sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Valtavan hyvää raakaa kalaa

Eilinen oli todellinen tohinapäivä. Edes päiväunia en saanut aikaiseksi nukuttua. Aamu alkoi herätessä ensimmäisenä koko perheestä! Kymmenen minuutin kuluttua seurasi pöpperöinen pikkuneiti. Tohisin äkkiä riisipuurot kaikille ja herätin ukkelinkin kahvin tuoksuun.. että pääsen shoppaamaan! Heti yhdeksältä tönötin bussipysäkillä kohti kauppoja etsimään itselleni housuja hajonneiden tilalle. (lumi, jää, hiekoitussepeli.. siinä syy). Oli muuten harvinaisen mukava shoppausreissu. Yleensä innostus lopahtaa ensimmäiseen sovituskoppiin, mutta tällä kertaa ei. Erinäisten vaatteiden lisäksi tarttui mukaan vihreä luomiväripaketti, jota pääsin heti iltasella kokeilemaan. Iloisena painelin kotiin take away aterioiden kanssa päästämään ukkelin johonkin rumputapahtumaan. Aina ei jaksa kokata.

Tälläydyin elikkäs böökasin itseni kuntoon iltaa varten vihreällä luomivärillä, puin uuden kiiltävän mustan paidan päälle ja lähdin kohti Tapiolaa tapaamaan Hulia. Hänellä on jo useamman kerran kokemus erinomaisesta sushi-ravintolasta LN-Sushi Art. En ole koskaan ennen käynyt Tapiolassa joten en tiennyt mitä odottaa ja yllätyin. Ei paikka ollut varsinaista Tapiolan keskustaa (?) vaan hieman eksyessäni bussipysäkiltä  jolkotin omakotitaloalueen läpi. Ajattelin mielessäni, että olen tietämättäni kiukustuttanut Hulin, joka on kostoksi juksannut minut jonnekkin mystiseen paikkaan jossa ei sushia ole lähimaillakaan! Hetken kävelyn jälkeen alkoi omakotitalojen sijaan näkyä kerrostaloja ja sitten joku suuri ikkunallinen hieman ravintolan näköinen paikka. Ja siellä se oli! Keskellä tavallista asuinaluetta. Huh.

Tarjoilijamme puhui englantia ja tilasimme ura-futomakeja sekä sushiveneen! Siinä oli erilaisia nigireitä ja muita susheja, joiden nimiä en vaan muista. Mutta kyllä maistui!! Suosittelen kaikille seikkailumielisille, kannattaa käydä testaamassa nuo sushit.



Illallisen päätteeksi koitimme selailla leffateattereiden antia, mutta päädyimme kuitenkin lähtemään kotia kohti. Pois lähtiessä huomasimme ravintolan takana pienen pienen elokuvateatterin Kino Tapiola. Se näytti ihanan intiimiltä ja suloiselta pimeässä "kevätillassa" mainosvaloineen. Päätimme molemmat, että siellä täytyy joskus todellakin käydä. On ihana kannattaa tuollaisia pieniä elokuvateattereita, ettei massafinnkino syö ihan kaikkia tunnelmallisia teattereita. Juuri silloin ei ollut sopivaa elokuvaa meneillään, muuten olisimme kurvanneet pihaan samalla sekunnilla.

Kotiin päästyäni mieheni sisko oli meillä kylässä ja lisäksi ystävämme pianistisetä. Ilta jatkuikin vielä melkein puoleenyöhön mukavan lörpöttelyn merkeissä.

4 kommenttia:

  1. Mulle tuli niin nälkä kun mietin noita susheja.. Tänään töissä syödään tomaattikeittoa, ei vedä noille ihan vertoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ehkä joo vedä, mutta mulla on elämässä menossa myös joku tomaattikeitto-himo. Nyt on ehkä pakko tehdä kun muistutit sen olemassa olosta! :)

      Poista
  2. Tomaattikeitto! Hyvä idea! Mä tein yks päivä tomaatti-punajuurikeitto, se oli aikasta hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Kannattaa kokeilla pelkkää tomaattiakin, vaikka tomaatti-punajuurikin kuulostaa tosi hyvältä! Jos mä osaisin kirjottaa reseptejä niin kirjoittaisin tänne jonku hyvän. Oon kokeillu aika monia, mut lemppari on sellanen että: purkki tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia, vähän etikkaa (mitä nyt sattuu olemaan), kanalientä, ehkä ripaus chiliä, tai vielä parempaa tuoretta sellasta. Ehkä ripsaus kermaa/tuorejuustoa/ranskankermaa. Ja sit vaikka päälle vähän fetajuustoo.. tai krutonkii ja basilikaa kaikkialle. Kaikkia aineksia sopivasti ja keitellään sopivasti. (Tästä syystä mulla ei oo ruokablogia :D)

      Poista