What a night!

Voi jumpe! Täytyy sanoa että perjantai oli harvinaisen ihana vuorokausi! Pikkuneidin mummi ja ukki parkkeerasivat yöksi sohvallemme että vanhemmat pääsivät konsertoimaan.

Kallion kirkossa kuoro esitys meni hyvin ja pääsin osallistumaan myös karonkkaan Da Vinci-ravintolaan Hakaniemessä. Muu asiakaskunta yllättyi kun kuoron miehet lauloivat naisille serenadin, taisi siellä joku vähän muljautella silmiäänkin, ha ha!

Ravintolasta painuin katsomaan JonesAndYou-yhtyettä Liberte-ravintolaan ja keikka oli ihan mahtava! Mutta kirjoitan JonesAndYousta myöhemmin, koska heitä näen varmasti uudelleenkin. Tarkoitus olis jäädä kuuntelemaan vielä seuraavaakin orkesteria hetken ajaksi ennen kotiin lähtöä, mutta kun tuo kyseinen trio aloitti soiton, liimauduin penkkiin valtava virne naamallani!

White Knuckles Trio suorastaan RÄJÄYTTI paikan! Aluksi jäin tuijottamaan hauskaa Yukka White rumpali/laulusolistia, joka näytti maailman happamimmalta esiintyjältä ja kuulosti aivan mahtavalta! Kosketinsoittaja Risto ”Hillside” Kumpulainen oli lähes normaalin oloinen iloinen veijari, mutta auta armias sitä kitaristia! Sen lisäksi että soitto oli täydellistä ja mieletöntä ja kaikkia superlatiiveja niin hänen kasvoillaan kävi sellainen tunteiden ja ilmeiden kirjo, että sitä jäi vaan seuraamaan eikä muuta voinut! Onneksi esiintyjiä on lupa tuijottaa! Aivan mahtavaa miten musiikkitaiteijat antavat palaa niin tunteella, että ilmeetkin menevät vain fiiliksen mukaan. Itse olen aina pelännyt että näytän hölmöltä laulaessani. En taida näyttää yhtään normaalia kummallisemmalta kun Knucklebone Oscariin vertaa. Hän oli vihainen, raivoissaan, keskittynyt, iloinen, hullu, järjetön ja kaikkea muuta! Ilmeet todella menivät mukana biiseissä ja soitto oli uskomattoman hyvän kuuloista. Aivan upeaa kuunneltavaa ja katsottavaa. Emme voineet muuta kun elää mukana koko keikan ajan ja kotiinlähtö myöhästyi sen verran, että pikkuneitiä hoitavat mummi ja ukkikin olivat jo nukkumassa kun viimein kömmin kotiin nukkumaan.