Purnauspäivä

      Huh, pikkuneiti ei taida olla ainut joka meidän perheessä tarvitsee rutiineja. Minun koko maailma tuntui järkkyvän kun tiistai aamupäivä olikin totaalisesti erilainen.. Käymme tiistaisin seurakunnan perhekerhossa höpöttelemässä tuttujen äitien kanssa ja leikkimässä. Yleensä vetäjän on todella mukava ja ihana lastenohjaaja. Tällä kertaa aamulla oli soitettu äkkiä tuuraaja. Asenteessani on kai parantamisen varaa, koska olen huomannut hiljaisesti ärsyyntyväni kovin helposti ja siitä ei ole kuin itselle haittaa. Se on raskasta ja  väsyttävää. Ja tänään oli heti aamusta monia väsytyksen aiheita.. 

      Sijaistava tuntematon ohjaaja tervehti kerhoon tulijoita vain heidän tervehtiessä ensin. Ilman hymyä. En muista hänen puhuneen lapsille suoraan koko aikana (1,5 tuntia), en tiedä pitikö hän lapsista ylipäätään, mikä on ehkä kummallista lastenohjaajalle..? Lisäksi oikein kaivettiin virsikirjat esiin, mikä on mukavaa kun pääsee laulamaan, saa pikkuneidinkin pysymään alkuhartauden ajan paremmin paikoillaan. Harmittelin kun ei ollut tuttu kappale, mutta eipä hätää! Ohjaaja sanoi ettei osaa itse laulaa joten lausutaan sanat vaan yhdessä!? Siis mitä ihmettä? Olisi nyt edes valinnut tutun kappaleen niin olisin voinut vaikka itse vetää biisin käyntiin, hoh hoh. Ymmärrän että jos soitto sijaistamaan on tullut aamulla, niin kiirettä pitää, mutta ei kai sitä nyt tarvitse montaa päivää valmistautua tervehtimään tai hymyilemään! No niin, päivän angsti purettu. Nyt torkuille ja jatkan uusilla voimilla!

     --------------------------------------------------------------------------------------------------

Non ni. Enemmän unta – parempi mieli.

Vaikka moni eroaakin nykyään kirkosta, ja jonkun pitäisi onnistua repäisemään kirkko sieltä menneisyydestä tähän päivään (jos se on ikinä mahdollistakaan), mutta mielestäni kirkko tekee myös paljon hyvää. Varsinkin näin pienen lapsen vanhempana olen erittäin iloinen perhekerhoista ja muskarista kohtuuhintaan ihan normaaleille ihmisille :)