kalentereja päivittämällä aktiivisesti. Kuulumiset kysellään, ollaan aidosti ystäviä ja toivotaan toiselle vain hyvää ja unelmien toteutumista tulevaisuuteen.

Tähän astisen elämäni suurin elämänmuutos. Jännää :)









torstai 17. heinäkuuta 2014

Harjupaviljonki Heinolassa. Aivan ihana vohvelikahvila.

Semikauniina kesäpäivänä ajelimme mökiltä kerrankin johonkin muuallekin käymään. Yleensä jumiudumme samoihin kaavoihin, mutta nyt oli tarve liikkua. Suunnistimme n. 30km päähän Heinolan harjupaviljonkiin lounaalle. Oi ja mikä paikka se onkaan..



Makea Barokki-vohveli
  Kana-vuohenjuusto vohveli
 

Kerran aiemminkin täällä vierailtiin ja erityisesti mieleen jäi lasten oma leikkinurkkaus, kahvila murunen. Siellä jaksoi pikkuneiti keittää kahvia kauan ja leipoa sekä tarjoilla kakkuja. Ihan ehdoton paikka pienen ihmisen kanssa! 


Myös ympäristössä on katseltavaa, rohkeimmat voi ylittää Heinolan rautatiesillan josta maisemia voi ihailla myös sillan parrujen välistä.. kääk.


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kahveissako eroja? Pitihän se kokeilla La Torrefazione:ssa.

Kävin tänään kahvilla. Olin kuullut huhua että täältä saa hyvää kahvia, vailla suuria odotuksia kävelin sisään kun satuin huomaamaan kahvilan Aleksanterinkadulla Helsingin keskustassa ja tarvitsin aamiaista.




Tykästyin kahvilan ruutulattiaan ja siistiin olemukseen heti ensinäkemältä. Vielä hieman hävettää kulkea kuvia ottamassa yksinään, joten tuloksena hieman vauhdissa tärähtänyt kuva. Suloisesta ympäristöstä aiheutuen kahvi-ennakkoluuloni vähän karisi, mutta ei kovin paljoa. Onhan noita nättejä kahviloita, mutta minusta Esson Juhla Mokkakin on ihan jees ja ihme tyypit nillittää kahvilaatujen kanssa. Ihan kun niissä olisi jotain eroja! Ja jos jotain on niin yleensä "hienommat kahvit" on niitä kitkeriä ja liian tummia.

Ja sitten maistoin.


Pakko myöntää. Cappuccinoksi aika hitsin hyvä. Ei ollenkaan kitkerä, ei kaivannut yhtään sokeria tai maitoa joita tavan sokos-kahviloissa aina joutuu lisäilemään.. ja kuka ihme tuollaisen kukka-peniksenkin viitsi vaahdosta askarrella? Heh, anteeksi. Eli siis tyytyväinen olin tähän kokeiluun. Myös ciapatta maistui tomaatti, vuohenjuusto, rucola, pesto täytteisenä erittäin tuoreelta ja raikkaalta (voiko noin sanoa sämpylästä.. kyseisestä voi). Tässä kahvilassa voisin uskaltautua vaikka jopa kokeilemaan sitä kamalaa mustaa espresso-myrkkyäkin joskus! Onneksi otin cappuccinoani ison kupin, pienempi olisi jäänyt kolottamaan makoisaa kahvihammasta. Kyllä, olen myyty. Nam.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Maanantain manausta

Tänään on niin maanantai. Todella todella maanantai.

Aloitin äsken kirjoittamaan blogitekstiä. Sitten en saanut yhtään riviä tekstiä aikaiseksi, mutta blogger tietenkin tallensi yhden tekstin ilman otsikkoa. Merkitsin asetuksissa täpän tekstin eteen ja painoin poista. Samalla sekunnilla näin silmäkulmasta toisenkin täpän! Ja niin meni Koukuttunut pyöräilyyn -postaus sen siliäntien bittiavaruuteen!!

Voihan VOIMASANA!!


Olisko vinkkiä millä poistettuja tekstejä saisi takaisin.. snif. Ei varmaan ole? No, saanpahan kirjoittaa uuden postauksen pyöräilystä lähiaikoina. Onhan se edelleen yhtä mukavaa.

  
Sadepäivän kirkkaita värejä



maanantai 23. kesäkuuta 2014

Suurien tunteiden juhannus 2014

Juhannus 2014. Se on nyt ohi. Pari ystävien täyteistä päivää oli aivan täydellistä. Juhannus oli täynnä suuria tunteita, keskusteluja ja päätöksiä.


Päivät kuluiva pelaten, keskustellen ja nauraen. Erityisesti suosittelen tarpeeksi helppoa ja hauskaa peliä: Catergories! Ja toinen aivan loistoidea oli karkkisushit! Kukas muukaan kun Huli oli sen idean takana! Niiden tekeminen oli todella hauskaa näpertelyä ja syöminen myös, vaikka ne olikin niin hienoja, ettei meinannu raaskia syödä.


Kahden päivän loistavan seuran, ruuan ja namisushien jälkeen oli jo ikävä pientä neitiä ja ennen niin valkoista karvakuonoa.. onneksi saimme kalliin toimituksen suoraan mökille "jatkoille".

Vähän on jo ikävä juhannusta ja haikea olo kun sitä miettii. Heittäytyminen tuohon kylmään järveen oli kai vain ennakkoa tulevasta muutosten vuodesta, mutta toivotaan että ensi juhannuksena vedet ovat jo lämpimämmät!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Elämän (lyhyen aikavälin) tarkoitus

Saattaa kuulostaa hullulta, mutta tajusin vasta että elämässähän pitäisi olla jotain konkreettisia päämääriä! No hullultahan se kuulostaa, mutta aivan mielettömän hieno tunne että tuo ajatus on nyt viimein oikein sisäistynyt
pieniin aivoihini.

Mikä siinä onkin että joskus jutellessa aivot kyllä käsittävät asioita, mutta ne ei loksahda juuri sinne oikeaan sisäistämisen kanavaan.. ja toisinaan, kuten nyt itselläni, jos vaikka keskustelukumppani on vaikkapa uusi tuttavuus niin aivot ei lykkääkään ajatusta sinne "tästä ollaan ihan oikeasti innoissaan mutta unohdetaan samantien"-osioon, vaan ne eksyvät vahingossa jotain uutta väylää pitkin "AHAA"-osioon!

Minun AHAA - aivolohkoon on viimein nyt sitten eksynyt ajatukset pienemmästä minusta sekä oma asunto. Niihin pitää nyt tehdä konkreettiset suunnitelmat miten ne toteutan. Pienempi minä - homma on lähtenyt jo vuodenvaihteessa käyntiin siitä todisteena puuttuu kahdeksan kiloa. Ei kovin pitävä todistusaineisto, koska niitä ei enää ole, heh. Mutta projekti jatkuu samalla tohinalla. Päämääränä voisin sanoa vaikka vielä kaksitoista lisää. Siinä se. Suunnitelma valmis ja sitä kohti mennään!

Toinen, se oma asunto. Siinä tarvitseekin jo vähän enemmän pohdintaa. Aina kun olen alkanut ajatella asuntosäästämistä, ensimmäisenä kaadun ASP-tilin harmitukseen. (ASP-asuntosäästötili on suunnattu 18-30 vuotiaille ensiasunnonostajille) Miksi en aloittanut aiemmin. Hyvä kysymys, mutta ei ole vastausta. No, jos tällä kertaa vaan unohtaisi sen ja menisi eteenpäin omillaan. Seuraava ajatus on etelänmatkat.. mutta ei niitä ole tähänkään mennessä onnistuttu toteuttamaan. Se vaatisi varmaankin innokkaan matkakumppanin jota ei kyllä löydy. No mutta, taas yksi ongelma selätetty.


Nykyisestä asumisoikeusasunnosta on kertynyt pieni pesämuna myös omaa asuntoa ajatellen. Eli säästöjä on hieman valmiina, mutta niitä varmaankin tarvitsee alkaa kerryttää enemmän. Jos palkkapäivänä tililtä häviääkin viidenkympin sijaan 150e niin sittenhän sitä vaan elää sen pelivaran mukaisesti enempää ajattelematta asiaa. Pitääkin tarkistaa säästötilille menevät summat vielä uudelleen. Ja kaipa olisi taas aika ottaa käyttöön excel-taulukko. Mikä olisi helpompaa kuin merkitä ostot ylös ja kun pankille niitä lainaa varten tarvitsee laskea niin ei tarvitsisi arvailla mitään. Olisikohan yksityishenkilöille mitään tallaista ilmaista palvelua olemassa? OP:llä ainakin jonkilainen maksullinen versio on, mutta tässähän aletaan säästää! Mielummin väännän sitten alkeellisen excelin itse kuin maksan.

Sitten vielä pieni unelma loppuun. Tukholman risteily Commodore-luokassa sopuhintaan... Idea on syntynyt.




maanantai 16. kesäkuuta 2014

Häähulinaa Laulumajassa Tampereella

Tänään herätyskello soitti klo 5:30. Liian aikaisin! Takana on loistava viikonloppu ihanien ystävien hääjuhlassa. Onneksi muisto loistavista juhlista ja upeista ihmisistä piristää tätä väsynyttä maanantaiaamua. Hullun aikainen herätyspiippaus johtui siitä, että heräsin vahingossa Kouvolasta ja piti ehtiä klo 6:22 lähtevään junaan.Tai no, ei se ihan vahinko ollut.. illalla vaan ottaessani torkut klo 18-19:20 en enää jaksanut ajatellakaan kotiin (siivoamaan) lähtöä. Ja koska Herra O:n keikkojen vuoksi pikkuneiti jäi mummilaan nukkumaan ja palaa vasta keskiviikkona kotiin niin en malttanut viettä hetkeäkään ylimääräistä sekuntia poissa neidin luota. Ikävä on jo kova.


No mutta itse häihin! Koko aamun satoi vettä ja kun porhalsimme taksilla kirkon pihaan niin aurinko paistoi kirkkaana! Loistaville ihmisille loistava sää! Minua ja Herra O:ta molempia jännitti paljon. Olimme avioliittoon vihkimisen jälkeen vuorossa lauluesityksen muodossa.  Herra O. säesti flyygelillä laulamani Romanssi-kappaleen. Hyvin se lopulta meni ja pystyimme lopulta rentoutumaan ja aloittaman ilakoinnin.


Päätön pukeutuja


Laulumajassa mahtui hyvin 80 vierasta ruokailemaan. Illemmalla osa pöydistä siirrettiin pois tieltä. Me saimme istua tuoreen avioparin vieressä paraatipaikalla, mikä kunnia! Alakerrasta löytyi wc:t (yksi oli myös yläkerrassa) ja ruoka haettiin erillisestä huoneesta eteisen läpi kulkien. Tuo pieni kävelymatka ei kyllä haitannut yhtään ja hälinä sekä jonokin samalla siirtyi muualle ruokailutilasta. Ruuat toimitti pitopalvelu Vallesmanni ja kyllä täytyy kehua! Tarjolla oli kokonainen sika joka todella suli suussa. Söpö possu parka, toivottavasti sillä oli hyvä elämä. Ainakin loppu oli arvokas :D Olen kyllä nyt jälkeenpäin miettinyt että missä sen possun luut oli..? Kokki vaan kaivoi pelkkää lihaa sieltä sisältä. No, ehkä tämä vielä joskus selviää. Kaikkea sitä jääkin päähän pohdittavaksi. Kakku oli valkosuklaa-lime juustokakku, nam! Onneksi häissä ei tarvitse laskea kaloreita.


Juhlat oli täynnä iloa ja koskettavia puheita. Olipa ihana kun sai viimein tillittää morsiamen mukana herkille puheille.. kirkossa piti vain keskittyä laulun jännittämiseen, silloin ei parane itkeä! (Kerran kanttori joutui laulamaan ensimmäisen säkeistön Enkeli-laulusta kun minä vaan ulvoin! Trauman paikka. Onneksi sain kasattua itseni toiseen säkeistöön)

Loppuiltana tuli hypittyä ladymäisesti tasajalkaa bändin soittaessa viimeistä settiään ja meikäläisethän on tietenkin jatkoilla loppuun saakka. Jatkopaikaksi valikoitui Hullu Poro ja sen muutaman virkistävän yöunitunnin nukuimme Cumulus Koskipuistossa. Ihanaa oli myös se, että hääpari ja monet vieraista majoittuivat samaisessa hotellissa ja aamiaisella sai vertailla olotiloja. Itsehän toki olin pirteä ja huoliteltu heti aamusta! :D









sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Alppiruusupuutarha - kesän näköinen paikka

Etelä-Haagasta löytyy kukkaketo. Tai paremminkin kukkametsä. Uskomaton paikka kun oikeaan aikaan sattuu paikalle. Kävimme nopeasti pikkuneidin kanssa tutustumassa paikkaan kun satuimme olemaan ohikulkumatkalla.Tuota kukkaloistoa ei kauaa kestä, onneksi ehdimme. Kaikki tytöthän kai rakastavat kukkia ja niiden sulotuoksuja! Paikasta on kerrottu tarkemmin esimerkiksi täällä sivustolla.

Paikka on satumetsä. Pitkospuita pääsee kulkemaan valtavien kukkamassojen lävitse. Jokaisen nurkan takana elää takuuvarmasti keijukaisia.







perjantai 13. kesäkuuta 2014

Vähän erilaisia totuuksia

Hei,

Olen 33-vuotias kiukkuinen rouva pääkaupungista. Välillä tekee mieli marmattaa ja kun tämä on m i n u n ikioma blogi niin annan itselleni luvan tehdä niin. No, luultavasti jos luet tätä niin olet kuullut näitä jorinoita jo tarpeeksi ihan livenäkin. Skippaa siinä tapauksessa postaus..

Kyllä elämässä on paljon (enemmän) positiivisiakin asioita, mutta joskus on tarpeen päästää kiukku ilmoille. Herra O on pienenä poikana huutanut kiukun pussiin. Minä isona tyttönä blogiin. Tästä se lähtee..

Ennen - kuva
Kotona on, hetkinen, kolmen neljän päivän ruuantähteet tunnistettavissa lautasilla ja pöytälevyllä. Laitoin mielenrauhan vuosi tähän kuvat sellaisesta keittiön ja olohuoneen tilasta joka harvoin näkyy. Mäkättää ei kannata.. sehän aiheuttaa vaan pahaa mieltä. Nyt olemme lähdössä viikonlopuksi pois kotoa, joten kaikki nämä jäävät elämään omaa elämäänsä törkyiseen asuntoon, en vaan ehdi siivota. Ja minä yksin palaan reissulta haisevaan asuntoon. Huoh. No sitten tiedän mitä tehdä omalla-ajallani.

Muutto uuteen kotiin häämöttää jo, n. 5kk päästä. Ihanaa, mutta mieleen on taas varjostunut tuo ah, jo niin tuttu - paikkaelämässä - pohdinta. Vaikka uusi koti tulee olemaan ihana ja tuliterä ja tilavampi kuin nykyinen, se on taas uusi väliaikainen koti. Sitä oikeaa odotellessa. Mihin ikään asti voi onnellisesti elää näitä välivuosia jolloin vain toivoo pääsevänsä elämässä eteenpäin? Mutta huomaa vaikka 8 vuoden jälkeen olevansa täsmälleen samassa tilanteessa edelleen. Odotellaan sitä ja tätä. Mutta minkäs teet! Koitan elää täysillä tässä hetkessä ja niin onnellisen kun vaan voin, mutta mitä jos takaraivossa painaa aina vaan se unelma joka ei näytä koskaan toteutuvan.

Ennen -kuva
Yksi innostunut luennoitsija kertoi, että ensin elämä on sitku-elämää.. sitku on perhe, sitku on omakotitalo, sitku, sitku, sitku.. ja myöhemmin elämä muuttuu mutku-elämäksi: mutku on perhe, mutku on omakotitalo etc. Mä olen selkeästi hillun sitkun ja mutkun välimaastossa. Sitku mulla on omakotitalo, mutku en saa sitä.

Olen sitä kaikki-mulle-nyt-heti-tai-mieluiten-jo-eilen-tyyppiä. Haluaisin oppia ja kokeilla, miljoonia asioita, innostua niistä. Ja kyllästyä tietenkin suurimpaan osaan, mutta hei, tulipahan kokeiltua! Elämässä aiheuttaa katumusta lähes ainostaan tekemättä jätetyt asiat, ei niinkään ne mitä harkiten ja huolella ollaan pohdittu ja punnittu ennen kuin toteutetaan. Uuh, kun tuli kylmät väreet jo tuosta lauseesta, miten se voikin kuulostaa niin t y l s ä l t ä. Onko tässä kyse nyt sitten kolmenkympin kriisistä vai mistä? Ja mistä minä löydän itseni pohtimassa elämää neljänkympin kriisissä? Se puuttuva kappale elämään pitänee kai vaan kirjoittaa itse. Ja ystäväni suusta hienoin mietelausu takataskussa:  

Jos kirjoitat omaa elämänkertaa, älä anna kenenkään muun pitää kynästä kiinni.



torstai 12. kesäkuuta 2014

Vantaanjoen rannoilla

Järkytyin juuri missä ihmeen kuplassa olen elänyt nämä vuodet Helsingissä. Miten en ole koskaan aiemmin nähnyt mitä kaikkea kaunista täältä löytyy!?

Turvaistuin pyöräntarakalle taisi olla tämän kevään ehdottomasti paras kirppariostos. Sillä on ollut käyttöä jo vaikka kuinka paljon vaikka ehkä hieman ajattelin että näinköhän jää käyttämättä.. eihän me käydä koskaan missään. Mutta mikälie kesäpörriäinen on saanut oikein innostumaan pyöräretkistä eri paikkoihin. Mitä kauemmas, sen hauskempaa!


Olin pitänyt töissä korvat höröllään kun puhuttiin leikkipuistoista. Yhdellä uimarannalla oli kuulema lasten leikkitelineiden lisäksi aikuisille kuntoiluvälineitä! Kuulosti loistavalta joten kun polkasin pyörällä pitkän työpäivän jälkeen kotiin niin nappasin neidin kyytiin ja taas mentiin! Kilometrejä kertyi tälle päivälle yhteensä ehkä n. 24. Ihan hyvä saldo. Ja energiaa piisaa vielä kirjoittamiseenkin. Energia taitaa lisääntyä sitä mukaan mitä sitä tuhlaa. Kovin epäjohdonmukaista..

En tarkalleen tiennyt minne olemme menossa, mutta ilma oli ihana niin ei paljon huolettanut vaikka ajaisimme harhaan. Joen vartta oli myös suht. helppo seurata, heh. Katselin matkalla että vastarannalla näkyi jokin uimaranta ja pari keinua joten ajattelin sen olevan tuo kuulemani. Siltaa ei kuitenkaan näkynyt joten jatkoimme matkaa etsimään joenylityspaikkaa. 


Hiekkatie muuttui asfaltiksi ja melkein henki salpautui ajatellessa että jotkut onnelliset asuvat noin kauniissa ympäristössä..  keskellä "harmaata" Helsinkiä, niinkuin olen sen mielessäni kuvittanut. Ihastellessani kesäistä kujaa avautui yhtäkkiä eteeni uimaranta telineineen ja kuntoiluvälineineen! Ei se ollutkaan se aiempi vastarannalla, (joka myöhemmin osoittautui Pakilan uimarannaksi) vaan tämä, siitä ei ollut epäilystäkään. Kyltistä luin että olimme nyt Tapaninvainion uimarannalla.





Neiti sai juosta hiekalla ja kiipeillä telineissä. Harmikseni telineet oli kuitenkin vähän isommille lapsille ja en päässyt kokeilemaan kunnolla kuntoiluvälineitä kun piti vahtiä ettei pieni marakatti tipahda parin metrin korkeudesta. Yhdessä treenailimmekin jalkaprässillä ja kaikenmaailman heilureilla. Aika loistopaikka! Rintalihasliikeet jäi vähän vajaammiksi, laitoin telineeseen liian ison painon..;)

Takaisin poljimme joen toista reunaa pitkin. Mahtavat maisemat sielläkin. Ensin vieressä laukkasi pari hevosta, yhtäkkiä hiekkatie kulki ihanan synkän kuusimetsän sisällä ja välillä taas ihan mielikuvitussademetsässä. Oikein pakahdutti päästä keskelle luontoa liikkumaan. Onneksi tämä Helsinki-kuvani alkaa viimein kirkastua.