perjantai 15. maaliskuuta 2013

Musiikki vinkkejä perjantai-iltaan!



Aiemmin mainitsin että musiikki kuuluu elämääni isona osana. Yksi osa tuota musiikkiharrastustani on Helsingin Filharmoninen kuoro . Perjantaina eli huomenna/tänään 15.3.2013 Helsingin Kallion kirkossa olevassa konsertissa HFK laulaa erilaisia A cappella kappaleita klo 19 alkaen. A cappella tarkoittaa siis laulamista ilman säestystä.  Kirkoissa akustiikka on upeaa ja kuoron sointi pääsee oikeuksiinsa. Se on haastavaa, mutta palkitsevaa. Esitämme mm. seuraavat kappaleet:

Jaakko Mäntyjärvi: Richte mich, Gott
Einojuhani Rautavaara: Herran rukous
William H. Harris: Faire is the heaven
Jean Sibelius: Soi kiitokseksi Luojan

Ehdoton suosikkini on kaksoiskuorona laulettava Faire is the Heaven.  Kaikki konsertissa esitettävät kappaleet olivat minulle ennestään tuntemattomia, joten kova homma on ollut harjoitella, mutta laulaminen yleisölle on yksinkertaisesti kaiken vaivan arvoista. Tällainen hengellinen kuoromusiikki on minulle myös vielä kovin tuntematonta aluetta ja toivon ettei se säikäytä yleisöä. Kuorojen tehtävä ei ole saarnata, vaan laulaa uskomattoman kauniita kappaleita ihan vaan aistien iloksi.

Kuoromusiikista onkin sitten hyvä jatkaa Kalliossa sijaitsevaan baariin nimeltä Liberte, jossa tänä iltana soittaa kolme yhtyettä, kaikkia en ennestään tunne, mutta klo 22 soittavaa JonesAndYou:ta ei kannata missata!

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti