tiistai 26. maaliskuuta 2013

Inhokkiharrastus

Oi mikä auringon paiste! Ihana valo. Harmi että aivoni tulevat hieman perässä tässä kevätpöhinässä. Ainakin kovasti tuntuu väsyttävän. Nyt olisi neljäs päivä ilman päiväunia.

Sauvakävelykokeilu kylvi taas pienen laihdutussiemenen. Mainitsinkin jo aiemmin että olen aikamoinen pallero ja olen myös kova innostumaan laihduttamisesta ja ihan yhtä nopea kyllästymään siihen. Nyt voisi taas kevään kunniaksi innostua. Laihdutus on tällaiselle itsekurittomalle lollerolle yhtä piinaa. Kerran elämässäni olen onnistunut liikunnalla laihtumaan 6 kg. Se oli juhlaa se. Raskauden aikana teki vaan mieli porkkana- ja lantturaastetta ja kaikkea terveellistä ja paljon vähemmän kuin normaalitilassa niin synnytyssairaalasta lähdin kotiin 11kg kevyempänä kuin raskauden alussa.

Tuosta nopeasti laskettuna olisin siis 17 kg  kevyempi kuin "huippuhetkinäni". Ja pah. En ole ihan varma saiko pikkuneiti koskaan imetyksessä maitoa vai sen sijaan kaakaota. Suklaanhimo oli armoton! Ja jos ei kaapista löytynyt suklaata niin mikä tahansa sokerinen kelpasi. Normaalitilassa en näet syö karkkia ym. paljoakaan. Sokeri alkaa "ellottaa" nopeasti. Kun imetys oli ohi olin vielä yllättäen hieman miinuksella ennen kuin palasin normaaliin "ruoka on niin hyvää namnamnam" ja "enemmän suolaa" meininkeihin. Ja täällä ollaan taas. Huipulla tuulee.

Voisin kai sanoa jo, että harrastan laihdutu.. ei vaan harrastan laihduttamisen ajattelua. Käytännössä en laihduta. Kyse ei ole siitä ettenkö tietäisi miten se tehdään. Onhan minulla käytännön kokemus oikein syömisestä ihan 9kk ajalta ja maailma tulvii tietoa, usein enemmän kuin jaksaisi kuunnellakaan ;) En vain pysty hillitsemään itseäni. Kukas sitä opettaisi!? Joka ekstra suupalalla minä olen sekä voittaja että häviäjä.

Että näillä mennään. Saatan kirjoittaa siis laihtumisyrityksistä tännekin jonkin verran, mutta saattaa olla että tämä aihe hiljenee taas hetken päästä. Mutta nyt koittaa motivaatio taas hetkeksi nostaa päätään! Toivotaan sen pysyvän.


9 kommenttia:

  1. Osuva sattuma: juuri eilen päätin, että alan tästä päivästä lähtien pitää ruokapäiväkirjaa ja vähennän herkkuja... Sain potkua viime perjantain Nyt-liitteen lihavuusartikkelista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma! Täytyykin vilkaista jos jossain näkisi tuon artikkelin. Tsemppiä sulle herkuttelemattomuuteen! :)

      Poista
  2. Mä olin alle lähtöpainon kuukaudessa raskauden jälkeen, mutta Ellan ollessa 10-kuinen huomasin kilojen hiipineen takaisin. Ei varmaan mitään tekemistä sillä herkkujen määrällä, joita itseeni tungin... "Mut kun mä imetä..imetin. 5 kuukautta sitten." ei enää kelvannut tekosyyksi edes itselleni, vaikka oonkin hirmuhyvä huijaamaan mua.

    Aktivoiduin eilen piiiiitkästä aikaa Kiloklubissa, edellinen mittaus/käynti näytti olleen syyskuulta. Onnistumisiakin koettiin, kun edistymiskäyrä sojotti alaspäin, paino -5kg ja vyötärö -7cm. Jos sitten puolen vuoden päästä taas uudestaan. ;)

    Jos haluaa tarkkailla syömisiään, laihdutusmielessä tai ei, niin suosittelen apuriksi juurikin tuota ilmaista Kiloklubi.fi -sivustoa. On meinaan jokseenkin koukuttavaa puuhaa metsästää vihreitä palleroita sinne Ruoan laatu -kohtaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun muistutit, se onkin tuttu paikka. Juurikin kiloklubin avulla sain tuon 6kg joskus alaspäin. Täytyisi tosiaan ottaa taas käyttöön. Ehkä huomenna ;)
      Hurja pudotus noin huomaamattomasti sulla käynyt! Mäki olen tosi hyvä huijaamaan itseäni. Ainakaan ei voi enää ikinä sanoa ettei olis hyvä missään, jippii!!

      Poista
  3. Hauska kuva. Teit päätöksesi julkiseksi - liuku alaspäin on siis tulossa! Tsemii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, niin.. suunta on vain alaspäin :D Hmm..

      Poista
  4. PS. http://patrikborg.blogspot.fi/2012/02/onko-ylipaino-oma-moka.html
    Etkä enää ikinä sanoo ittees itsekurittomaks lolleroks, nii! Ahkera! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olipas tuolla paljon asiaa.. mutta en kyllä allekirjoita huonoa taustaa tai huonoa tietoutta. Osui silmään kyllä jonkun kommentti väsymyksestä ruoan jälkeen. Olen meinaan aivan kuollut ja unta vailla heti lounaan jälkeen. Olen pistänyt kaiken vaan pastan tai liian paljon ruoan määrän piikkiin, mutta sokeriarvojen heittely kai myös aiheuttaa väsymystä. Täytynee mennä keskustelemaan asiasta asiantuntija Mummo oy:n luokse. Heti huomenna :) Apua, taas se pistää minuu!

      Poista