Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastukset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Uudet Asicset eli Pinkit Popot

No nyt kelpaa!

Olen saanut tsemppiä taas ikuisuusprojektiini.. miksikä sitä nyt tänä päivänä saakaan kutsua.. laihdutus? Ei. Elämäntapamuutos? Ei. No jokatapauksessa ne valinnat mitä teen voivat pienentää minua. Ja uskokaa kun sanon, vähempikin riittäisi!!

Askel (tai mielummin tuhansia ja taas tuhansia) kohti tuota pienempää minuutta oli hankkia uudet popot. Edellisellä suunnistusreissulla tuskissani päätin että vanhat on aikansa eläneet ja ne saivat vielä metsän jäljiltä lämpimänä siirron paremmille lenkkimaastoille kaatopaikan sulotuoksuihin.

Kysyin nopeasti vinkkejä mistä popot kannattaisi ostaa, mutta kuten tavallista, kävelin kaikessa helppoudessa Prismaan. Ja sieltähän nämä uudet suloisuudet tarttui mukaan. Pinkit. Ihanat! Ensin ajattelin kovasti taistella vastaan tätä neonvärimuotia, mutta onhan se totta, että kun tuollainen väri vilahtaa joka askeleella silmäkulmassa niin siitä tulee hyvälle mielelle!

Prisman lenkkarihyllyllä asetin katseeni juuri niihin joissa luki aloittelevalle juoksijalle. Sopi mainiosti. Ja aloitin sovittelun keskihintaisista. Ensimmäiset oli parhaat. Sekin sopii. En jaksa kauheasti viettää aikaa sovittelemassa yhtään mitään. Ne oikeat kyllä tunnistaa. Ensimmäinen juoksulenkki on vielä edessä, mutta näitä ihanuuksia on jo ulkoilutettu useasti. Myös maata vasten, vaikka kuva antaa hieman erilaisen käsityksen.

Asics Patriot 6 Naisten juoksujalkine


lauantai 20. huhtikuuta 2013

"Suunnistus on hyvä harrastus"

Katsoimme joskus vuoden alussa herra-O:n kanssa jotain random-ohjelmaa, jossa näimme suunnistajan kartan kera. Siitä virkosikin puheenaihe hetkeksi. Suunnitus on joskus koulussa kokeiltu harrastus, jota ei oikein pitänyt silloin minään, mutta molemmat ajattelimme suunnistuksen voivan olla hauskakin harrastus. Kuulin joskus vanhan lauluopettajani maininneen jollekin vähän lahjattomammalle laulajalle, että "suunnistus on hyvä harrastus". Hänen vetämänsä kuoro silloin oli opettajan letkautuksesta innostuneena yllättäneet johtajan ennen esitystä asettamalla otsalamput päähän. Olisinpa ollut näkemässä. Onneksi kyseinen lauluopettaja ei koskaan minulle suositellut suunnistusta, mutta löysinpä sen silti.

Mielestäni täydellinen harrastus voisi olla joku tämänlainen:

- joustava ajankohdalta
- innostava, ei liian tylsä
- kohtuullisen matkan päässä kotoa, mitä lähempänä sen parempi
- tarpeeksi hikoiluttavaa, muttei liian rankkaa
- sopivasti välineistä riippumatonta
- lapsen saisi tarpeen vaatiessa mukaan
- koiran saisi tarpeen vaatiessa mukaan

Suunnistus on aikalailla tuota kaikkea. Lisäksi rakastan metsässä samoilua ja olemme yrittäneetkin välillä käydä lenkillä eri paikoissa. Kävely ilman päämäärää ei kuitenkaan mielestäni ole kovin innostavaa. Varsinkaan jos ei tunne ympäristöä entuudestaan. Lenkit tahtovat jäädä kovin lyhyiksi. Nyt siis pelkään pahoin löytäneeni "sen oikean". Oh, hyvästi kilot! Metsä, täältä tullaan! Tutkin siis herra O:n kanssa käydystä keskustelusta intoutuneena suunnistuskurssitarjontaa Helsigin seudulla ja löysin yhden sopivan, mutta se oli suunnattu vain naisille. Ei muuta kun viestiä luotto-aktiiville Hulille ja homma oli selvä. Me kävisimme kurssin ja opettaisimme sitten miehillemme minkä opimme!

Keskiviikkoiltana klo 18 istuimme siis n. 30 muun naisen kanssa ulkoilumajan kahvilaan opiskelemaan karttamerkintöjä. Kurssissa tuli paljon uutta asiaa ja paljon palautui mieleen myös kouluajoilta. Vahvistui vain tunne, että oikeassa paikassa olen. Torstaina kurssi jatkui kun kokoonnuimme vesisateeseen ns. viuhkasuunnistukseen. Lunta oli vielä reiteen saakka paikoin metsässä kun harpoimme menemään pikkuruiset kartat kädessä. Viuhkasuunnistuksessa siis annettiin kartta ja rasti ja kun rastin oli löytänyt niin palattiin aina lähtöpisteeseen saamaan uusi kartta ja rasti. Yhden rastin "haku" tuntui nopeasti tylsältä ja jatkoinkin kolme rastia kerralla muutaman yksittäisen jälkeen. Aivan huomaamatta tuli käveltyä metsässä (vesisateessa) 1h 45min. Eikä tehnyt tiukkaakaan! Lopulta olin läpimärkä hymyilevä ja paleleva, koukkuuun jäänyt suunnistaja.

Helsingissä järjestetään lähes viikottain iltarasteja, joihin aion osallistua aina kuin voin! Pikkuneidin voi ottaa lyhyelle rastireissulle mukaan vaikka selkärepussa ja karvarouva osaa kävellä itsekin, helpottaa kummasti. Herra-O odottaa myös innolla ensimmäistä iltarastiaan. Kyllä nyt on koko perhe valmiina!  Ei muuta kun otsalamppujen ostoon! 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kesätukka(/turkki)

Ennen
Jälkeen
Karvarouvan silmät kiiluivat inhosta kun otin esiin Moserin, eli trimmauskoneen pääsiäisen jälkimainigeissa. Jos kerran kesärajoituksetkin tulevat hiljalleen liikenteeseen, on karvarouvan aika päästä talviturkistaan.

Toipenpide itsessään on kivuton, mutta siinä joutuu seisomaan paikoillaan höösättävänä, joten se ei kuulu karvarouvan lempipuuhiin. Ja lopputuloskin oli taas kalju. Paitsi rouvan säärikarvat ja parta säilytettiin. Pari viikkoa ja taas on rouva valkoisen ihanan karvan peitossa, siihen saakka puetaan ulos pooloneule ja pienellä tuhisijalla on lupa tulla peiton alle nukkumaan.
Käääk!
Ehkä lämmitetään rouvalle myös sauna, jälkilöylyissä lauteilla makailu kun kuuluu hänen lempipuuhiinsa, heti syömisen jälkeen.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Inhokkiharrastus

Oi mikä auringon paiste! Ihana valo. Harmi että aivoni tulevat hieman perässä tässä kevätpöhinässä. Ainakin kovasti tuntuu väsyttävän. Nyt olisi neljäs päivä ilman päiväunia.

Sauvakävelykokeilu kylvi taas pienen laihdutussiemenen. Mainitsinkin jo aiemmin että olen aikamoinen pallero ja olen myös kova innostumaan laihduttamisesta ja ihan yhtä nopea kyllästymään siihen. Nyt voisi taas kevään kunniaksi innostua. Laihdutus on tällaiselle itsekurittomalle lollerolle yhtä piinaa. Kerran elämässäni olen onnistunut liikunnalla laihtumaan 6 kg. Se oli juhlaa se. Raskauden aikana teki vaan mieli porkkana- ja lantturaastetta ja kaikkea terveellistä ja paljon vähemmän kuin normaalitilassa niin synnytyssairaalasta lähdin kotiin 11kg kevyempänä kuin raskauden alussa.

Tuosta nopeasti laskettuna olisin siis 17 kg  kevyempi kuin "huippuhetkinäni". Ja pah. En ole ihan varma saiko pikkuneiti koskaan imetyksessä maitoa vai sen sijaan kaakaota. Suklaanhimo oli armoton! Ja jos ei kaapista löytynyt suklaata niin mikä tahansa sokerinen kelpasi. Normaalitilassa en näet syö karkkia ym. paljoakaan. Sokeri alkaa "ellottaa" nopeasti. Kun imetys oli ohi olin vielä yllättäen hieman miinuksella ennen kuin palasin normaaliin "ruoka on niin hyvää namnamnam" ja "enemmän suolaa" meininkeihin. Ja täällä ollaan taas. Huipulla tuulee.

Voisin kai sanoa jo, että harrastan laihdutu.. ei vaan harrastan laihduttamisen ajattelua. Käytännössä en laihduta. Kyse ei ole siitä ettenkö tietäisi miten se tehdään. Onhan minulla käytännön kokemus oikein syömisestä ihan 9kk ajalta ja maailma tulvii tietoa, usein enemmän kuin jaksaisi kuunnellakaan ;) En vain pysty hillitsemään itseäni. Kukas sitä opettaisi!? Joka ekstra suupalalla minä olen sekä voittaja että häviäjä.

Että näillä mennään. Saatan kirjoittaa siis laihtumisyrityksistä tännekin jonkin verran, mutta saattaa olla että tämä aihe hiljenee taas hetken päästä. Mutta nyt koittaa motivaatio taas hetkeksi nostaa päätään! Toivotaan sen pysyvän.


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Iltalenkki

Otin juuri iltahämärässä ISON harppauksen aikuisuuteen. Ikäähän on jo kolkyt ja risat joten kai se oli jo aikakin tämä uusi elämys kokea. Tässä se nyt tulee: kävin sauvakävelemässä!Olen jo pari vuotta sitten saanut lahjaksi sauvat Heinähatulta, mutta häpeäkseni täytyy myöntää, että niitä en ole edelleenkään paketista avannut. Tulin lomalle vanhemmilleni, eli mummo&pappa oy:n täyshoitolaan yhdeksi yöksi ukkelini mennessä treeneihin ja ollessa yötä poissa jo neljättä päivää viikon sisällä. Kiva päästä vähän muualle sen sijaan että pikkuneidin kanssa kaksin möllötettäisiin kotona.

Illalla päätin siis pikkuneidin puurohetken aikaan lähteä kokeilemaan papan esimerkkiä seuraten (papan kävelysauvoilla) tätä hassua suksetonta hiihtämistä. Ja se oli ihan mukavaa! Tähän asti olen miettinyt, että koska tuollaiseenkin olisi aikaa. Yleensä on kädet täynnä vaunun aisaa, siihen ei enää sauvat mahdu sohimaan millään. Koiran kanssa tulee maleksittua kadunvarsia haistellen useastikin ulkona, mutta olen ajatellut, että ei siinäkään voi sauvoja heilutella samaan aikaan. Se saattaisi kuitenkin olla mahdollista jos laittaisi remmin kiinni vaikka vyöhön. Ainakin kokeilemisen arvoista. Illalla kävellessä ulkona oli ihanan hiljaista ja rauhassa sai keskittyä keppikävelyyn ja liukasteluun jäisillä teillä. Kotona Helsingissä tuo rauhallinen ja hiljainen ilta ei päde samanlailla. Melusaaste kerrostaloalueemme suuremman valtaväylän välittömässä läheisyydessä kiristää kovasti kuulohermoa ja iltalenkin rauha ei ole samanlainen kuin täällä mummo&pappa oy:n pienemmässä kaupungissa rauhallisella omakotialueella.

Tällaisina hetkinä tulee kärsimättömäksi odotellessa koska me oikeasti muutamme kotiin ja löydämme paikkamme tässä elämässä. Mutta tekosyyt seis ja tässä ja nyt pyhästi lupaan lähteä testaamaan omat sauvani heti tällä viikolla!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Normipäivä

Tänään(kin) oli tosi kylmä päivä ulkona. On kuulema kylmin maaliskuu 50 vuoteen. Eli kun vuosien päästä alkaa ketuttamaan kevään odottaminen niin voinee ajatella, että pahempaakin on koettu. Oli kuitenkin mukavaa, ulkona oltiin pariin otteeseen hytisemässä (ei enää ikinä asumaan mäen päälle meren läheisyyteen..)  ja toisella kerralla jopa 2,5 tuntia. Ulkoilun kesto näyttää olevan suoraan verrannollinen nukutukseen kestävään aikaan. Uni tuli pikkuiselle paljon nopeammin kuin yleensä.
Klo 20:40 alkoi siis äidin oma aika. Jos se on huonon äidin merkki, että tämä kyseinen hetki on top 3 sijalla päivässä niin luulenpa ettei hyviä äitejä olekaan.


Etsi koira

Ikävä on vähän sellasia aikoja kun pystyi katomaan televisiosta mitä halusi ja milloin halusi. Se aika on ainakin vuosikausiksi ohi. Tai hetkeksi. Vuodet taitaa vieriä nykyään ihan hetkessä (vaikka kevään tulo kestääkin ikuisuuden). Huomasin aiemmin viikolla, että digiboksimme kovalevy alkaa turpoamaan niin, ettei enää lisää tallennuksia mahdu. Itselleni nousi kylmä hiki, koska toinen elämäni on Emmerdalessa pikkuneidin nukkumaan menon jälkeen ja luonnollisestikaan mikään ei saa vaikuttaa automaattitallennukseen kyseisen sarjan kohdalla. Maailmani saattaa luhistua jos en saa joka päiväistä emmerdale annosta.. tai ainakin luulen niin.

Ukkelini ja pikkuneiti ovat osaltaan tukkineet digiboksia, ukkelillani on hurjat määrät eri musiikkiohjelmia joita ei saa poistaa vaikka ne on nähty (luopumisen tuskaa). Pikkuneiti taas vaatii monta kertaa päivässä "muumi lisää" joten digiboksi laulaa joka aamu pikkukakkosen aikaan.  Itse aloin jostain syystä kirjoittaa blogia (!) joka on vienyt kummasti tv-aikaa. Jouduin siis osaltani karsimaan hömppää pois elämästä. Ensimmäinen joka lähti oli huippumalli haussa. Itsehän olen varsinainen pallero, joten ihmettelen miten jaksan tuijottaa kyseistä sarjaa. No, en tuijota enää. Toinen, joka hieman kirpaisi oli NCIS.. Gibbsiä tulee ikävä, mutta televisiossa pyöri sekaisin jo niin monta tuotantokautta etten edes tiedä mitä olen nähnyt ja mitä en. Ehkä rikossarjat ja murhatkin on nyt nähty. House ja kosto jäi, ne eivät jää lojumaan kovalevylle. Ja tietenkin emmerdale.. Se ansaitsenee ihan oman tarinansa! Ja nyt on aikaa kirjoittaa.

Valkoinen salama

Meidän ensimmäinen vauvamme on siis valkoinen snautseri. Melkoisen hidas ja karvainen se on salamaksi, mutta iski sydämiin aivan yhtä lujaa. Karvakuonomme muutti 8 viikkoisena perheeseemme  vuonna 2005. Nyt neiti karvainen on siis jo yli seitsemänvuotias arvokas rouva.

Karvarouva on aiemmin saanut paljon huomiota osakseen. On käyty trimmauksessa ja näyttelyssä. Aloitimme (ja lopetimme) kansainvälisestä koiranäyttelystä ja olimme todella pihalla mitä siellä piti tehdä. No, mutta sijoituimme neljänneksi omassa ryhmässämme, mikä se lienikään. Match showssa kävimme myös kerran vai kaksi, mutta huonolla menestyksellä. Mutta tulipahan kokeiltua. Agility oli mainiota ja kävimme muutaman kerran jopa epävirallisissa kilpailuissa ja nautimme molemmat. Myöhemmin pahoinvointini ja potkiva vatsani sivuutti agilityn ja karvarouva parka on menettänyt paljon huomiota entisestä.  Agilityn otan kyllä ensimmäisenä takaisin harrastukseksi, kun.. sitten kun.. on taas aikaa..

Nyt karvarouva antaa aamuisin suukkoja pikkuneidille ja iltapäivisin näyttää hampaita. Saamme olla varuillamme jos pikkuneiti pääsee liian lähelle varsinkin ahdistavassa paikassa. Se oli aiemmin todella rauhallinen ja säyseä tapaus, nykyään vaatii kovaäänisesti arvostusta vastaantulevilta koirilta. Tätä varten namipalat on palannut lenkeille, aivan niin kuin pentuna. Onneksi se on maailman ahnein koira mielestämme, ja nappulat voittavat räkyttämisen mennen tullen. Harmi että yksin kotiin jäädessä maistuu myös mikä tahansa ulottuville jäänyt syötävä, esimerkiksi likaiset vaipat (yök!) tai jopa käsilaukun vetoketju aukeaa jos siellä tuoksuu eväsbanaani.

Nakupelle
Vaikka snautserit yleensä nypitään karvoistaan, niin meillä näyttelyuran jäätyä alettiin karvarouvaa ajella trimmauskoneella sen nopeuden vuoksi. Nyppiminen kuulostaa karskilta, mutta ei hätää, karva irtoaa kasvettuaan tarpeeksi pitkäksi ihan helposti nyppäsemällä, se vaan kestää tuntikausia. Snautserit ovat vain vähän allergisoiva koirarotu, koska karvoja ei irtoa eli karvojen mukana ei irtoa allergisoivaa hilsettä. Ajeltu karva hieman pehmenee verrattuna nypittyyn, joten se ei ole enää näyttelykelpoista.. kai. Väliäkö tuolla, näyttelyitä on hankala arvostaa kun niin monet rodut ovat sairaalloisia ylijalostamisesta johtuen. 

Karvarouvan lempipuuhaa on kuonon työntäminen käden alle, vaatien rapsutusta. Sallittakoon se hänelle.

On karvarouvalla nautintoakin tullut pikkuneidin saapumisesta. Kuvitelkaapa 1,5 vuotias harjoittelemaan syömistä ja vielä monta kertaa päivässä. Karvaiselle otuksellekin nääs herkkuja tipahtelee. Ja aterioinnin lopuksi minäkin saan nauttia huutamalla "saa ottaa" ja pikkuinen iloinen siivooja hyökkää paikalle! Ja kaikki voittaa.

Karvakasa

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Uusi leluni

Nyt loppuu marinabloggaukset ja purnaus! Minulla on ihana uusi lelu! Postipoika sen melkein meille saakka kantoi. Oikeasti jouduin kävelemään puolisen kilometriä smart post-automaatille, joka on muuten tosi kätevä juttu kun oikea posti on kaukana. Tällaiselle melko kärsimättömälle henkilölle oli kovin kova kolaus, että akku piti laittaa vielä yöksi latautumaan, eli sitä ei saanutkaan ihan heti käyttöön.

Tässä se siis on! Tämä on ihka ensimmäinen postaus ikiomalla miniläppärillä! Mahdan olla vanhanaikainen kun tilasin vielä minikannettavan, joiden valmistuskin on jo lopetettu, tänä luvattuna tablettien aikakautena. Vanhanaikaisuuteni johtuu tästä bloggausharrastuksestani, olen riippuvainen kunnon näppäimistöstä jossa voin naputella tuulispäänä tekstiä tekstin perään! Kosketusnäytöllinen näppäimistö ei anna samanlaista napin painamisen iloa, heh.

Aikuisenakin uuden lelun saaminen taitaa olla melkein yhtä ihanaa kun lapsena. Tässä se nyt on, kaunis uusi lelu:




 Piti ottaa kuva ihanien tulppaanien kanssa, jotka ostin miehelleni tasa-arvon päivän kunniaksi! (syy sekin saada kukkia kotiin) ja pääsiäisvitsa tehtiin tänään perhekerhossa. Äti taisi tosin olla innostuneempi vitsan vääntämisestä kuin minineiti.

Voi kun tulikin into taas kirjoitella, pitäisiköhän pian lähteä taas johonkin konserttiin että saa lisää aiheita!