perjantai 13. kesäkuuta 2014

Vähän erilaisia totuuksia

Hei,

Olen 33-vuotias kiukkuinen rouva pääkaupungista. Välillä tekee mieli marmattaa ja kun tämä on m i n u n ikioma blogi niin annan itselleni luvan tehdä niin. No, luultavasti jos luet tätä niin olet kuullut näitä jorinoita jo tarpeeksi ihan livenäkin. Skippaa siinä tapauksessa postaus..

Kyllä elämässä on paljon (enemmän) positiivisiakin asioita, mutta joskus on tarpeen päästää kiukku ilmoille. Herra O on pienenä poikana huutanut kiukun pussiin. Minä isona tyttönä blogiin. Tästä se lähtee..

Ennen - kuva
Kotona on, hetkinen, kolmen neljän päivän ruuantähteet tunnistettavissa lautasilla ja pöytälevyllä. Laitoin mielenrauhan vuosi tähän kuvat sellaisesta keittiön ja olohuoneen tilasta joka harvoin näkyy. Mäkättää ei kannata.. sehän aiheuttaa vaan pahaa mieltä. Nyt olemme lähdössä viikonlopuksi pois kotoa, joten kaikki nämä jäävät elämään omaa elämäänsä törkyiseen asuntoon, en vaan ehdi siivota. Ja minä yksin palaan reissulta haisevaan asuntoon. Huoh. No sitten tiedän mitä tehdä omalla-ajallani.

Muutto uuteen kotiin häämöttää jo, n. 5kk päästä. Ihanaa, mutta mieleen on taas varjostunut tuo ah, jo niin tuttu - paikkaelämässä - pohdinta. Vaikka uusi koti tulee olemaan ihana ja tuliterä ja tilavampi kuin nykyinen, se on taas uusi väliaikainen koti. Sitä oikeaa odotellessa. Mihin ikään asti voi onnellisesti elää näitä välivuosia jolloin vain toivoo pääsevänsä elämässä eteenpäin? Mutta huomaa vaikka 8 vuoden jälkeen olevansa täsmälleen samassa tilanteessa edelleen. Odotellaan sitä ja tätä. Mutta minkäs teet! Koitan elää täysillä tässä hetkessä ja niin onnellisen kun vaan voin, mutta mitä jos takaraivossa painaa aina vaan se unelma joka ei näytä koskaan toteutuvan.

Ennen -kuva
Yksi innostunut luennoitsija kertoi, että ensin elämä on sitku-elämää.. sitku on perhe, sitku on omakotitalo, sitku, sitku, sitku.. ja myöhemmin elämä muuttuu mutku-elämäksi: mutku on perhe, mutku on omakotitalo etc. Mä olen selkeästi hillun sitkun ja mutkun välimaastossa. Sitku mulla on omakotitalo, mutku en saa sitä.

Olen sitä kaikki-mulle-nyt-heti-tai-mieluiten-jo-eilen-tyyppiä. Haluaisin oppia ja kokeilla, miljoonia asioita, innostua niistä. Ja kyllästyä tietenkin suurimpaan osaan, mutta hei, tulipahan kokeiltua! Elämässä aiheuttaa katumusta lähes ainostaan tekemättä jätetyt asiat, ei niinkään ne mitä harkiten ja huolella ollaan pohdittu ja punnittu ennen kuin toteutetaan. Uuh, kun tuli kylmät väreet jo tuosta lauseesta, miten se voikin kuulostaa niin t y l s ä l t ä. Onko tässä kyse nyt sitten kolmenkympin kriisistä vai mistä? Ja mistä minä löydän itseni pohtimassa elämää neljänkympin kriisissä? Se puuttuva kappale elämään pitänee kai vaan kirjoittaa itse. Ja ystäväni suusta hienoin mietelausu takataskussa:  

Jos kirjoitat omaa elämänkertaa, älä anna kenenkään muun pitää kynästä kiinni.



torstai 12. kesäkuuta 2014

Vantaanjoen rannoilla

Järkytyin juuri missä ihmeen kuplassa olen elänyt nämä vuodet Helsingissä. Miten en ole koskaan aiemmin nähnyt mitä kaikkea kaunista täältä löytyy!?

Turvaistuin pyöräntarakalle taisi olla tämän kevään ehdottomasti paras kirppariostos. Sillä on ollut käyttöä jo vaikka kuinka paljon vaikka ehkä hieman ajattelin että näinköhän jää käyttämättä.. eihän me käydä koskaan missään. Mutta mikälie kesäpörriäinen on saanut oikein innostumaan pyöräretkistä eri paikkoihin. Mitä kauemmas, sen hauskempaa!


Olin pitänyt töissä korvat höröllään kun puhuttiin leikkipuistoista. Yhdellä uimarannalla oli kuulema lasten leikkitelineiden lisäksi aikuisille kuntoiluvälineitä! Kuulosti loistavalta joten kun polkasin pyörällä pitkän työpäivän jälkeen kotiin niin nappasin neidin kyytiin ja taas mentiin! Kilometrejä kertyi tälle päivälle yhteensä ehkä n. 24. Ihan hyvä saldo. Ja energiaa piisaa vielä kirjoittamiseenkin. Energia taitaa lisääntyä sitä mukaan mitä sitä tuhlaa. Kovin epäjohdonmukaista..

En tarkalleen tiennyt minne olemme menossa, mutta ilma oli ihana niin ei paljon huolettanut vaikka ajaisimme harhaan. Joen vartta oli myös suht. helppo seurata, heh. Katselin matkalla että vastarannalla näkyi jokin uimaranta ja pari keinua joten ajattelin sen olevan tuo kuulemani. Siltaa ei kuitenkaan näkynyt joten jatkoimme matkaa etsimään joenylityspaikkaa. 


Hiekkatie muuttui asfaltiksi ja melkein henki salpautui ajatellessa että jotkut onnelliset asuvat noin kauniissa ympäristössä..  keskellä "harmaata" Helsinkiä, niinkuin olen sen mielessäni kuvittanut. Ihastellessani kesäistä kujaa avautui yhtäkkiä eteeni uimaranta telineineen ja kuntoiluvälineineen! Ei se ollutkaan se aiempi vastarannalla, (joka myöhemmin osoittautui Pakilan uimarannaksi) vaan tämä, siitä ei ollut epäilystäkään. Kyltistä luin että olimme nyt Tapaninvainion uimarannalla.





Neiti sai juosta hiekalla ja kiipeillä telineissä. Harmikseni telineet oli kuitenkin vähän isommille lapsille ja en päässyt kokeilemaan kunnolla kuntoiluvälineitä kun piti vahtiä ettei pieni marakatti tipahda parin metrin korkeudesta. Yhdessä treenailimmekin jalkaprässillä ja kaikenmaailman heilureilla. Aika loistopaikka! Rintalihasliikeet jäi vähän vajaammiksi, laitoin telineeseen liian ison painon..;)

Takaisin poljimme joen toista reunaa pitkin. Mahtavat maisemat sielläkin. Ensin vieressä laukkasi pari hevosta, yhtäkkiä hiekkatie kulki ihanan synkän kuusimetsän sisällä ja välillä taas ihan mielikuvitussademetsässä. Oikein pakahdutti päästä keskelle luontoa liikkumaan. Onneksi tämä Helsinki-kuvani alkaa viimein kirkastua.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Uudet Asicset eli Pinkit Popot

No nyt kelpaa!

Olen saanut tsemppiä taas ikuisuusprojektiini.. miksikä sitä nyt tänä päivänä saakaan kutsua.. laihdutus? Ei. Elämäntapamuutos? Ei. No jokatapauksessa ne valinnat mitä teen voivat pienentää minua. Ja uskokaa kun sanon, vähempikin riittäisi!!

Askel (tai mielummin tuhansia ja taas tuhansia) kohti tuota pienempää minuutta oli hankkia uudet popot. Edellisellä suunnistusreissulla tuskissani päätin että vanhat on aikansa eläneet ja ne saivat vielä metsän jäljiltä lämpimänä siirron paremmille lenkkimaastoille kaatopaikan sulotuoksuihin.

Kysyin nopeasti vinkkejä mistä popot kannattaisi ostaa, mutta kuten tavallista, kävelin kaikessa helppoudessa Prismaan. Ja sieltähän nämä uudet suloisuudet tarttui mukaan. Pinkit. Ihanat! Ensin ajattelin kovasti taistella vastaan tätä neonvärimuotia, mutta onhan se totta, että kun tuollainen väri vilahtaa joka askeleella silmäkulmassa niin siitä tulee hyvälle mielelle!

Prisman lenkkarihyllyllä asetin katseeni juuri niihin joissa luki aloittelevalle juoksijalle. Sopi mainiosti. Ja aloitin sovittelun keskihintaisista. Ensimmäiset oli parhaat. Sekin sopii. En jaksa kauheasti viettää aikaa sovittelemassa yhtään mitään. Ne oikeat kyllä tunnistaa. Ensimmäinen juoksulenkki on vielä edessä, mutta näitä ihanuuksia on jo ulkoilutettu useasti. Myös maata vasten, vaikka kuva antaa hieman erilaisen käsityksen.

Asics Patriot 6 Naisten juoksujalkine


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vuoden paras kierrätysidea, vaatteidenvaihtokutsut!


 Pääsin osallistumaan viikonloppuna mainioihin kutsuihin! Aluksi kaikki olimme kai hieman skeptisiä miten tällainen juttu toimii, mutta loppujenlopuksi taisi kaikki, siis aivan kaikki, olla erittäin iloisesti yllättyneitä! 

Ideana oli siis kerääntyä Hulin kartanoon ja tuoda mukanaan vaatteita, koruja, asusteita ym. joista toivoisi pääsevänsä eroon. Näissä kutsuissa ei liiku raha, joten design tuotteet jäi tällä kertaa kotiin, mutta kyllä vaan vaatteet vaihtoivat kotia! 

Aluksi mietimme millä keinoilla pitäisimme huolta, että jokainen saa mahdollisuuden testata haluamaansa tuotetta. Loppujenlopuksi sovittelimme ja jos tykkäsimme niin huusimme vain että oliko muilla kiinnostusta. Riitoja ei syntynyt ja tuo tyyli toimi hyvin. Loppuvaiheessa alkoi Huli käydä vielä jokaista vaatetta erikseen läpi ja katsoi tyylititietoisilla silmillään kenelle se voisi sopia. Tuo "helppoheikkimäinen" tyyli sai vielä hurjasti lisää vaatteita uusiin koteihin! Vaihtoehtoja oli niin paljon, että toisen tyylikonsultointi auttoi erittäin paljon harkitsemaan ja sovittamaan vaatteita joihin ei ensin kiinnittänyt ollenkaan huomiota.

Ensin syötiin ja sitten soviteltiin. Nämä oli kyllä loistobileet!







sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Supernaiset Ruuhijärvellä


Olipa täydellinen  ajoitus meidän vanhalle kaupankassajengille kokoontua Ruuhijärvellä vuokramökkiin Oksjoen rannalle! Keli oli täydellinen ja ruoka ja seura ei paljon vähemmälle jäänyt.

Supervarpaat!
Laskimme neitokaisten ja rouvain kanssa, että yhteisessä työpaikassamme aloituksesta on yhteensä 15 vuotta! Kauan on ystävyys säilynyt. Sille jo ansaitsee nostaa maljan loistokelissä.


Vuokrattava mökki on yhden porukkamme ystävän omistuksessa joka asui lähettyvillä - keskellä ei paljon mitään. Moikkasimme kanoja kanalassa ja tuijottelimme piharakennuksia, kasvihuonetta, perunamaata ym. maalaisidylliä niin että minun naamani alkoi hieman vihertää. Mutta onneksi sentään lähimmät katulamputkin olivat 10km päässä. Vähän helpotti kateuden pistosta.




 
Koko reissu leimautui lähtemättömästi tähän kappaleeseen. Tätä kuuntelemalla pääsee nyt koska tahansa takaisin viikonlopun ihanaan tunnelmaan!


perjantai 23. toukokuuta 2014

Hullu Heureka

Työpaikan työhyvinvointipäivät on kivoja :) Ensin kuuntelimme aamupäivän asiastaan niin innoissaan olevaa konsulttia, että hän lopussa, ylitettyään aikataulun, pomppi tasajalkaa kysyen oliko kenelläkään mitään kysyttävää! Olisipa itsekin yhtä innoissaan työstäni. Välillä kyllä saan taas sellaisia väläyksiä että nautin siitä mitä teen, mutta vähän riippuu hommasta. Mutta loistavaa että jollakin on työ jossa tekee mieli hyppiä tasajalkaa! Se into tarttui. Ei ehkä ihan niinkun oli tarkoitus, mutta kuitenkin.
Rannekkeet

Luennoilta jatkoimme lounaan kautta Heurekaan parijonossa. Heurekassa oli näyttely hulluudesta, eli mielenterveyden häiriöistä ja niiden hoitohistoriasta. Mieleeni jäi eniten skitsofonit - kuulokkeet jotka tuovat ääniä korviin suodattamattaniitä, kuten korvanlehdet. Aikamoista kakofoniaa, ja siinä pystyi samaistumaan esimerkiksi paniikkihäiriöiden olotilaan.
Meitä kovasti lapsetti, liikkeellä olin taas Hulin kanssa ja kokeilimme heti tietenkin naamareita. Ideana oli näyttää naamarin ilmekehonkielellä.. vaikeaa oli. Päässä kuvassa myös skitsofonit.





Tärkeä asia tuo mielenterveys. Mutta ehkei näyttely kuitenkaan antanut näin aikuiselle niin paljon uutta asiaa. Lapsille kyllä loistava tutustuminen vieraaseen ja ehkä pelottavaan asiaan.

 
Heurekan lasten puolelle päästyämme aloimme olla jo vauhdissa. Hulin kanssa astuimme vaa'alle joka kertoi kilomäärän sijaan eläimen jonka painoisia olemme.. tiditztiditz: ISO SIKA! Huli oli yksin peura ja minä panda!! PANDA!! Hiilaridieetti jatkukoon. Enkä aio googlata mitä Pandat painaa. Ihan huijaustesti.


Puntarilla 

Sikamainen lopputulema

 Iltaa jatkoimme vielä hetken musiikkitalon terassilla auringonpaisteessa. Kiva terassi, isompikin porukka mahtui sopivasti sekaan. Palvelu vaan oli todella hidasta, mutta ehkä se siitä kesän mittaan saa vauhtia. Sinne aion mennä toistekin, niinkuin Heurekaan.

torstai 22. toukokuuta 2014

Stefans Steak House Helsinki

Lauantaina piti vähän irroitella. Takana oli ylityöpäivä ja ilma mitä mainioin.

Liikuimme Hulin kanssa keskustaan. Ravintolapäivä ei tälläkertaa houkuttanut, vaan ruokaa piti saada tuhdisti. Ja ilman hiilareita.. minun uusin villitys.


Emme olleet päättäneet ravintolaa etukäteen, joka oli varsinkin Hulille uutta, heh. Onneksi hänellä kuitenkin oli vaihtoehtoja takataskussa joista viimein Kappelin terassilla teimme päätöksen kävellä lähelle Helsingin kuulema parhaaseen pihviravintolaan: Stefan's Steakhouseen.

 Tilasin alkuun drinkin ohjeistuksella en pidä makeasta, mielummin hapanta ja Huli taas päinvastoin. Drinkki ei ollut makea, mutta eipä paljon muutakaan.. mauton. Hulin passion-drinkki oli kuulema hyvää, mutta pieni.


Pääruaksi valitsin suomalaista härän sisäfilettä. Pihviäpaikkana tuota ei ole turhaan kehuttu, pihvi ihan suli suussa. Vieläkin kaduttaa, etten ottanut kypsyydeksi mediumia, vaan medium+. Täytynee mennä toiste korjaamaan virhe.  Lisukkeeksi valitsin caesar-salaatin (jonka kivikovat krutongit sai Huli - ne hiilarit) ja valkosipuli-persilja maustevoin. Parmesanperunat on pakko maistaa vielä joskus, ne näytti naapuripöydässä aivan ihanilta..


Tykkäsin paikan tunnelmasta ja sisustuksesta. Jopa niin paljon, että lähtiessämme jäimme vielä istumaan jälkkäridrinkeille kadun puolelle aivan ihanille nojatuoleille. Ja tarjolla oli iso maljakollinen Hubbabubbaa. Suosittelen.